Maailman korkeimman kirkkorakennuksen ykkössija vaihtui loka-marraskuun taitteessa. Siihen saakka korkeimman kirkkorakennuksen sijaa piti hallussaan saksalainen Ulmin tuomiokirkko. Nyt maailman korkeimmaksi kirkkorakennuksi on kohonnut espanjalainen Sagrada Familia.
Barcelonassa sijaitsevan Sagrada Familian keskustorni kohosi 30.10. peräti 162,91 metriin. Keskeneräisen tornin arvioidaan valmistuvan ensi vuonna, jolloin sen korkeudeksi lopulta tulee 172 metriä.
Sagrada Familia on katolinen basilika, jonka on suunnitellut Antoni Gaudi. Kirkon rakennustyöt aloitettiin vuonna 1882 ja ne ovat edelleen kesken mutta niiden arvioidaan valmistuvan ensi vuonna. Tosin viimeistelyjen arvellaan venyvän vuoteen 2030 saakak. Sagrada Familia, jonka nimi tarkoittaa pyhää perhettä, vihittiin kuitenkin käyttöön 7.11.2010. Sitä vihkimässä oli tuolloin paavi Benedictus.


Luterilaisen Ulmin tuomiokirkon korkeus on 161,53 metriä. Se on edelleen maailman korkein valmis kirkkorakennus.
Korkeimmat kirkkorakennukset häviävät kuitenkin kirkkaasti maailman korkeimmille rakennuksille. Niistä ykkössijaa pitää hallussaan Dubaissa sijaitseva pilvenpiirtäjä Burj Khalifa, joka pn peräti 828 metriä korkea. Burj Khalifassa on sekä asuntoja että toimistotiloja ja hotelli.
Lue myös:
Mitkä ovat maailman erikoisimmat kirkot?
Ilmoita asiavirheestä

