Musiikkitalon edessä Helsingissä on aukio, jota hallitsee suuri musta veistos, kuvanveistäjä Reijo Hukkasen Laulupuut (2012). Sen mieleenpainuvin osa on 13-metrinen Hauki.

Teräkseen ikuistettu hauki vie ajatukset toiseen suureen petokalaan, Atlantin loheen. Se on yksi aihe kirjailija ja teologi Helga Westin eli Biennaš-Jon Jovnna Piera Helgan vasta ilmestyneessä esseekokoelmassa Puhu nukke (Otava). Kirjan julkaisutilaisuus on tuonut hänet ja hänen yksivuotiaan poikansa Helsinkiin. Tapaan heidät Musiikkitalon kahviossa. Onnittelen Westiä kirjasta, aikamoinen saavutus pienen vauvan ja alakoululaisen äidiltä.

– Kyllä me ollaankin huhkittu! Aina kun vauva on nukkunut päiväunia, olen kirjoittanut, West kertoo.

Vaunuissa nukkuva pienokainen herää ja äiti nostaa hänet syöttötuoliin pöydän ääreen. Vauva kommentoi ympäristön ääniä ja valoja hihkuen ja käsillä elehtien. Yksi esseistä on omistettu hänelle, perheensä kuopukselle. Pojan kautta West tarkastelee myös omaa lapsuudenperhettään, muistoja ja perinteitä.

Westin kirjallinen ura alkoi vuonna 2018, jolloin häneltä ilmestyi pohjoissaamenkielinen Gádden muohttaga vielgadin -runokokoelma.

– Kirjoittaminen on minulle ilon asia. Jos en pääse kirjoittamaan, minusta tulee ihan hermokimppu.

Kirjoittaessani olen ajatellut erityisesti tyttöjä ja tytöhköjä ihmisiä.

Tenojokilaaksossa asuvalle Westille Atlantin lohi ja sen hyvinvointi on sydämen asia. Lohen kalastus on ollut saamelaisille tärkeä elinkeino ja elämää rytmittävä asia satojen, ellei peräti tuhansien vuosien ajan. Ilmaston lämpenemisestä seuranneiden muutosten takia Atlantin lohen kanta on romahtanut ja sen kalastaminen on Tenojoella kielletty. West kirjoittaa kollektiivisesta surusta, jota yhteisö kokee.

Puhu nukke on Westin ensimmäinen suomenkielinen teos. Sen aiheiden kirjo on laaja ja yllättävä, mukana on myös pohdintaa populaarikulttuurista ja poptähdistä, kuten Britney Spearsista ja Kylie Minoguesta ja toisaalta naisvihan lisääntymisestä maailmassa.

– Kirjoittaessani olen ajatellut erityisesti tyttöjä ja tytöhköjä ihmisiä. Toivon, että kirja herättäisi keskustelemaan siitä, millaisten katseiden alla he kasvavat.

Onko katse lempeä ja salliva, vai tukahduttava ja kontrolloiva? Westin kotiseutu Tenojokilaakso on lestadiolaista aluetta, mikä näkyy myös siinä, miten tyttöyteen, naiseuteen ja seksuaalisuuteen suhtaudutaan.

KOTIINPALUU ON yksi kirjan teemoista. West tarkastelee sitä monella eri tasolla. Essee Esivanhempiemme varastettujen pääkallojen maa kertoo saamelaisvainajien paluusta siunattuun maahan. Elokuussa 2022 Utsjoen Pyhän Ulriikan hautausmaalle uudelleenhaudattiin 68 saamelaisvainajan jäänteet. Tilaisuuteen osallistuivat myös arkkipiispa Tapio Luoma ja Oulun piispa Jukka Keskitalo.

Saamelaisvainajien hautarauhaa on rikottu 1800- ja 1900-luvun vaihteessa sekä vielä 1930-luvulla kaivamalla vainajien jäänteitä ylös haudoista rotubiologisia tutkimuksia varten. Tähän ovat osallistuneet niin kirkkoinstituutiot, ministeriö kuin tiedeyhteisökin. Asiaa tutkineen toimittaja ja tutkija Kukka Rannan mukaan erityisen haluttuja olivat saamelaisten pääkallot. Yhdestä pääkallosta saatettiin maksaa 10 000 markkaa. Suru ja järkytys tapahtuneesta on edelleen läsnä yhteisöissä. Tämä ei ole ihme, sillä teot ovat puistattavia.

