Helsingissä keskiviikkona alkanut ja huomenna lauantaina päättyvä Helluntaiherätyksen Go & Make! -maailmankonferenssi on antanut suomalaisille harvinaisen välähdyksen globaalia klassista helluntailaisuutta edustavien kirkkojen ajattelusta ja ajankohtaisista kysymyksistä.
Helsingin Jäähallissa ja sen ympäristössä pidetyssä konferenssissa on ollut koolla useita tuhansia helluntailaisia yli sadasta maasta ja eri helluntaikirkosta. Järjestäjien mukaan hieman enemmänkin olisi ollut tulossa, mutta Afrikan tai Aasian maista saapuvilla on Schengen-sääntöjen vuoksi ollut viisumivaikeuksia, eivätkä he ehtineet saada viisumia ajoissa.
Kokoontumisen pääteemana voi arvioda olleen lähetystyön, joka muutenkin on aina ja kaikkialla helluntailaisuuden prioriteeteissa aivan kärjessä. Asiaan liittyvät myös kristillinen opetus, seurakuntien rakentaminen, pastoreiden ja muiden vastuunkantajien kouluttaminen, jumalanpalvelus, musiikki ja nuorisotyö. Kaikesta tästä saatiin makupaloja konferenssin usein vauhdikkaiden ja mielenkiintoa monin tavoin yllä pitäneiden puheenvuorojen kavalkadissa.
Kolmen vuoden välein eri puolilla maailmaa pidettävä maailmankonferenssi oli nyt pitkästä aikaa Suomessa. Viimeksi se pidettiin täällä vuonna 1964.
Kansainvälisessä mielessä helluntailaiset eivät ole asemoineet itseään evankelikaalisuuteen.
HELLUNTAILAISIA ON maailmassa paljon. Heidän tarkkaa määräänsä ei kukaan kuitenkaan tiedä. Siksi on tyydyttävä erilaisiin arvioihin. Ongelmana sielujen laskemisessa on helluntailaisuuden määrittely: kuka oikeastaan on helluntailainen?
Helsingin konferenssin kansainväliset edustajat mainitsivat koolla olevan klassiseen helluntailaisuuteen kuuluvien kirkkojen ja seurakuntien edustajia. Yhden arvion mukaan heitä olisi maailmassa noin 300 miljoonaa, mutta myös sitä pienempiä tai suurempia lukuja on esitetty. Kun mukaan lasketaan eri kirkkokunntia läpäisevä ja myös vaikeasti määriteltävä karismaattinen liike, puhutaan jo lähes 700 miljoonasta kristitystä.
Vertailun vuoksi: luterilaisia lienee maailmassa noin sata miljoonaa, samoin anglikaaneja. Muita perinteisiä protestantteja on tätä vähemmän.
Kolmas helluntailaisuuden määrittelyä monimutkaistava asia on maailmalla voimakkaasti leviävä evankelikaalisuus, joka itsessäänkin on moni-ilmeinen ja tarkkoja määritelmiä kaihtava kristinuskon virtaus.
Helsingin konferenssin tiedotustilaisuudessa keskiviikkona puhuneen Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtajan Esko Matikaisen mukaan evankelikaalisuus saa kansainvälisesti erilaisia merkityksiä. ”Laajassa kuvassa” helluntailaisuus on osa evankelikaalisuutta. Mutta usein tehdään kuitenkin ero. Kansainvälisessä mielessä helluntailaiset eivät ole Matikaisen mukaan asemoineet itseään evankelikaalisuuteen.
Toisaalta evankelikaalisuuden neljä piirrettä — Raamattukeskeisyys, ristikeskeisyys, uskonratkaisu pelastuksen edellytyksenä ja aktiivisuus kirkon kasvamisessa — istuvat kyllä helluntailaisuudenkin šibboleteiksi.
HELLUNTAILAISUUS KASVAA joka tapauksessa globaalisti nopeasti ja varsinkin globaalissa etelässä. Sen valta-alueet ovat jo kauan olleet Euroopan ulkopuolella Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Afrikassa, Aasiassa ja Oseaniassa. Kasvun tekijöitä ovat väestönkasvu ja aktiivinen lähetys- ja kehitysyhteistyö.
Helluntaikirkkoihin ja -seurakuntiin käytännössä sekä synnytään että liitytään. Helluntailaisuuden kasvua onkin jo pitkään luonnehdittu ihmiskunnan historian nopeimmin kasvavaksi uskonnolliseksi ilmiöksi.
Koska myös katolinen kirkko maailmassa kasvaa nopeasti, voi erilaisten parametrien perusteella järkeillä, että isossa kuvassa kristinuskon tulevaisuus tulee pian näyttämään katolis—helluntailaiselta. Näiden teologisesti hyvin erilaisten kristillisten traditioiden rajapinnoilla on sikäli mielenkiintoisia ilmiöitä, että vapaan kristillisyyden piirissä ulkoa katsoen usein ”villiltä ja vapaalta” näyttävä karismaattisuus on kotiutunut myös tiukan keskusjohtoiseen ja hierakiseen katoliseen kirkkoon.
Perinteiset eurooppalaisperäiset kirkot Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa menettävät jäseniään kiihtyvää vauhtia.
PERINTEISET LUTERILAISET, anglikaaniset ja muut vanhan protestantismin laajaan kirkoon kuuluvat eurooppalaisperäiset kirkot eivät tietenkään minnekään häviä, vaikka niiden suhteellinen painoarvo helluntailaisuuden ja katolisen kirkon rinnalla väheneekin. Itse asiassa Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa vanhojen eurooppalaisperäisten kirkkojen voi olettaa myös edelleen kasvavan. Lisäksi niiden kulttuurinen vaikutus kansalaisiin varsinkin Euroopassa on edelleen niiden hengellisen sanoman rinnalla vaikuttava ja syvällinen — monessa mielessä on totta, että luterilaisuus on suorastaan esimerkiksi suomalaisten kollektiivisen dna:n osa.
