Sivistyksellä ei ole selkeää päämäärää, kuten esimerkiksi opinnoilla, vaan kyse on jatkuvasta kehittymisestä. Kenestäkään ei sanota, että hän sivistyi 45-vuotiaana, totesi akatemiatutkija Timo Miettinen kiinnostavassa esitelmässään Linnasmäen opiston 100-vuotisjuhlaseminaarissa Turussa lauantaina 20.9.
Kun Linnasmäen opisto eli silloinen Turun kristillinen opisto perustettiin, Suomi oli nuori tasavalta, joka oli toipumassa sisällissodasta. Kansanopistot nähtiin yhtenä mahdollisuutena rakentaa kansallista yhtenäisyyttä, vahvistaa kansallista kulttuuria, kasvattaa kansalaisten demokratiataitoja ja vaalia nuorison moraalia.
Miettinen muistutti, että Pohjoismaissa sivistysajattelu sai aikanaan vähän erilaisen suunnan kuin Keski-Euroopassa: Meillä sivistys ei niinkään erotellut eliittiä ja rahvasta, vaan se on ollut osallistamisen ja tasa-arvon väline. On puhuttu ja toimittu vahvasti kansansivistyksen puolesta, perustettu paikallisia opintopiirejä, kansanopistoja, kansalais- ja työväenopistoja sekä luotu maan kattava kirjastojärjestelmä. On huolehdittu, että jokaisella peräkylän pienviljelijällä ja tehtaan työläiselläkin on mahdollisuus sivistää itseään.
Kansansivistyksen ja demokratian liitto sai aikaan myös sen, että Suomessa toteutui verrattain varhain yleinen ja yhtäläinen äänioikeus.
Kunpa kansansivistysajattelu voisi pysyä hengissä myös tässä loputtomien säästöpaineiden ajassa. Kansakunnan tulevaisuus riippuu aina myös sen sivistystasosta. Nykyään meillä toki on Suomessa perussivistyksen takaajana peruskoulu, mutta kaikki eivät sen tärkeimpiäkään tavoitteita lapsuus- ja nuoruusvuosinaan saavuta.
Vapaalla sivistystyöllä on edelleen suuri arvonsa monista eri syistä. Kansanopistot ottavat kopin nuorista koulupudokkaista ja auttavat täydentämään peruskoulussa oppimiseen jääneitä aukkoja. Vapaa sivistystyö tukee monia nuoria myös oman alan etsimisessä ja löytämisessä.
Vapaaehtoiset, kaikille avoimet opinnot erilaisissa opistoissa ja opintokeskuksissa sekä avoimissa yliopistoissa mahdollistavat upealla tavalla yleissivistyksen laajentamisen kaiken ikäisille. Ne voimauttavat ja avaavat mahdollisuuksia, joita ihminen ei ehkä tiennyt olevan olemassakaan. Lisäksi niillä on suuri merkitys esimerkiksi yksinäisyyden ja syrjäytymisen torjunnassa.
”Sivistyneessä uskontokeskustelussa ei omisteta totuutta ja yritetä saada toista näkemään asiat juuri kuten minä ne näen.”
SIVISTYKSESSÄ ON Timo Miettisen mukaan kyse omien näkökulmien kirkastamisesta ja varsinkin niiden rajallisuuden tajuamisesta. On äärimmäisen olennaista ymmärtää, että oma näkökulmani asiaan kuin asiaan on vain yksi monista. Vain tämä ymmärrys mahdollistaa uuden oppimisen ja oman maailmankuvan laajentumisen.
Jäin miettimään, että tämä aika kaipaa kipeästi myös sivistynyttä uskontokeskustelua, sivistynyttä tapaa puhua hengellisistä asioista. Siinä ei omisteta totuutta ja yritetä saada toista näkemään asiat juuri kuten minä ne näen, vaan ollaan avoimia, pyritään kuuntelemaan, kuulemaan ja ymmärtämään toisin ajattelevaa, ja toisaalta kirkastamaan omia näkökulmia vuorovaikutuksessa eri tavalla ajattelevien kanssa.
”Miten voisimme palauttaa eläväksi demokratian ydinlupauksen, jonka mukaan tulevaisuus on perustavalla tavalla avoin ja ihmiset voivat toiminnallaan muuttaa maailmaa?”
MODERNI DEMOKRATIA ponnistaa siitä ymmärryksestä, että lait ja instituutiot ovat ihmisten tekemiä, joten ihminen voi niitä myös muuttaa. Se edellyttää sekä historiallista muistia että ajatusta tulevaisuuden avoimuudesta, jossa kaikki on periaatteessa mahdollista.
Timo Miettisen mukaan liberaalia demokratiaa haastaa ja ehkä uhkaakin sisältäpäin juuri tämän tulevaisuuden avoimuutta koskevan ajattelun rapautuminen.
Olen havainnut, että tämä näkyy myös nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä: kaikesta puhutaan kuin asiat tapahtuisivat väistämättömästi tietyllä tavalla eikä ihminen enää voisi tehdä valintoja ja vaikuttaa.
