Alkuvuosi oli ainakin eteläisessä Suomessa tavallista leudompi. Ensimmäisen päiväperhosen näin jo maaliskuun puolella, sitruunaperhosen.

Niinpä uskaltauduin sytyttämään perhoslamppua mökillä. Iloni oli suuri kun saunan seinälle ilmestyi neljä eri lajia. Seuraavana yönä iloni oli vielä suurempi kun löysin seinältä kirjohkehrääjän. Se on mielestäni yksi maamme kauneimmista perhosista, ainakin yöllä lentävistä. Tosin kirjokehrääjä koiras voi lentää myös päivällä.

Iloni moninkertaistui kun pari viikkoa myöhemmin valolla oli neljä kirjokehrääjää. Niillä on ollut hyvä vuosi, ja lajia on nähty eri puolilla Suomea, jossain suuriakin määriä.

Kuitenkin kevään ehdoton perhosilo oli kun näin mökkitontilla isonokkosperhosen. Se oli ensimmäinen kerta kun varmasti tunnistin sen. Tosin olen varma, että muutamaa vuotta aiemmin sellainen myös käväisi tontilla, mutta silloin se viivähti paikalla vain pari sekuntia, joten jäin äkkivaikutelman varaan.

Vaikka kesä onkin perhosten parasta aikaa, niitä on lennossa aina maaliskuulta marraskuuhun, vuodesta riippuen toki.

TARINA KERTOO Valamon munkista, joka kärsi voimakkaista mielialan vaihteluista. Tapahtumat sijoittuvat aikaan, jolloin tarkkoja diagnooseja ei vielä osattu tehdä. Munkkia pidettiin vain hankalana tapauksena.

Munkki oli itse tietoinen tilanteestaan, mutta ei oikein kokenut pystyvänsä vaikuttamaan siihen. Hän tunsi olevansa milloin masennuksen synkkyydessä ja milloin ilon kukkuloilla.

– Jumala auta minua, sillä en kauan jaksa tätä elämää, munkki rukoili keljassaan.

Kun syksy koitti ja kaikkialla alkoi olla pimeää, munkin mieli synkkeni. Hän tunsi kuinka itsetuhoiset ajatukset hiipivät koloistaan.

Kerran myöhään illalla vesperistä palatessaan hän näki luostarin pihapiirin valossa lentävän perhosen, ehkä hallamittarin, vaikka lämpötila oli jo nollassa. Talvi ilmoitteli tulostaan.

Kappalainen järkyttyi. Oliko se merkki? Jos perhonen pystyy elämään tällaisissa olosuhteissa, miksi en minäkin.

– Jumala, sinä lähetit pienen perhosen luokseni. Kiitos siitä.

Kun kappalainen varhain keväällä näki ensimmäisen nokkosperhosen, hän tunsi saman ilon.

– Jumala, en voi hallita täysin tuntemuksiani, mutta sinä lähetit perhoset minulle mielialalääkkeeksi.

Luostarissa munkki tunnettiin nimellä veli Perhosmieli.