Westin mukaan Suomessa ei ymmärretä sitä, miten vahvasti taakkasiirtymät ovat läsnä saamelaisten elämässä niin mielen kuin kehonkin tasolla. Taakkasiirtymä on lääketieteen ja psykologian termi, jolla kuvataan historiallisten traumojen syntyä osana sukupolvien jatkumoa.

– Koen, että suomalaisessa yhteiskunnassa on aika vähän empatiaa saamelaisia kohtaan.

West tekee väitöstutkimusta sovinto- ja totuusprosesseista Suomessa ja muissa Pohjoismaissa ja seuraa työkseen kansainvälisiä keskusteluja alkuperäiskansoihin liittyen.

– Maailmalla keskustelut alkuperäiskansojen asemasta ovat paljon pidemmällä. Suomessa saamelaisia koskevat julkiset keskustelut ovat monesti vinoutuneita ja pinnallisia.

Tällä West tarkoittaa sitä, että julkisessa keskustelussa tartutaan helposti lillukanvarsiin, siihen jos joku yksittäinen saamelainen tarkastelee jotain ilmiötä kriittisesti. Tästä saadaan aikaan kohuja ja klikkiotsikoita. Sen sijaan merkittävät rakenteelliset asiat, kuten asutukseen ja maankäyttöön liittyvät paineet ja hyväksikäytöt, saavat vähän tai ei ollenkaan näkyvyyttä.

– Toivon, että kirjani lisäisi empatiaa, ja ihmisten tieto ja ymmärrys saamelaisia ja muita alkuperäiskansoja kohtaan kasvaisi.

VIIME SYKSYNÄ West teki suuren elämänmuutoksen ja muutti lastensa kanssa Tenojokilaaksoon. Ajatus siitä, että lapset saisivat kasvaa esivanhempien mailla ja osana tuttua yhteisöä, tuntui hyvältä.

Kotiinpaluu oli kotiin paluu ihan kirjaimellisestikin, sillä West ja lapset muuttivat kirjailijan lapsuudenkotiin tämän isän eli áhččin luokse. Lääkärinä työskentelevä isä asuu talon yläkerrassa ja tytär ja pojat alakerrassa. Järjestely toimii hyvin.

Muuttamiseen liittyy huvittaviakin piirteitä.

– Minulla on sama huone kuin lapsena. Se, jossa nuorena itkin sydänsurujani, West kertoo nauraen.

Etelä-Suomesta katsottuna Tenojokilaakso on kaukana kaikesta. Saamenmaan näkökulmasta pääkaupunkiseutu on vaivalloisen matkan takana olevaa periferiaa. Sen sijaan naapurimaa Norja on lähellä. Valtioiden rajat ylittävä kanssakäyminen onkin aktiivista ja luontevaa. Westin lääkäri-isän työpaikka sijaitsee Norjan puolella ja hänen esikoispoikansa käy siellä futistreeneissä. Myös yhteinen kieli, pohjoissaame, yhdistää ihmiset.

Nuorena West haaveili lääkärin ammatista. Isä kuitenkin varoitteli, ettei se ehkä sovi tyttären perfektionismiin taipuvaiselle luonteelle. West muutti Helsinkiin ja ryhtyi opiskelemaan teologiaa. Siinä yhdistyi monta asiaa, jotka häntä jo tuolloin kiinnostivat: kielet, tekstien tulkinta, tutkiminen ja kirjoittaminen.

– Minua on aina kiinnostanut se, miten ihmiset kokevat uskonnollisuuden ja hengellisyyden.

TEOLOGIA TUNTUI tutulta, sillä kirjailijan äiti on teologi ja tehnyt työuransa diakonissana. West valmistui teologiksi Helsingin yliopistosta vuonna 2018. Pappisvihkimystä hänellä ei ole, sillä siihen hänelle ei ole tullut kutsumusta.

