Olen viime aikoina miettinyt paljon naisia. Melko tärkeä aihe, noin puolet maailman väestöstä on naisia ja kaikki loputkin ovat heistä syntyneet. Voisi kuvitella, että naisten asema maailmassa olisi tämän totuuden valossa melkoisen tärkeä tai jopa aivan kiistaton. Ilman naisia – no, eihän täällä olisi ketään.
Silti ihmiskunta on rakentunut ja rakentuu edelleen miessukupuolen varaan tavalla, jota olisi mahdoton selittää aukottomasti, jos ulkoavaruudesta saapuisi ufoja, joille yhteiskuntarakenteemme pitäisi kuvailla. Yritetään nyt kuitenkin.
Naisten historia on karu. Filosofi Simone de Beauvoirin sanoin nainen on aina ollut toinen sukupuoli, joka on systemaattisesti pyritty piilottamaan, verhoamaan ja tukahduttamaan lukemattomissa kulttuureissa eri ajanjaksoina. Kyse on klassisesta toiseuttamisesta, jossa ihmisryhmä esitetään vieraana ja erilaisena suhteessa hallitsevaan ryhmään. Toiseuttamiselle tyypillisiä keinoja ovat esimerkiksi stereotyyppisten käsitysten ylläpito. Tietokirjailija Caroline Criado-Perez on esittänyt, että elämme todellisuudessa, jossa miestyypillinen elämä edustaa kaikkien elämää.
Ihmisen mittarina onkin perinteisesti pidetty miestä. Viime aikoina on puhuttu siitä, kuinka lääkkeitä testataan ensisijaisesti miehillä ja ihmetellään sitten kun naiset reagoivat eri tavoin. Selitykseksi ei oikein kelpaa se, että naisten testaaminen on vaikeampaa ja kalliimpaa. Kapitalistiselle yhteiskunnalle se on toki kelpo perustelu.
Myös kulttuurissa naisten tarinat ja oma ääni on jätetty sivuun, kuten Ylen Naiset ensin -dokumenttisarja osoittaa.
– Naisten tarinat oli ikään kuin tällaisen marginaaliryhmän tarinoita, pohtii elokuvaohjaaja Selma Vilhunen elokuvakulttuuria.
Bechdelin testillä tarkastellaan sukupuolten välistä tasa-arvoa elokuvissa. Testin läpäisee, mikäli elokuvassa esiintyy vähintään kaksi naishahmoa, jotka keskustelevat keskenään jostakin muusta kuin miehistä. Elokuvissa naisten rooleiksi on nimittäin valitettavan usein käsikirjoitettu huora, tyttöystävä ja vaimo. Tutkimuksessa puhutaan male gazesta eli oletetusta miehisestä katseesta, ja jos tämä roolijako ei edusta sitä, niin ei sitten mikään.
– Yleensä taiteissa miehet ovat edustaneet ihmisyyttä ja naiset naiseutta, kuten taiteilija Katja Tukiainen on sanonut Suomen Kuvalehdessä.
Feministillä on kaikki oikeus muuttaa kristinuskon historian suuntaa lukemalla ja tulkitsemalla Raamattua itse ja kyseenalaistamalla jumittuneita tulkintoja.
KIRKON JA naisen suhteesta feministillä ei ole paljoa hyvää sanottavaa. Jo Paavali laittoi naisen paikalleen, jota naispappeuden kieltäminen tuki tiiviisti vielä minun lapsuuteeni saakka. Alkukirkossa toki kerrotaan olleen tärkeitä naisia. Sehän on hienoa, eihän siitä ole kuin 2 000 vuotta. Onhan meillä tässä ajassa jo sentään kourallinen naisjohtajia ja naispappeuskin on edelleen kiistakapula.
Myös muissa uskonnoissa nainen on päässyt lähinnä statistin rooliin päähenkilön rinnalle. Onko milloinkaan maailmankaikkeuden tärkeintä sanomaa luovutettu suoraan taivaista naisen käsiin?
