Kirkolliskokouksen kyselytunnilla liikuttiin Hämeenlinnasta halloweeniin ja pappisasessorinvaalista Suomen evankelis-luterilaisen kirkon X-tiliin

Pitkissä täysistunnoissa neulominen auttaa keskittymistä. Kuva: Jukka Granstöm

Kirkolliskokouksen keskiviikon 6.11. päiväjärjestykseen kuuluneella kyselytunnilla kokousedustajia puhuttivat aluksi vuosi sitten kirkolliskokouksessa hyväksytyn esityksen kirkon yt-laiksi etenemättömyys valtioneuvostossa ja ministeriöissä, sekä Hämeenlinnassa uskonnollisesta konserttiohjelmasta yhdenvertaisuuslautakunnan suosituksesta maksetut korvaukset.

Edustaja Lauri Palmusen kysymys koski kirkon yt-lain ilmeisen hidasta etenemisestä valtionhallinnossa ja mitä kirkon puolelta on ajateltu asiassa tehdä?

Vastauksessaan kirkkoneuvos Pirjo Pihlaja kertoi, että kirkolliskokouksen esitys laiksi yhteistoiminnasta evankelis-luterilaisessa kirkossa toimitettiin valtioneuvostolle viime vuoden joulukuussa. Tämän vuoden keväällä OKM pyysi lausuntoja Kirkkohallitukselta. Lausuntokierroksella esitysluonnoksesta pyydettiin lausuntoja on myös kirkollisilta ammattijärjestöiltä ja oikeusministeriöltä.

Kirkkohallitus antoi lausuntonsa 16.4. OKM:n hiljattain tekemän päätöksen mukaan hallituksen esityksen antaminen kuitenkin siirtyy Pihlajan mukaan kevääksi, koska ministeriössä on jouduttu priorisoimaan muita tehtäviä.

Kirkon esitys koskee vain yli 20 hengen työyhteisöjä, kun päämäärä muualla yhteiskunnassa on ollut nostaa lain soveltamisalaa niin, että se koskisi yli 50 hengen työyhteisöjä. Valtioneuvoston edustajana kirkolliskokousessa ollut hallitusneuvos Hanna Kiiskinen valaisi esityksen tämänhetkistä tilaa.

– Asia on tällä hetkellä jatkovalmistelussa ja voin todeta, että jatkovalmistelussa ei ole tämäntyyppistä asiaa, että soveltamisalaa oltaisiin nostamassa 50:een, vaan sillä 20:llä nyt mennään, mikä on ollut kirkolliskokouksenkin ehdotus, Kiiskinen kertoi.

HÄMEENLINNALAINEN LAPSI sai uutisten mukaan 1500 euron korvaukset kuultuaan koulussa järjestetyssä konsertissa hengellistä musiikkia. Summaa pidettiin kirkolliskokouksessa huomattavan suurena. Asiasta sukeutui vilkas keskustelu. Hivenen vanhentuneeseen asian uutisointiin perustuvien kysymyksien jälkeen todettiin, että korvaussuositus ei ole tullut seurakunnan järjestämästä tilaisuudesta.

– Haluan seurakuntamme puolesta todeta, että Hämeenlinnan seurakunnan ja koulujen yhteistyö toimii rakentavasti ja näin tulee jatkossakin olemaan, hämeenlinnalainen edustaja Heidi Lieke kertoi.

Kuopion piispa Jari Jolkkonen huomautti keskustelussa, että on vastustettava pakkouskontoa, mutta myös pakkouskonnottomuutta. 1 500 euron korvaussumma vertautui hänen mukaansa vakavasta pahoinpitelystä maksettaviin korvauksiin. Olennainen kysymys Jolkkosen mukaan tämäntyyppisissa asioissa olisi, onko tilaisuudessa ollut kyseessä perustuslaissa mainittu uskonnon harjoittaminen.

– Arkijärjellä ajateltuna tuntuisi kuitenkin, että pelkkä konserttiin osallistuminen ei täytä niitä uskonnonharjoituksen elementtejä, joita perustuslakiin liittyy, Jolkkonen totesi.

Jolkkonen viittasi myös siihen, että hippakunnassa on ollut puolivuosittain AVI:n kanssa yhteistoimintapäivä.

– Yhteistyö toimii aika hyvin ja siellä puhutaan juuri näistä tulkinnoista ja koulun ja seurakunnan yhteistyötä. Ainakin se on yksi keino ehkäistä näitä tarpeettomia yhteentörmäyksiä, Jolkkonen sanoi.

MUINA AIHEINA kysyttiin ja vastattiin halloween-juhlan rantautumisesta Suomeen ja seurakuntien mahdollisuuksista vastata siihen kristillisillä tapahtumilla, sekä pappisasessorin vaalin pakkoluonteesta: ehdokkuudesta siinä ei voi kieltäytyä ja valitun on suostuttava tehtävään. Edustaja Päivi Vähäkankaan varsinainen kysymys asessorinvaalissa oli, onko tulkinta välttämätön ja miten sitä voitaisiin muuttaa?

