Helsingin Musiikkitalossa kuultiin lauantaina 15.3. harvinaista herkkua, kun suuren konserttisalin lavalla esiintyivät saksofonisti Carl-Henrik Fernandi ja urkutaiteilija Markus Wargh. Ohjelman otsikko kertoo, mistä on kysymys: ”Suuria koraaleja & mestariteoksia”. Konserttisalin urut soivat tällä kertaa hallelujaa J.S. Bachin, W.A. Mozartin ja G.F. Händelin sävelin sekä belgialaisen César Franckin koraalien uusina versioina. Ohjelmistossa oli pääosin helposti lähestyttävää materiaalia mutta myös syvälle luotaavaa Bachia ja Markus Warghin tavaramerkiksi muodostunutta improvisaatiota.

Luulajan tuomiokirkon urkurina toimiva Wargh on säväyttänyt tekemällä musiikkia muun muassa Abban kitaristina ja studiomuusikkona vuosikymmeniä toimineen ruotsalaisen kitaralegenda Janne Schafferin kanssa. Viimeksi he konsertoivat Luulajassa maaliskuun alussa.

Ruotsinkieliseltä pohjanmaalta lähtöisin oleva Wargh suoritti Sibeliusakatemissa vuonna 1991 A-tutkinnon, jatkoi sitten opintojaan Ruotsissa ja suoritti konserttiurkuritutkinnon 1995 Piitimen musiikkikorkeakoulussa Hans-Ola Erikssonin johdolla. Vuodesta 2001 lähtien hän on toiminut Luulajan tuomiokirkon urkurina ja konsertoi lisäksi eri puolilla maailmaa.

Carl-Henrik Fernandi on klassisen koulutuksen Tukholman musiikkikorkeakoulussa saanut muusikko. Saksofoniperhe tenorista sopraanoon on hänellä hallussa ja muusikon työtään hän tekee erilaisissa kokoonpanoissa pääosin Ruotsissa. 

WARGH ON tehnyt yhteistyössä Carl-Henrik Fernandin kanssa sovituksia César Franckin urkuteoksista saksofonille ja uruille. Wargh kertoi Kotimaalle ennen konserttia halunneensa vahvistaa teosten dramaturgiaa. Fortet ja diminuendot korostuvat ja solisti tuo lisäväriä vanhoihin teoksiin.

Fernandin ja Warghin yhteistyö lähti liikkeelle vuosia sitten, kun Fernandi kuuli äänitteen, jolla ranskalaisen urkuri Marie-Claire Alain soitti Franckin koraaleja. Saksofonitaituri ihastui melodisiin teoksiin, joihin hän jo mielessään lisäsi saksofoniosuuksia. Pariisin Sainte-Clotide-basilikan urkurina 1857-1890 toimineen säveltäjän Cesar Franckin perintö elää monissa tunnetuissa teoksissa kuten Panis Angelicus, joka myös kuultiin konsertissa.

Helsingin klassisen musiikin pääareenalla Fernandi ja Wargh näyttivät, mitä annettavaa heillä on suomalaiselle yleisölle. Eikä yleisö pettynyt. Wargh tutustui Musiikkitalon mahtaviin urkuihin ensi kertaa pari-kolme päivää ennen konserttia. Tehtävänä oli valita urkujen loputtomista mahdollisuuksista rekisterit kohdalleen eri tyylisuuntia edustaville teoksille. Säädöt tehtiin yötä myöten, kun sali oli vapaa.

KONSERTTIKOKEMUS MUSIIKKITALOSSA, jossa ei ole katedraalin kaikua, oli hieman kaksijakoinen. Hienoa oli, etteivät nopeat juoksutukset ja taiturimaiset sävelkulut puuroutuneet, vaan kuuluivat tarkkoina. Huonoa oli, että tietyissä teoksissa jäin kaipaamaan pitkää jälkikaikua, johon on tottunut kirkkojen kiviseinien ansiosta.

Cesar Franckin koraaleja kuunnellessa mieleen nousivat ihmiselämän eri vaiheet, onnen hetket, menestykset sekä vastoinkäymiset, menetykset ja tuskaa tuottaneet ajat, joiden läpi kuitenkin usko Jumalaan kantaa. Tunteita pintaan nosti myös Fernandin erittäin herkkä tulkinta sävelmästä Sua kohti Herrani. 

Fernandi kertoi yleisölle lyhyesti tunnelmistaan esitellessään Franckin koraalisovituksia. Hän totesi, että Musiikkitalon urut ovat maailman suurimmat modernit urut, joten solisti tuntee itsensä todella pieneksi lavalla seisoessaan. Hyvin hänen saksofoninsa kuitenkin pääsivät esiin urkuorkesterin vyörytyksessä. Soolo-osuudet olivat huikeita varsinkin sopraanosaksofonin ylärekisterissä.

Warghin energinen työskentely urkusooloissa pääsi valloilleen improvisaatiossa, jossa kuultiin kaikuja Vangeliksen teemasta Conquest of Paradise sekä ruotsalaisesta sävelmästä O store Gud (On Herra suuri). Urkuri päästi luovuutensa valloilleen ja ilotteli mahtiurkujen loputtomien pillien äänensävyillä.

Varsinainen ohjelma päättyi Georg Friedrich Händelin kappaleeseen Gloria in Excelsis Deo. Yleensä jouluna kuultu sävelmä soi kirkkaana loppuna kunniaa Luojalle, jota konsertin koraalit välittivät. 

Lue lisää:

TV-vinkki: Suvikset kuvaa lestadiolaisnuorten elämää

Tampereen Viimeiset kiusaukset oli musiikin ja visuaalisuuden juhlaa

Kuvia unista ja unia kuvista – Surrealismi valtasi Tampereen taidemuseon