Tulevan suunnittelu on käynyt vuosikymmeniä vakauteen tottuneessa Euroopassa yhä lyhytjänteisemmäksi, kun on jatkuvasti pakko kiinnittää huomiota välittömiin uhkiin kauaskantoisempien suunnitelmien sijaan, sanoi arkkipiispa Tapio Luoma tänään maanantaina kirkolliskokouksen avauspuheessaan Turussa.

– Valtioiden väliset sopimukset ja ylipäätään se, mitä nimitetään kansainväliseksi sääntöpohjaiseksi järjestykseksi, on kriisissä.

Kun turvallisuutta ja vakautta luoneet instituutiot ovat joutuneet hyökkäysten kohteiksi, kärsii Luoman mukaan ennen kaikkea ihmisten välinen luottamus. Sekä epäluottamuksen syynä että seurauksena on polarisaatio, ihmisten ja erilaisten organisaatioiden välisten suhteiden kärjistyminen.

Tästä on seurannut Luoman mukaan muun muassa tieteellisen työskentelyn ja median välittämän tiedon kyseenalaistamista, joka vie pohjaa yhteiseltä todellisuuskäsitykseltä. Myös viranomaisten ja esimerkiksi oikeuslaitoksen toimintaa kuvataan arveluttavaksi ja politisoituneeksi.

– Konfliktien, jyrkkien vastakkainasettelujen, polarisaation ja sodan kauheuksien aikana kirkkoa tarvitaan ennen muuta toivon tuojana. Luottamus ja toivo kuuluvat yhteen, Luoma linjasi.  

”Jos kaikki olisivat aina samaa mieltä, kirkolliskokouksen kaltaista päätöksentekoelintä ei tarvittaisi.”

TAPIO LUOMA TOTESI, että keskinäinen luottamus on ollut koetteilla paitsi yhteiskunnassa myös kirkossa. Erilaisten näkemysten jännite heijastuu myös kirkolliskokouksen työskentelyyn. Varsinkin kysymys samaa sukupuolta olevien kirkollisesta avioliittoon vihkimisestä ja siunaamisesta sekä käsitys pappisvirasta jakaa edustajia yhä.

– On muitakin seikkoja, joista kirkossa ollaan eri mieltä, mutta epäilemättä juuri nämä kaksi teemaa ovat kaikkein rajuimmin koetelleet kirkolliskokouksen työskentelyä ja myös laajemmin keskinäistä luottamusta päättäjien ja kirkon jäsenten keskuudessa.

Toisaalta Luoma painotti, että eri mieltä oleminen on kirkolliskokouksen ytimessä. Jos kaikki olisivat aina samaa mieltä ja näkemys olisi aina yhtenäinen, kirkolliskokouksen kaltaista päätöksentekoelintä ei tarvittaisi.

Kirkkohistorian professori Paul Valliereen viitaten Luoma sanoi, että kirkolliskokouksissa on läsnä kaksi toisiinsa kietoutunutta ulottuvuutta: vallankäyttö ja hengellinen elämä. Luoman mukaan valta ei ole viime kädessä kenenkään edustajan tai heidän hengellisen viiteryhmänsä omaisuutta, vaan se on aina Kristuksen valtaa. Hengellisen ulottuvuuden yksi tärkeä tehtävä on puolestaan koota eri mieltä olevat kirkolliskokousedustajat yhteiseen rukoukseen ja näin vahvistaa keskinäistä luottamusta. 

Luoma kertoi luottavansa, että kaikki kirkolliskokouksedustajat haluavat Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle hyvää.

– Miten pystyisimme lähtökohtaisista erimielisyyksistämme huolimatta rakentamaan yhteistä tulevaisuutta omassa kirkossamme? Kuinka osaisimme nähdä riittävän laajalle ja kauas? Kuinka pystyisimme välttämään sen vaikutelman antamista, että toisenlainen näkemys ratkaistavasta asiasta kertoo hengellisen elämän ja jumalasuhteen puutteista?  

Luoma siteerasi 300-luvulla elänyttä pyhää Ambrosiusta, joka toteaa papistolle suunnatussa teoksessaan, että Kristuksen ruumiissa hyväntahtoisuus ja luottamus valtaavat alaa neljän seikan perusteella. Ne ovat yhteys uskossa, yhteenliittyminen kasteessa, yhdenvertaisuus armon saamisessa ja osallistuminen ehtoollisen sakramenttiin.

– Vaikka tavoite, koko kirkon hyvä, on yhteinen kaikille, erimielisyys vallitsee keinoista, miten tuohon hyvään voidaan päästä. Jos kuitenkin pystymme säilyttämään hyväntahtoisuuden omissa ajatuksissamme, puheissamme ja olemisessamme, emme koe erimielisyyttä ja toisella kannalla olevia edustajatovereita uhkana, Luoma sanoi  

Lue myös:

Piispa Bo-Göran Åstrand: Nuoret etsivät uskoa, joka on merkityksellistä ja juurtunut elämän todellisuuteen