Sunnuntain evankeliumi: Maailman tunnetuin kalansaalis

Vesiväreillä piirretty kesäinen maisema, taustalla järvi. Etualalla maassa ehtoollishopeat.
Kuvitus: Gun Damén

Kotkalainen kalakauppias möi kylmälaatikosta silakoita kahdeksan euron kilohintaan. Ostin puoli kiloa. Kysyin myyjältä millaisia kalansaaliita on tullut. Hän kertoi niiden pienentyneen, silakoitakin saa harvemmin kuin ennen.

Gennesaretin järvellä kalastajat olivat kalastaneet koko yön saalista saamatta. Jeesus kannusti kalastajia yrittämään vielä uudestaan. Vastentahtoisesti väsyneet kalastajat lähtivät päiväsaikaan uudestaan järvelle. Saalista tuli niin paljon, että veneet olivat upota. Silloin Simon Pietaria hävetti oma epäuskonsa, se ettei hän olisi tahtonut lähteä uudestaan kalaan. Jeesus sanoo syntisyyteensä lannistamalle Simon Pietarille, että älä pelkää. Simon Pietarin epäuskosta huolimatta Jeesus tekee hänestä ihmisten kalastajan.

Gennesaretin järvellä noin kaksituhatta vuotta sitten saatu kalansaalis on maailman tunnetuin kalansaalis. Siksi myös paavit, kuten nykyinen paavi Leo XIV, käyttävät virkasormuksena niin sanottua kalastajasormusta. Siihen on kuvattuna Simon Pietarin kalansaalis.

Kotkalaiselle kalastajalle kukaan ei ole lupaamassa suuria kalansaaliita. Meri voi huonosti, pääasiassa ihmisten tekojen seurauksena.

Epäuskon sijaan yksi uskoa vaativa asia tässä ajassa on usko siihen, että Itämeren ja Suomenlahden hyväksi voidaan tehdä vielä jotain. Kalansaaliita ei ole lopullisesti menetetty.

Silloin kalansaaliitkin suurenisivat jälleen. Jumala loi ihmiset elämään tässä maailmassa, ja antoi ihmisille selkeän tehtävän viljellä ja varjella maailmaa.

Pohdittavaksi: Mitä tarkoittaa käytännössä ihmisten kalastaminen tämän päivän Suomessa?

6. sunnuntai helluntaista – Herran palveluksessa

Tekstit: Ps. 145:3–7; 1. Moos.12:1–4 Room. 1:1–7 tai 1. Tim. 1:12–17; Luuk. 5:1–11.

Liturginen väri on punainen.

Alttarilla on neljä kynttilää.

Kolehti on seurakunnan valittavissa.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliJerusalemin katolinen ja ortodoksinen patriarkka vierailivat Gazan pommitetussa katolisessa kirkossa
Seuraava artikkeliKirja-arvio: Valtio, uskonto, yhdenvertaisuus ja demokratia

Ei näytettäviä viestejä