Pappisasessorin vaaliin liittyen kirkkoneuvos Pihlaja vastasi, että hiippakunnissa jokainen ylemmän pastoraalitutkinnon suorittanut hiippakunnan pappi on vaalikelpoinen. Heitä on kuitenkin hiippakunnissa ollut niukasti ja siksi aikaisemmasta kirkkoherran tai kappalaisen virassa olemisesta vaalikelpoisuuden ehtona luovuttiin kirkkolain muuttuessa vuonna 2015. Valitettavasti tilanne ei Pihlajan mukaan ole kuitenkaan muuttunut paremmaksi: vaaliin kelvollisia pappeja saattaa edelleen olla melko vähän.

– Kun toimikaudet rajattu kahteen, on oltu hieman pakotettuja tulkitsemaan tuomiokapitulin päätöksenteon turvaamiseksi, ettei ole tarpeen erikseen edellyttää valittavalta erityistä suostumusta. Suostumuksen vaatimisesta ei ole myöskään säädetty mitään, koska pappisasessorin ei katsota olevan luottamushenkilöasemassa.

Pihlajan mukaan voidaan tietysti myös ajatella, että hiljainen suostumus tulee jo tutkinnon suorittamisen kautta. Hän heittikin palloa asiassa piispoille.

– Voidaanko tilannetta muuttaa? Kyse on hiippakuntahallinnosta. Nyt minunkin katseeni kiinnittyy tähän salin eturiviin, jossa istuvat ovat avainasemassa harkitsemaan, onko tarkoituksenmukaista ja mahdollista muuttaa nykyistä sääntöä, Pihlaja sanoi.

KYSELYTUNNILLA HALUTTIIN vastauksia vielä siihen, mihin uuteen tietoon piispainkokouksen esitys avioliittokäsityksen muuttamisesta perustuu, miksi Kirkon viestintä on luopunut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon X-tilin käyttämisestä, miksi piispainkokous ei lähettänyt Sleyn ja Kansanlähetyksen asemaa koskevaa päätöstä kirkolliskokouksen ratkaistavaksi ja miten Kirkkohallitus aikoo varmistaa Nuorten tulevaisuusseminaarin järjestämisen myös tulevaisuudessa säästöpaineiden alla.

Edustaja Lauri Grünthal kysyi saamansa yhteydenoton perusteella, miksi Kirkon viestintä poistui viestipalvelu X:stä eli entisestä Twitteristä ja onko päätöksenteosta olemassa dokumentaatiota. Kirkon pitäisi hänen mukaansa olla läsnä erilaisilla alustoilla ja polarisoivissakin keskusteluissa.

Kirkon viestintäjohtaja Eevu Heikura vastasi kysymykseen todeten, että hänekin mielestään kirkon pitäisi voida käydä vaikeitakin keskusteluja ja niillä foorumeilla, joilla ihmiset sitä keskustelua käyvät. Hän totesi syyskuussa kerrotun, että Kirkon viestintä lopettaa toistaiseksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon X-tilin käytön aktiivisena viestintäkanavana. Nyt kanavaa päivitetään vain yksittäisissä tapauksissa, kuten esimerkiksi kriitiviestintätilanteissa.

– Monet kirkon keskustelijat, asiantuntijat, jotkut piispoista, jatkavat edelleen viestintää X:n tileillään. He ovat nyt kirkon ääni kyseisellä alustalla.

Pohdintaa X:n hiljentämisestä käytiin Heikuran mukaan pitkään.

– Lopullinen, hyvin tietoinen ja harkittu päätös tilin hiljentämisestä oli minun. Kyse on operatiivisesta johtamisesta ja päätöksenteosta.

Suurin syy pois jäämiseen oli Heikuran mukaan se, että organisaatiotilin tavoittavuus oli muutaman viimeksi kuluneen vuoden aikana romahtanut. X on hänen mukaansa muuttunut, pitkälti omistajanvaihdoksen myötä niin, että rakentava keskustelu ei siellä toteutunut.

– X:n algoritmit eivät suosi maksuttomia organisaatiotilejä, emmekä halunneet siirtyä käyttämään maksullista versiota.

Toinen säie luopumiseen Heikuran mukaan oli X:n ”toksinen keskustelukulttuuri”.

– Vihapuheen ja disinformaation eli tietoisen valheellisen tiedon määrä palvelussa on kasvanut olennaisesti viimeisen parin vuoden aikana. Kirkon on ehdottomasti kyettävä keskustelemaan vaikeistakin asioista, mutta minusta on kysyttävä, onko X oikea alusta keskustelun käymiselle.

X:lle sellaisena kuin se aiemmin oli, ei Heikuran mukaan ollut yksittäistä vaihtoehtoa.

– Mutta seuraamme sosiaalisen median kenttää ja kokeilemme uusia kanavia. Emme suinkaan ole organisaationa yksin tämän kysymyksen ja päätöksen kanssa, vaan tätä samaa pohditaan lähes kaikissa organisaatioissa, esimerkiksi valtionhallinnossa: valtioneuvostossa kanavan hyötyjä ja haittoja punnitaan kuulemma päivittäin, Eevu Heikura sanoi.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKirkolliskokous torppasi kaksi Kirkkohallituksen kärkihanketta ja hyväksyi valtionrahoituksen uudet jakoperusteet
Seuraava artikkeliNäkökulma: Tahdon lapseni kouluun pappeja, rabbeja ja imaameja – Pääsisikö myös Karhun kansa?

Ei näytettäviä viestejä