”Täynnä ennakkoluuloja katolista kirkkoa kohtaan” (Angelus News), ”antikatolista propagandaa” (Catholic World Report) ja ”lähtökohdiltaan säädytön” (The Catholic Thing).
Edward Bergerin hienon Conclaven katsottuani halusin tietää, miten elokuva on otettu vastaan katolisissa lehdissä. Minun oli hieman vaikea tunnistaa kommenteista näkemääni.
Moni lehti oli jättänyt elokuvan kokonaan käsittelemättä tai arviot olivat edellä kuvatun kaltaisia. Amerikkalaiset lehdet taisivat seurata konservatiivisen poliittisen kommentaattorin Ben Shapiron viitoittamalla polulla. Hän oli loukkaantunut elokuvasta katolilaisten puolesta jo ennen sen julkaisua.
Kritiikkien ohella jotkut lehdet olivat uutisoineet minnesotalaisen piispan Robert Barronin varoitukset elokuvasta: ”Juoskaa pakoon niin kovaa kuin pääsette.”
Muutettavat muuttaen on helppo siirtää elokuvan poliittinen konflikti omaan kirkkoomme. Harmi, ettei Linnasmäen opisto tarjoa aivan Vatikaanin veroisia puitteita elokuvalle
PAAVIN VALINTAA ja siihen liittyvää poliittista peliä kuvaava trilleri on yksi tämän vuoden Oscar-kisan ennakkosuosikeista. Ehdolla se on peräti kahdeksassa kategoriassa. Golden Globe -gaalassa Peter Straughanin käsikirjoitus jo palkittiin.
Bergerin ohjaama elokuva perustuu Robert Harrisin samannimiseen romaaniin vuodelta 2016. Tarinan ytimessä on kirkkopoliittinen linjaristiriita.
Erilaisia linjoja (tai linjattomuutta) edustaa kutakin yksi kardinaali: on paksuja sikareita poltteleva, muukalaisvihamielinen traditionalisti, moralistinen mutta langennut konservatiivi, lipevä ja keinoja kaihtamaton keskitien kulkija sekä virkaan näennäisen haluton juonitteleva liberaali – ja sitten vielä yllättäjä, joka vaikuttaa periaatteen mieheltä, mutta johon selvästi liittyy jokin salaisuus.
Hahmot ovat karikatyyrejä, sitä ei käy kiistäminen. Mutta ne ovat myös tunnistettavia, eivätkä yksin katolisen kirkon kontekstissa.
Muutettavat muuttaen on helppo siirtää elokuvan poliittinen konflikti omaan kirkkoomme. Harmi, ettei Linnasmäen opisto tarjoa aivan Vatikaanin veroisia puitteita elokuvalle.
TÄHÄN LINJARISTIRIITAAN keskityttiin useimmissa löytämissäni katolisten lehtien kritiikeissä.
Elokuvassa on kuitenkin sen ohella toinen vähintään yhtä tärkeä ja ajattomampi tarina. Se kuvaa konsiilia vastentahtoisesti johtavan kardinaali Lawrencen (Ralph Fiennes) uskonkriisiä.
Koko elämänsä kirkolle omistaneen miehen uskon horjumisen hienovarainen kuvaus tekee Conclavesta hengellisellä tasolla puhuttelevan elokuvan.
Erityisesti tästä syystä minun oli vaikea ymmärtää katolilaisten kriitikoiden parkua. Vaikuttaa siltä kuin tätä uskoa itsessään käsittelevää tasoa ei olisi haluttu nähdä. On ehkä helpompi asettua uhrin rooliin kuin ryhtyä aitoon keskusteluun elokuvan teemoista.
Kantaaottava Conclave ehdottomasti on. Berger kuvaa kardinaaleja palvelevien nunnien hiljaisuutta läpi elokuvan. On vaikuttavaa, kun heistä yksi (Isabella Rosselini) vihdoin avaa suunsa.
Mutta tekeekö kannan ottaminen elokuvasta tosiaan antikatolisen? Elokuvan väite kun ei ole, että katolisen kirkon pitäisi kadota. Sen väite on, että joissain asioissa kirkon pitäisi muuttua.
Oscar-palkinnot jaetaan Suomen aikaa maanantain 3.3. vastaisena yönä.
Lue myös:
Elokuva: Katsoja punotaan vehkeilyjen verkkoon paavin valinnasta kertovassa Conclave-elokuvassa
Ilmoita asiavirheestä