Lähetysyhdistys Kylväjän lähetysjohtajaksi kutsutaan Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti, pastori Magnus Riska. Riska aloittaa tehtävässä ensi vuoden alusta. Järjestön hallitus päätti asiasta kokouksessaan 12. marraskuuta.
Riska seuraa tehtävässä järjestöä väliaikaisesti johtanutta työaluevastaava Janne Aittaa. Kylväjän edellinen lähetysjohtaja Jukka Kääriäinen jätti tehtävän vuosi sitten joulukuussa ja siirtyi Yhdysvaltoihin Pohjois-Amerikan luterilaisen kirkon (North American Lutheran Church, NALC) teologisen seminaarin rehtoriksi.
Magnus Riska on työskennellyt useita vuosia Kylväjän lähetystyöntekijänä Israelissa ja Etiopiassa. Suomessa hän on toiminut muun muassa järjestön koulutuspäällikkönä ja hallituksen puheenjohtajana. Hän on työskennellyt myös useissa seurakunnissa seurakuntapastorina ja kappalaisena sekä Porvoon hiippakunnan hiippakuntadekaanina vastuualueinaan muun muassa pastoraalikoulutus.
Riskan tieteelliset tutkimukset käsittelevät Kuolleenmeren kirjakääröjä.
Sitoudumme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja lähetysjärjestöjen välillä tehtyyn perussopimukseen.
ENSI VUODEN alussa Magnus Riska jatkaa uuden strategian valmistelua yhdessä hallituksen, johtoryhmän ja muun työyhteisön kanssa.
– Teemme strategian tavoittamattomien tavoittamiseksi. Haluamme, ettei siitä tule tarpeetonta laatikkopaperia, vaan hyödyllinen tienviitta, joka auttaa meitä kääntymään tienhaarassa oikeaan suuntaan, Riska toteaa Kylväjän tiedotteessa.
Kylväjän arvoista ja identiteetistä hän nostaa esiin Jeesuksen äänen kuuntelemisen, vahvan rukouselämän sekä Raamatun opiskelun ja opettamisen.
– Nämä ovat pohjana meidän kaikessa ajattelussa ja toiminnassa. Keskitymme Jumalan valtakunnan leviämiseen varsinkin tavoittamattomien kansojen keskuuteen. Olemme myös vaikuttava kehitysyhteistyöjärjestö.
Jakautuneessa kirkollisessa todellisuudessa Magnus Riska sanoo pyrkivänsä iloiten yhteistyöhön ja yhteyteen kaikkien kanssa, joille yhteistyö kelpaa.
– Sitoudumme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja lähetysjärjestöjen välillä tehtyyn perussopimukseen. Olemme kiitollisia kaikista seurakunnista ja seurakuntalaisista, jotka haluavat osallistua Jumalan missioon yhdessä meidän kanssamme.
Magnus Riskan perheeseen kuuluu vaimo, diakonissa Gunilla Riska sekä kolme aikuista lasta. Hän harrastaa triathlonia. Teologisina innoittajinaan hän mainitsee irlantilaisen missiologi Christopher J. H. Wrightin ja edesmenneen Vanhan testamentin professori Timo Veijolan.
VUONNA 1974 perustettu Lähetysyhdistys Kylväjä on yksi kirkon virallisista lähetysjärjestöistä ja sillä on myös ensi vuonna virallinen kolehtipyhä. Oman ilmoituksensa mukaan se tekee lähetystyötä maissa, missä on vähän tai ei lainkaan kristittyjä. Kylväjän lähetystyönäkemys on kokonaisvaltainen. Siihen kuuluu evankeliumin julistaminen sekä yhteisöjen elinolosuhteiden kohentamiseen ja kestävään kehitykseen tähtäävä palvelu.
Kylväjän vuosibudjetti on noin 5 miljoonaa euroa, josta 75,5 prosenttia menee työhön ulkomailla. Rahoituksesta 52,5 prosenttia tuli viime vuoden tilinpäätöksen mukaan yksityisiltä lahjoittajilta, 28,9 prosenttia seurakuntien avustuksista, 11,1 prosenttia julkisesta rahoituksesta ja 7,4 prosenttia muista tuotoista.
Lue myös:
Kylväjästä lähtenyt Jukka Kääriäinen siirtyy Yhdysvaltoihin teologisen seminaarin rehtoriksi
Ilmoita asiavirheestä