Miettisen mukaan deterministisen tapa puhua tulevaisuudesta selittyy osin sillä, että ajassamme toimitaan talouden markkinalogiikalla, johon liittyvät tietyt väistämättömät lainalaisuudet. Lisäksi taustalla vaikuttaa luonnontieteellinen, konemainen ajattelu. Toisaalta Miettinen huomautti, että myös nopeat ja yllättävät muutokset ovat maailmassa edelleen mahdollisia. Tästä todistavat esimerkiksi presidentti Donald Trumpin pikaisesti voimaan saattamat erilaiset tullit.
Itse mietin, että puhe ilmastonmuutoksesta väistämättömänä lähitulevaisuuden tuhovoimana on omiaan pimentämään kaikki tulevaisuuden näköalat. Toisaalta: siltä osin kun ilmastonmuutos ihmisestä johtuu, juuri ihmisellä on myös valta kääntää suuntaa. Ja nopeatkin muutokset äärimmäisen pakon edessä ovat mahdollisia. Esimerkiksi puolustusmenoihin ja Ukrainan tukemiseen on löytynyt nopeasti todella paljon rahaa, kun asia on ihmisten yhteisin päätöksin koettu tärkeäksi. Sama olisi mahdollista myös ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Miten voisimme siis palauttaa eläväksi todellisuudeksi demokratian ydinlupauksen, jonka mukaan tulevaisuus on perustavalla tavalla avoin ja ihmiset voivat toiminnallaan muuttaa maailmaa?
TIMO MIETTINEN listasi esitelmässään myös vastinpareja, jotka kuvaavat demokratiaan liittyviä jännitteitä. Onko demokratiassa olennaista pysyvyys vai muutos, kompromissit vai erimielisyyksien kanssa toimeen tuleminen, yksilö vai yhteisö?
Samat jännitteet ovat olennainen osa Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa. Tarvitsemme pysyvyyttä ja perinteitä, mutta toisaalta myös niiden avointa uudelleenarviointia ja jatkuvaa uudelleensanoittamista uudessa ajassa. Tarvitsemme kompromisseja ja yhteisiä pelisääntöjä, mutta toisaalta myös sitä, että erilaiset näkemykset saavat olla olemassa ja näkyä. Tarvitsemme puhetta yksilön arvosta ja luovuttamattomasta ihmisarvosta riippumatta mistään, mutta myös sosiaalisten rakenteiden tarkastelua ja syvää yhteisöllisyyttä.
SUOMEN VAPAA kansansivistystyö perustui aikanaan muun muassa kansallisfilosofi J. V. Snellmanin ajatuksiin. Hän kehitteli sivistyskäsitettään osana Suomen 1800-luvun kansallista heräämistä ja puhui paljon kansallishengestä. Toisaalta hän painotti, että kansallinen sivistys saa muotonsa vasta suhteessa muihin kansakuntiin. Kansallisen sivistyksen tuli siis olla hänen mukaansa yhteydessä koko ihmiskunnan sivistykseen.
Snellmanin mukaan sivistynyt ihminen ymmärtää aikansa vaatimukset niin perheenjäsenenä, ammatissaan, kunnassaan, kansakunnassaan kuin ihmiskunnan suurissa kysymyksissäkin. Lisäksi hänellä on tietoa ja tahtoa edistää yhteisiä tärkeitä asioita.
Tämä kansallisen ja kansainvälisen vuoropuhelu on yhä osa Linnasmäen opiston sivistystyötä. Opistolla on muun muassa monenlaista maahanmuuttajille suunnattua koulutusta.
Turun kristillisen opiston säätiön ja Linnasmäki Oy:n toimitusjohtaja Jukka Hautala totesi puheenvuorossaan, että sivistystyön tavoite on nykyään globaali sivistys, joka pitää sisällään ekonomisesti, ekologisesti, kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävän kehityksen.
Seminaarin päätteeksi Linnasmäen opiston pedagoginen rehtori Juha Kaivola sanoi, että sivistys on välittämistä, vastuullisuutta ja yhteisöllisyyttä. Se on kestävyyttä, sosiaalisia taitoja, yhdenvertaista oikeutta opiskella ja oppia sekä asettumista heikomman puolelle. Hän totesi, että Linnasmäen opistossa nämä arvot pohjaavat kristilliseen perinteeseen, mutta nämä ne eivät ole vain kristillis-humanistisen kulttuurin omaisuutta.
Kaivola myös totesi, että opiston tärkein sivistystehtävä ei ole olla olemassa, vaan edistää kaikin tavoin näitä yhdessä tärkeiksi koettuja sivistysarvoja.
Voiko tätä ajatusta soveltaa myös kirkkoon? Ehkä tärkeintä ei ole instituution säilyminen, vaan se, että viesti jatkaisi kulkuaan. Sanoman ytimen voisi muotoilla vaikka näin: jokainen ihminen on yhdenvertainen, pelastettu ja rakastettu Jumalan ihme ja kaikella luodulla on arvonsa.
Lue myös:
Ilmoita asiavirheestä