Museoissa on runsaasti esineitä, jotka ovat aikoinaan olleet esillä kirkoissa. Uskonpuhdistuksen jälkeen veistoksia ja esineitä poistettiin kirkkosaleista, ja myöhemmin näitä varastoihin siirrettyjä esineitä on tavalla tai toisella päätynyt museoiden kokoelmiin.

Mikä on näiden esineiden oikea paikka nykyisin, kirkossa vai museossa? Vastaus kysymykseen riippuu siitä, keneltä asiaa kysytään. Museoalan ammattilaiset korostavat museoalan vaativuutta ja museoiden merkitystä, teologit korostavat esineiden uskoa vahvistavaa puolta ja lakimiehet korostavat omistamiseen liittyviä juridisia näkökulmia. Näkökulmat tulivat esille Liedon seurakunnan järjestämässä seminaarissa, jossa käsiteltiin esineistön sijoittamiseen, omistamiseen ja palauttamisvaatimuksiin liittyviä kysymyksiä.

Jyväskylän yliopiston museologian työelämäprofessori Leena Paaskoski toi esille, että museon tehtävänä on edistää monimuotoisuutta ja niitä kokemuksia, jotka liittyvät oppimiseen ja tiedon jakamiseen. Museot käsitetään usein rakennuksina ja vierailukohteina, mikä Paaskosken mukaan on suppea näkemys:

– Museo on palvelu, konsepti ja toimintatapa. Sen voi käsittää myös instrumenttina ja prosessina, johon liittyy esineiden säilyttämistä, esittämistä ja käyttämistä.

Museoidulla esineellä on elinkaari. Kun esine otetaan museon kokoelmiin, sillä on eri merkitys kuin alkuperäinen käyttötarkoitus.

– Museoimisen jälkeen esine välittää arvoja ja merkitystä. Aidon esineen arvoa ei mitata rahassa.

Museoeettisestä näkökulmasta museokokoelmat heijastavat niiden yhteisöjen kulttuuri- ja luonnonperintöä, joista esineet ovat peräisin. Esineillä voi olla suuri merkitys yhteisön identiteetille kansallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla.

Jyväskylän yliopiston musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen johtaja, professori Heikki Hanka toi esille, että kysymys esineen oikeasta paikasta on sidottu myös kysymyksen ajankohtaan. Lähestymistapa asiaan oli 1800-luvulla aivan erilainen kuin nykyisin.

Osana 1800-luvun kansallista prosessia Suomeenkin perustetiiin museolaitos, joka ryhtyi organisoimaan muistitiedon keräämistä ja siihen liittyen myös esineiden siirtämistä museoihin. Paikallismuseoihin oli helppo siirtää esineitä, joita uskonpuhdistuksen jälkeen oli poistettu näkyvistä ja siirretty varastoihin. Esineiden omistusta ei välttämättä mietitty tarkemmin eikä tuomiokapitulia vaivattu siirtojen yhteydessä. Museoihin tarvittiin esineitä, ja oli luontevaa, että varastoissa olleita esineitä luovutettiin museoiden kokoelmiin.

HANKA KYSEENALAISTI seurakuntien mahdollisuudet huolehtia museoiduista esineistä:

– Seurakunnan muisti on kytköksissä viranhaltijan sivistykseen ja mielenkiintoon. Jos viranhaltija poistuu, syntyy seurakunnan muistiin aukko, ja kohta kysytään, onko seurakunnan perustehtävä huolehtia näistä esineistä. Mikä on silloin sisäsiisti selitys sille, että esineistä syntyy kustannuksia?

Seminaarin avannut piispa Mari Leppänen sanoi, että kirkon tavoitteena on lisätä tietoutta kulttuuriperinnön merkityksestä kansallisesti ja paikallisesti. Esimerkiksi sakraaliesineistön käyttäminen on kulttuuriperinnön vaalimista, koska käyttämiseen liittyy esineistä huolehtiminen.

– Kulttuuriperinnöstä huolehtimalla kirkko kantaa vastuuta jatkuvuudesta ja pitää yllä muistamista. Kirkollinen kulttuuriperintö kuuluu kaikille.

Piispan mukaan kirkkosaleissa sijaitsevat patsaat eivät ole menneisyyden kuvia vaan uskon vahvistajia.

– Uskonnollinen kieli on kaikkien aistien kieltä. Kirkkotilassa kuuleminen, näkeminen, haistaminen ja maistaminen lisäävät kaikki uskon mahdollisuuksia.

SEMINAARIN JÄRJESTÄJÄLLÄ, Liedon seurakunnalla on ilmeinen motiivi tuoda esille erilaisia esineiden sijoituspaikkaan liittyviä näkemyksiä. Seurakunta on pyytänyt Turun kaupungilta, että Turun museokokoelmiin 1800-luvun lopulla liitettyjä keskiaikaisia pyhimysveistoksia voitaisiin palauttaa Liedon kirkkoon. Palautuspyyntö on kohdistettu neljään veistokseen, jotka ovat Liedon Madonna, kärsivä Job, apostoli Pietari ja pyhä Sebastian.

Turun kulttuurijohtaja on päättänyt, ettei pyyntöön suostuta. Liedon seurakunta on tehnyt päätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Liedon seurakunnan mukaan seurakunnalla on edelleen omistusoikeus veistoksiin, koska esineet on myyty Turun kaupungille ilman tarvittavaa tuomiokapitulin lupaa. Tätä näkökulmaa seminaarissa esittelivät oikeudelliset asiantuntijat OTT Timo Esko ja emeritusprofessori Vesa Majamaa.

Myös museoalan asiantuntija Leena Paaskoski korosti omistajuutta, mutta eri merkityksessä kuin Liedon seurakunta on tuonut esille. Paaskoski sanoi, että metsässä jokainen liikkuja kokee psykologista omistajuutta. Samoin yhteisöillä on aina psykologinen omistajuus esineisiin, jotka ovat sille tärkeitä.

Mainitsematta Liedon pyhimyskuvia Paaskoski toi esille museoalan ammattilaisen näkemyksen kiistaan:

– Museo on yhteiskuntaa varten, ja museokokoelmien hoitaminen on vaativaa työtä. Esineiden palauttaminen, repatriaatio, ei ole olennainen näkökulma tässä asiassa. Psykologinen omistajuus on olennaista.

Lue myös:

Liedon Madonna ja muut pyhimysveistokset pysyvät Turun kaupungin hallussa – Seurakunta on valmis viemään kysymyksen oikeuteen

Liedon seurakunta toivoo patsaitaan takaisin – Turun museokeskus ei innostu asiasta

Ilmoita asiavirheestä