– Tulevaisuudestahan ei koskaan tiedä, mutta nyt koen kirjoittamisen ja tutkimisen omimmaksi vaihtoehdoksi.

West kertoo, että hengellisyys on vahvasti läsnä hänen arjessaan.

– Se on kaiken olemisen tukipilari. Saamelaista hengellisyyttä rikastuttaa saamelainen elämänkatsanto ja siihen kuuluvat voimat ja tapa olla vuorovaikutuksessa esivanhempien, eläinten ja ympäristön kanssa.

West kertoo ajattelevansa Jeesusta lähes päivittäin ja pohtivansa, miten Jeesus toimisi eri tilanteissa ja mitä hän sanoisi.

– Minulle hän on arkinen, hyväksyvä ja kapinallinen hahmo, joka asettuu syrjään sysättyjen ja vaiennettujen vierelle.

WESTIN MUKAAN saamelaisten hengellisyys on yksityistä ja suojeltua, yhteisön varjelemaa tietoa. Näin siksi, että saamelaisilla on huonoja kokemuksia oman hengellisyyden avaamisesta yhteisön ulkopuolisille. Kristinuskon levittäminen on tarkoittanut saamelaisten uskomusten ja käytäntöjen hävittämistä. Esimerkkinä tästä on se, miten saamelaisten pyhiä rumpuja on tuhottu ja varastettu.

Hengellisyys näkyy uskomuksissa ja aineellisessa kulttuurissa, kuten duodjissa eli saamelaisten perinteisissä käsitöissä. Kun saamelaiset aikoinaan käännytettiin kristityiksi, heidän perinteiset uskomuksensa yhdistyivät kristinuskoon. Tästä käytetään nimitystä synkretismi.

West kertoo esimerkin Maria monogrammi -rintakorusta eli riskusta, joka koristaa hänen saamenpukuaan eli gáktia. Siinä on sekä Neitsyt Marian tunnukset kruunu ja M-kirjain että saamelainen naispuolinen Maan suojelija Sáráhkká.

– Saamelaiset, kuten alkuperäiskansat yleensäkin, ovat olleet ja ovat yhä kekseliäitä pakkosulautusten ikeen alla.

Jos joku ulkopuolinen on huomannut saamelaisella hopeisen onnenkalun, šiellan, on tämä saattanut selittää, että kyseessä on kristillinen suojeluskalu. Todellisuudessa esine kantaa symboleja, jotka säilyttävät saamelaisten omaa uskonnollista maailmaa.

Westin mukaan kestävyyttä ja muutosvoimaa tarvitaan nyt ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin, sillä paine saamelaisalueita kohtaan kasvaa kaivos- ja tuulivoimahankkeiden ja lisääntyvän militarisaation myötä. Tästä huolimatta elämä pohjoisessa on hyvää.

– On vapauttavaa ja voimaannuttavaa elää ihmisten kanssa, jotka jakavat saman arjen.

Kun Musiikkitalon kahvio tyhjenee ja hiljenee, pienokainen nukahtaa. Äidillä on hetki omaa aikaa ja hän ryhtyy vastaamaan sähköposteihin.

Kuka?

Helga West, 39
kirjailija ja teologi
Juuri nyt odotan kesää ja luonnonvesissä uimista. Kehollisuus, kuten tanssi, musiikki ja uiminen antavat minulle paljon iloa.
Luen paljon, erityisesti esseitä, tietokirjallisuutta ja kritiikkejä. Parhaillaan luen Noora Dadun Roolitus -kirjaa, joka käsittelee toiseuttamista ja katseista vapautumista. Myös Koko Hubara on minulle tärkeä kirjailija ja ajattelija.
Asun lapsuudenkodissani yhdessä poikieni ja isäni kanssa. Olen aiemmin asunut yhteisöissä. Minua viehättää se, että eri-ikäiset asuvat yhdessä. Haluan myös tietoisesti haastaa keskiluokkaisia ydinperheen normeja. Ne eivät ole ainoa vaihtoehto.

Lue myös:

Historiallinen selvitys saamelaisten kohtelusta loppusuoralla – Kirkko tukee tietä sovintoon

Levyarvio: Luođit tutustuttaa pohjoissaamelaisiin joikuihin

Ilmoita asiavirheestä