Mutta väestönkasvun globaalit erot, maailmanlaajuisen kaupungistuminen, muuttoliikkeiden suunnat ja lähetystyön aktiivisuus huomioon ottaen tulevaisuus näyttää siltä, että jatkossa yhä suurempi osa maailman kristityistä on joko katolilaisia tai laajasti ymmärrettynä helluntailais—evankelikaalis—karismaattisia Jeesuksen seuraajia.
Lisäksi perinteiset eurooppalaisperäiset kirkot Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa menettävät jäseniään kiihtyvää vauhtia. Ne ovat usein teologisesti jakautuneita ja joissakin tapauksissa historiallisesti melko riippuvaisia suhteestaan valtioon. Vaikka kehityksessä voikin olla jatkossa yllättäviä käänteitä, todennäköisin suunta lienee hiipuminen ja mahdollisesti uudet jakautumiset teologisten ja kirkkopoliittisten syiden perusteella. Sellainen ei kasvata näiden kirkkojen painoarvoa maailmassa. Tähän kehitykseen liittyy myös edellä mainittujen kirkkojen talouden niukentuminen.
Jakautumiset ovat kuitenkin tuttuja myös helluntailaisuuden laajassa piirissä. Lisäksi: ei ole mahdotonta, että sen tämänhetkinen nopea kasvu sittenkin alkaisi tyrehtyä. Hengen virtojen suunnat ovat vaikeasti ennustettavia. Esimerkiksi Suomessa helluntailaisuus ei ole vuosikymmeniin olennaisesti kasvanut. Ja Etelä-Koreassa lähes kaikkien kirkkojen aiemmin voimakas kasvu on tyrehtynyt. Niinkin voisi käydä.
Entä katolinen kirkko? Ei ole myöskään sanottua, ettei sekin kasvustaan huolimatta voisi tulevaisuudessa jälleen jakautua. Euroopassa se myös menettää jäseniään, kuten vanhat protestanttiset valtio- ja kansankirkotkin. Kasvu muualla maailmassa kuitenkin kompensoi näitä menetyksiä.
Joku voisi kysyä, missä ne ortodoksiset kirkot sitten ovat? Enimmäkseen Euroopassa ja sellaisissa maissa, joissa väestönkasvu on vähäistä. Mikä ortodoksisten kristittyjen määrä maailmassa sitten onkin, heidän suhteellinen osuutensa maailman kristityistä ei ilmeisesti ole lisääntymässä.
Maailman kirkkojen kehitystä ei enää sanella vanhojen länsimaiden kirkoista.
SUHTEESSA EKUMEENISIIN pyrkimyksiin maailman helluntailaisuutta on vaikea lokeroida. Suuri osa helluntaikirkoista ei kuulu ekumeenisiin maailmanjärjestöihin. Niiden toimintaa ei tunneta ja niihin voidaan jopa suhtautua jyrkän kielteisesti. Herätyksen itsensä piirissä on sekä kirkkokuntia että itsenäisiä seurakuntia. Suurin helluntaikirkko maailmassa lienee yli 60 miljoonan jäsenen Assemblies of God, mutta muita helluntailaisia kirkkoja tai seurakuntia on sadoittain, yksittäisiä itsenäisiä seurakuntia vielä paljon enemmän.
Helluntailaisten ja niin sanotun vanhan kristikunnan ekumenian tiellä on myös monia raskaan sarjan teologisia eroavaisuuksia, joihin kuuluu päällimmäisenä vaatimus uskovien kasteesta: lapsikastetta ei tyypillisesti kelpuuteta helluntaiseurakunnan jäsenyyden ehdoksi. Muitakin teologisia ongelmakohtia on. Esimerkiksi helluntailaisten ja Luterilaisen maailmanliiton kesken on kuitenkin käyty jo pitkään teologisia oppikeskuskusteluja.
Ilmeeltään erittäin kansainvälinen Helluntaiherätyksen maailmankonferenssi Helsingissä muistuttaa joka tapauksessa myös siitä, että maailman kirkkojen kehitystä ei enää sanella vanhojen länsimaiden kirkoista. Globaalin etelän sana painaa, yhä enemmän. Siksi pohjoisessa ja lännessä ei myöskään pitäisi kuvitella, että kristillistä perinnettä voitaisiin rakentaa tai kehittää vain läntisillä ehdoilla.
Kristikunnan tulevaisuus merkitsee globaalisti ja myös Euroopassa monia muutoksia. Tulevaisuuden kristikunnan kasvot tulevat olemaan entistä vahvemmin katoliset, helluntailaiset, karismaattiset ja evankelikaaliset. Voi tulla myös jotakin aivan uutta, mitä emme vielä ymmärrä. Saisivatko kaikki maailman kirkot sittenkin vielä uuden herätyksen ja piristysruiskeen? Kääntäisikö teologisesti ajatellen Pyhä Henki sittenkin vielä uskon tulet ja tuulet siihen suuntaan, että kristikunnan ykseys alkaisi hallita nykyistä pirstaloitunutta kirkkojen maailmaa?
Sitä sopii toivoa.
Lue myös:
Helluntaiherätyksen Go & Make! -maailmankonferenssin sivut ovat täällä.
Ilmoita asiavirheestä