En ole sellainen teologi, jolla on Raamattu hallussa ja pappisvirka taskussa vaan epäpyhänä pidetty uskonnontutkija. Siksi kysyn asiasta sukupuolen- ja raamatuntutkimuksen väitöskirjatutkija Heli Yli-Räisäseltä. Miten Raamattua voi feministinä lukea? Minähän luen Raamattua ainoastaan Noitavasaran parina. Otan sen avulla selvää siitä, millä kammottavilla tavoilla noitavainojen teologinen pohja perusteltiin.
– Lukijalla on paljon valtaa tekstin tulkintaan, Yli-Räisänen kertoo.
Raamatun feministinen lukutapa keskittyy hänen mukaansa sukupuolen ja vallan tarkasteluun. Raamatun kirjoittajat eivät olleet naisia, joten naisten elinpiiriä kuvataan hyvin vähän ja kapeasti miesnäkökulmasta.
– Feministillä on kaikki oikeus muuttaa kristinuskon historian suuntaa lukemalla ja tulkitsemalla Raamattua itse ja kyseenalaistamalla jumittuneita tulkintoja, Yli-Räisänen täydentää.
JOSKUS AJATTELEN, että meille on valehdeltu. Lapsuudessani 1990-luvulla kerrottiin tarinaa siitä, kuinka meillä on tasa-arvoinen kotimaa ja sitten tuli vielä naispresidenttikin.
Silti harva asiantuntija pukeutuu tyttömäisiksi leimattuihin väreihin tai muihin hörsylöihin, sillä arvostettua osaamista viestii edelleen paremmin tumma (maskuliininen) pikkutakki. Toisaalta myös naisiin liittyvää normaalia kehollisuutta pidetään edelleen toistuvasti jopa epäsopivana. Siis esimerkiksi kuukautisia, jotka tulevat puolelle väestöstä ja mahdollistavat sen lopunkin väestön syntymisen.
Keräsimme Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa Menstruaation uskomukset -tutkimushankkeessa kokemuksia kuukautisista. Aineisto on vielä julkaisematon, mutta sovimme yhdessä kollegoideni kanssa, että tämän tiedon voin sieltä jakaa: kuukautisiin liittyvät asenteet vaikuttavat naisiin merkittävästi. Edelleen ikiaikainen ruumiintoiminto siirtyy sukupolvelta toiselle osittaisena tabuna, johon liian usein kiedotaan sosiaalista häpäisemistä ja vähättelyä.
Tämä kaikki tietysti sen lisäksi, että naiset saavat huonompaa palkkaa ja joutuvat lähisuhteissaankin selvästi useammin vakavan väkivallan kohteeksi. Joissakin maissa tyttösikiöiden abortointi vääristää jopa väestön sukupuolijakaumaa.
Mutta nyt ei ole tarkoitus hairahtua jälleen kerran siihen lankaan, että muualla maailmassa asiat ovat vielä huonommin kuin meillä. Täällähän saa lähestulkoon kokonaan päättää omasta kehostaan, johon valtio on tosin osoittanut suurta kiinnostusta pyrkimällä vaikuttamaan ihmisten intoon tehdä uusia veronmaksajia.
Toisinpäin käännettynä koko tilanne vaikuttaa hullunkuriselta. Mitä jos kautta aikojen juuri nainen olisikin ollut kaiken normi? Mitä jos pehmeiksi leimatut feminiiniset ihanteet ja arvot olisivat arvostettuja?
KÄÄNTEISESSÄ MAAILMANJÄRJESTYKSESSÄ oma kasvukokemukseni olisi ollut tällainen: Koulussa luimme kuinka maailmanhistorian ovat rakentaneet ahkerat naiset. He olivat tärkeitä ajattelijoita, uraauurtavia taiteilijoita ja merkittäviä keksijöitä. Nämä naiset rakensivat tuntemamme tieteen, taiteen ja yhteiskuntajärjestyksen.
Kulttuurin puolella useimpien tunnistamaan legendaariseen sormuksen saattueeseen ei valitettavasti tässä skenaariossa mahtunut miehiä. Sen sijaan maailman pelastaminen riippui neljästä pienestä naisesta ja joukosta erilaisia taitavia sotureita, naisia kaikki. Näiden sotureiden puolisoina toki oli miehiä, joista jotkut olivat jopa itsekin miessotureita. Televisiosta olisi ollut mahdollisuus katsoa mieslätkää ja miesfutista, mutta eivät ne niin kovin kiinnostavia olleet.
