Puulattia saa kulua ja kulumisen jäljet näkyä modernien kirkkorakennusten puulattioissa. Tuoreen tutkimuksen mukaan kirkon kävijät ja suunnittelijat kokevat, että puulattiat sopivat arkkitehtuuriin ja luovat tunnelmaa kirkkoon. Tämä siitä huolimatta, että uusienkin kirkkojen puulattiat väistämättä kuluvat.

Arkkitehti ja diplomi-insinööri Jonna Silvon väitöstutkimuksen päätuloksena selvisi, että kirkon kävijät ja suunnittelijat hyväksyvät käytön jäljet myös modernien kirkkorakennusten puulattioissa.

− Naarmut, painaumat, kuluminen, tahrat ja vaikkapa nastakenkien jäljet nähdään osana rakennuksen luonnetta ja käyttöä, Silvo sanoo.

− Puulattian patina koostuu elämisen, materiaalin, ajan ja valon tuomasta kulumasta. Patina kertoo ajasta ja yhteisöstä, ja sen merkityksen havaitsemiseen ja kokemiseen tarvitaan myös omaksumaamme kulttuurista patinaa.

Tutkimusaihe on ajankohtainen, sillä modernit 2000-luvun puukirkot Suomessa ovat siirtymässä uutuuden vaiheesta pitkään ajanjaksoon, jolloin niitä käytetään, korjataan ja siivotaan. Samaan aikaan kestävien, ekologisten ja uusiutuvien materiaalien käyttö on yhä tärkeämpää.

TUTKIMUKSEN PÄÄAINEISTO koostui Helsingin Laajasalon ja Viikin kirkkojen, Turun Pyhän Henrikin ekumeenisen taidekappelin ja Jyväskylän Kuokkalan kirkon kävijöille tehdyistä lomakekyselyistä sekä kirkkorakennusten tilaajien ja arkkitehtien haastatteluista.

Väitöstutkimuksesta selvisi käyttäjien haluavan säilyttää nykyiset puulattiat kirkoissa, sillä puulattioiden katsotaan sopivan kirkkoihin. Käyttäjät myös toivovat, että ajan myötä puulattiat patinoituvat. Puulattian kuluminen puolestaan kertoo kirkkorakennuksen aktiivisesta käytöstä.

Vastaajat kommentoivat puulattiaa monipuolisesti tutkijalle. Monet pitivät lautalattiaa hiljaisena ja akustisesti hyvänä ratkaisuja sekä kauniina.

• ”Lautapuu on kaunista.”
• ”Kaunis, hiljainen, miellyttävä.”
• ”Puukirkkoon kuuluu puulattia.”
• ”Sopii puukirkon tyyliin, sopivan ”vanhahtava”.”
• ”Rohkea ratkaisu.”
• ”Se on luonnollisen siisti ja kestävä lattia.”
• ”Se on alueen hengen mukaan ekologinen.”

Myös kielteisiä näkemyksiä esitettiin. Osaa ärsytti se, että lattia kopisee häiritsevästi. Suurimpana ongelmana pidettiin lattiasta irtoavia tikkuja.

• ”Kolisee, epäsiistin näköinen.”
• ”Konserttikäytössä esityskaluston siirtelystä aiheutuvat jäljet ja lattian suojelun haasteet, puulattian huoltokäsittelyn yhteensovittaminen toiminnan kanssa sekä jännitys siitä, jääkö morsiamen laahus kiinni puulattian rosoihin.”
• ”Nopeasti kuluva pinnoite on vaikeasti hoidettava ja epäsiistin näköinen.”
• ”Lattian huolto on aivan ylihintainen ja tämä olisi pitänyt ottaa huomioon jo rakennusvaiheessa. Jos lattia vaihdetaan se tulisi vaihtaa kestävään ja helposti pestävää materiaaliin esim. laattaan.”
• ”Pidän lattiasta mutta lasten kanssa se on hankala: jalkaan menee helposti tikkuja. Samoin lattian takia kirkon tiloihin ei voi tulla lastenvaunuilla.”

Tutkimuksen mukaan arkkitehdit ovat tietoisesti halunneet, että ajan ja kulumisen jäljet saavat näkyä. Käyttäessään vanhoja puukirkkoja esikuvinaan arkkitehdit ovat siirtäneet moderneihin puukirkkoihin kulttuurista patinaa käyttäen luonnonvaloa ja aikaa arkkitehtuurin aineettomina osina. Puulattioiden ylläpidosta tarvitaan kuitenkin lisätutkimusta.

Arkkitehti ja diplomi-insinööri Jonna Silvon väitöskirja tarkastetaan Oulun yliopistossa perjantaina 13.6. Arkkitehtuurin alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Ajan kertomaa — käytön jäljet massiivipuulattioissa 2000-luvun suomalaisessa kirkkoarkkitehtuurissa (Told by time — Signs of use in massive wood flooring in 21st century Finnish church architecture).

Kursivoidut lainaukset ovat väitöskirjasta.