Jos olen töissä räätälinliikkeessä räätälinä, oletan että tiedän tehtäväni. Haluan tehdä ihmisille heidän mittojensa mukaisia vaatteita, tilauksia kuunnellen ja taitoani käyttäen. Monissa ammateissa toimenkuva on selkeä: matka A:sta B:hen on suora käydä.

Mitä sitten tarkoittaa olla töissä kirkossa?

Ensinnäkin kirkko on harvinaisen monialainen työyhteisö. Yhdestä seurakunnasta saattaa löytyä kasvatuksen ja musiikin ammattilaisia, puutarhatyöntekijöitä ja talous- sekä hallintopuolen osaajia ja monia muita. Kirkko työnantajana on jotain muuta kuin yritys tai julkinen sektori. Tuo eroavaisuus liittyy kirkon olemukselliseen poikkeavuuteen. Ainakin näin pitäisi olla.

Siinä missä yritys yrittää luonnollisesti tehdä voittoa ja julkinen sektori täyttää sille annetun selkeän toimensa, on kirkko kirkkojärjestyksen mukaan olemassa siksi, että se välittää Jumalan sanaa ja armoa ihmisille. Kirkko ei ole olemassa kirkkoa varten, vaan olla välittämässä evankeliumia sanoin ja teoin, näin Kirkkojärjestyksen 1. luvun ensimmäistä artiklaa vapaasti lainaten. Se on kirkon perustehtävä.

JA PERUSTEHTÄVÄSTÄ on kysymys. Syyskuussa järjestettyjen Kirkon viestintäpäivien runsaan ohjelman mielenkiintoisimpia puheenvuoroja oli professori Laura Kolben alustus kirkon roolista ja viestistä. Kolbe totesi, että oli sitten kyse viestinnästä tai hengellisestä työstä, ihmiset kaipaavat kirkolta sen perustehtävän hoitamista, sitä, että kirkko muistuttaa ja puhuu perusviestistään.

Minusta tuntuu, että liian usein tuo perusviesti ja perustehtävä hautautuu hienojen strategioiden, suunnittelupäivien, byrokratian ja teorioiden jalkoihin. Vai olenko vain liian yksinkertainen? Ehkä tuo kaikki edellä sanottu tietyssä mielessä liittyy perustehtävään. Mutta silti. Uskon, että koskaan ei voi kyllin keskittyä perusviestiin ja perustehtävään.

Kirkko ja kaikki sen työntekijät muistuttavat ajattomasta ja ansaitsemattomasta armosta, kyselemättömästä avusta ja hengellisen todellisuuden olemassaolosta aikana, jolloin mikään edellä mainituista ei enää ole itsestäänselvyys.

Ehkä työyhteisönä kirkko kaipaisi entistä enemmän yhteistä keskustelua siitä, miten monialainen työyhteisö kykenee toisiaan kuunnellen ja kunnioittaen toteuttamaan perustehtäväänsä ja välittämään perusviestiään parhaiten yhdessä. On oltava varovainen ja tarkka, että suuret sanat, joiden takana työntekijät seisovat, eivät jää sanoiksi ja kahvipöytäpuheiksi. Usko, toivo ja rakkaus, joiden puolesta kirkko saa ylpeästi liputtaa, on se perusviesti, jota meiltä kaivataan. Ei anneta sanojen pölyttyä ja muuttua patsaiksi.