Mutta tasa-arvon maassahan sitä ollaan, oikein maailmanluokan kärjessä. Meilläkin oli nimittäin kerran yksi miespresidentti! Myöhemmin nuori miespääministeri luotsasi Suomen urhoollisesti halki pandemian, mutta meni sitten tanssimaan ja sehän on toki melko arveluttavaa.
Jos naiskeho olisi kuitenkin ollut oletusasetus ja ihmisyyden mittarina nainen, kaikki olisi toisin. Naistenvaivojen sijaan kummasteltaisiin hormoneiltaan omituisen tasapainoisia miehiä. Yleisimpiin naisten ongelmiin olisi rahoitettu ratkaisuja, eihän suuri osa väestöstä voi turhaan kärsiä esimerkiksi kivuista. Jopa kännykät tehtäisiin sopivankokoisiksi naisten käsille, miehet saisivat selvitä miten taitavat. Johtajissa arvostettaisiin emotionaalista älykkyyttä autoritaarisen johtamisen sijaan. Työelämä suunniteltaisiin naistyypilliseksi eikä hoivavastuusta kiisteltäisi jatkuvasti.
Kuka nyt tällaisessa maailmassa voisi olla tyytymätön?
Olisiko vaihtoehtoisessa maailmanhistoriassa silti ollut toinen sukupuoli, toiseutettu vähemmistö?
TÄÄLLÄ TODELLISESSA maailmassa kysymys on lopulta siitä, kuinka määrittelemme yhteisönä, minkälaisia arvoja pidämme sopivina, oletettuina ja hyödyllisinä. Tässä maailmassa kysymykseksi jääkin, keitä tyttöys, naiseus ja feminiiniset piirteet uhkaavat?
Naisen alisteiseen asemaan on nimittäin aina liittynyt valta ja sen riisuminen. Usein kontrolli verhotaan suojeluksi. Kyllähän naiset todella tarvitsevat suojeluakin, mutta parhaiten kaikkia suojelee jatkuvan vallan väärinkäytön pysäyttäminen toista sukupuolta kohtaan.
Esimerkiksi Naisasialiitto Unioni on viestinyt toistuvasti, että epätasa-arvoinen asetelma ei hyödytä ketään. Se jättää naiset sivuun, mutta sen lisäksi se antaa kaikille muillekin haitallisen kapean kuvan itsestään ja ominaisuuksistaan.
Hyvä kysymys onkin se, olisiko vaihtoehtoisessa maailmanhistoriassa silti ollut toinen sukupuoli, toiseutettu vähemmistö. En aio jeesustella, mutta spekuloidaan. Olisiko mies kahlittu samoin kuin nainen, ja millainen kaiken läpäisevä naissilmää miellyttäväksi luotu woman gaze olisi?
Yleensä vasta väheksyttyyn asemaan joutuessaan ymmärtää, miltä se tuntuu. Suomalaiset ovat erityisen huonoja omien etuoikeuksiensa tunnistamisessa, ja sen takia hyväosaisetkin syyttelevät huono-osaisia laiskuudesta ja taputtelevat rikastuessaan itseään selkään ahkeruudesta. Kultalusikka tekee sokeaksi.
EDELLÄ KUVAILEMAANI utopiaa en saa ufoille selvittää, sillä sen sijaan joudun kertomaan todellisuudesta, joka on monelle naiselle elävä dystopia.
Naiset eivät koskaan ojentaneet maailmanvaltaa maskuliniteetille, mutta onneksi naisasialiikkeestä pulppuaa jatkuvasti uusia muotoja. Esimerkiksi sarjakuvataiteilija Riina Tanskasen tyttönäkökulmasta todellisuutta katsova Tympeät tytöt voisi sijoittua jokaisen suomalaisen lukulistalle.
Tyttöys nousee jälleen, ja kenties jopa Jeesuksenkin kannattaa harkita toista tulemista naisena.
Kirjoittaja on teologian tohtori ja tutkija, joka toimii kirjailijana ja asiantuntijayrittäjänä.
Ilmoita asiavirheestä