Seurakuntalaisten mahdollisuudet kantaa vastuuta seurakuntien toiminnasta näyttävät vahvistuneen. Tämä käy ilmi tutkimusraportista Seurakuntien toiminnan muutos ja alueelliset kehitystrendit. Tutkimusraportti 2024. Tutkimus on tehty Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden (Diak), Kirkkohallituksen toiminnallisen osaston ja Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön yhteistyönä.
Tutkimukseen valittiin haastateltavaksi 25 jäsenmääriltään erikokoista ja erilaisilla alueilla sijaitsevaa seurakuntaa. Ensimmäinen tutkimuskierros toteutettiin 2022 ja siitä julkaistiin raportti. Nyt julkistettu raportti käsittää vuonna 2024 tehdyn toisen tutkimuskierroksen tulokset.
Diakin opiskelijoiden tekemien tutkimushaastattelujen pohjalta näyttää siltä, että seurakunnissa palvelujen tarjoamisen tilalle on tullut aitoa halua kuulla seurakuntalaisten näkemyksiä ja tehdä työtä yhdessä heidän kanssaan. Eräässä seurakunnassa oli jo päädytty siihen, ettei mitään uutta suunnitella eikä aloiteta, ellei mukana ole joku seurakuntalainen. Kyseisessä seurakunnassa työntekijän tavoitteena oli tehdä itsensä tarpeettomaksi.
Tutkimusraportin mukaan yksi käännekohta vapaaehtoistyössä ovat olleet isot kriisit. Koronapandemia ja Ukrainan sota ovat herättäneet seurakuntalaisissa kohtaamisen nälkää ja nostaneet esiin hengellisiä tarpeita. Seurakunnasta on haettu turvallisuuden tunnetta.
Samalla seurakuntalaisten rooli yhteisöllisen tuen ja avun antajina on vahvistunut. On autettu seurakuntalaisvoimin Ukrainan pakolaisia, viestitty tarpeista, kerätty avustuksia ja jaettu niitä. Diakoniatyöntekijät ovat osaltaan kehittäneet seurakuntien avustustoimintaa yhteisöllisemmäksi. Tutkimusraportissa todetaan, tämä on luonut tilaa seurakuntalaisten omaehtoiselle toiminnalle.
Seurakuntalaisia on ollut vertaisryhmien ohjaajina ja mukana parisuhdetyössä. Maaseudulla on pandemia-aikana seurakuntalaisvoimin järjestetty vaikkapa metsäkirkko. Vapaaehtoiset ovat vieneet leivonnaisia karjatiloille. Vapaaehtoiset ovat antaneet myös seurakunnan puitteissa talousneuvontaa sitä tarvitseville. Erässä suuressa pääkaupunkiseurakunnassa on perustettu oma monikulttuurinen urheilujoukkue.
Tutkimusraportissa kerrotaan, että haastateltujen mukaan ihmiset eivät kaipaa enää niin paljon tekemisten järjestäjää kuin mahdollistajaa omille tärkeiksi kokemilleen asioille. Toisaalta vapaaehtoistyö on muuntunut raportin mukaan pitkäjänteisestä pistemäiseksi. Tätä kuvattiin termillä ”narikkayhteisöllisyys” eli yhteisössä viihdytään muutaman jutun verran ja sitten jatketaan toisaalle.
SEURAKUNTIEN HENGELLISESSÄ työssä on raportin mukaan osassa seurakuntia haluttu nostaa vapaaehtoiset keskiöön hartauksissa ja messuissa. Heidän vastuulleen on annettu laaja-alaisesti koordinoida laitoshartauksia tai messujen ehtoollisavustajia. Monissa seurakunnissa oli myös perustettu lähetyskahviloita, kehitetty pyhiinvaellustoimintaa ja pidetty kirkkoa auki vapaaehtoisvoimin.
Tutkimuksen kohdeseurakunnista suurimmassa osassa työntekijöitä ei ole enää riittänyt kaikkeen toimintaan. Heidän panostaan ja asiantuntemustaan on pyritty priorisoimaan sinne, missä sitä tarvitaan ja antamaan muuhun toimintaan enemmän mahdollisuuksia seurakuntalaisille. Resurssien väheneminen seurakunnissa pakottaa seurakuntalaiset ottamaan enemmän vastuuta seurakunnastaan.
Lue myös:
Ilmoita asiavirheestä