Historiallinen hetki Vatikaanissa: Paavi nimitti nunnan johtamaan kuurian virastoa

Sisar Simona Brambilla. Kuva: All Over Press

Nainen pääsee johtamaan yhtä Rooman kuurian virastoista ensimmäistä kertaa katolisen kirkon historiassa. Paavi Franciscus on nimittänyt italialainen nunnan, sisar Simona Brambillan Pyhitetyn elämän instituuttien ja apostolisen elämän yhteisöjen viraston johtajaksi. Virasto vastaa kaikesta, mikä liittyy sääntökuntien ja muiden uskonnollisten yhteisöjen sekä instituuttien hallintoon, kurinpitoon, tuotteisiin, oikeuksiin ja etuuksiin.

Aiemmin kuurian virastoja ovat johtaneet vain kardinaalit ja arkkipiispat.

Simona Brambilla, 59, on toiminut saman viraston sihteerinä lokakuusta 2023 alkaen. Hän oli tuolloin järjestyksessä toinen nainen, joka on päässyt toimimaan kuurian viraston sihteerinä. Ensimmäinen on ollut taloustieteen tohtori, sisar Allessandra Smerilli, joka nimitettiin Kokonaisvaltaisen inhimillisen kehityksen edistämisen viraston sihteeriksi vuonna 2021.

Brambilla on koulutukseltaan psykologian tohtori ja sairaanhoitaja. Hän on ollut lähetystyössä Mosambikissa. Brambilla kuuluu Consolata-lähetyssisariin, joita hän on johtanut 13 vuotta.

Catholic News Agencyn mukaan Brambilla pitää naisten merkittävämpää osallistumisen kirkon hallintoon tärkeänä askeleena kohti tasapainoisempaa ja hedelmällisempää yhteisöllisyyttä. Nimitys ei hänen mielestään muuta kirkon sakramentaalista oppia, mutta se edustaa askelta kohti naisten lahjojen ja taitojen täysimittaisempaa hyödyntämistä kirkon hallinnollisissa ja pastoraalisissa tehtävissä.

Paavi nimitti viime joulukuussa Simona Brambillan myös 16. piispainkokouksen yleiskokousta valmistelevaan neuvostoon.

Lue myös:

Paavi nimitti Vatikaanin piispainsynodin alisihteeriksi ensi kertaa naisen – Nathalie Becquartilla on kokouksissa äänioikeus

Analyysi: Paavi uudistaa katolista kirkko hitaasti, ja pian nainenkin voi päästä kuuriassa vaikutus­valtaiseen asemaan

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliNäkökulma: Uskonnon paluu ja maallistumisen alamäki muuttaa politiikkaa
Seuraava artikkeliNäkökulma: Jimmy Carterin perinnöllä on entistä suurempi merkitys näinä hyisinä aikoina

Ei näytettäviä viestejä