TV-vinkki: Kunniaväkivalta ei liity uskontoon vaan on kulttuurinen ilmiö

Norjalaisdokumentti Kunnia seuraa kolmea kunniaväkivaltaan liittyvää tapausta. Päähenkilönä on kurditaustainen poliisi Jasmin Holten. Kuva: Yle

Käsite kunniaväkivalta on tullut suomalaisillekin tutuiksi. Poliisin verkkosivulta löytyy aiheen käsittelyä. Kunniaväkivalta liittyy perheen tai suvun haluun kontrolloida erityisesti tyttöjä tai naisia, jotka rikkovat yhteisön sääntöjä. Tämän koetaan uhkaavan perheen kunniaa.

Parisuhdeväkivallan taustalla ja motiivina voi eräissä kulttuureissa olla kunnia ja sen palauttaminen. Tämän todistaminen on poliisille kuitenkin tavattoman hankalaa, kuten selviää Yle Areenassa nähtävässä viisiosaisessa norjalaisessa dokumentissa Kunnia.

KUNNIAN KESKUSHENKILÖNÄ on poliisi Jasmin Holten, 11-vuotiaana Norjaan muuttanut kurdi. Dokumentti kuvaa tilannetta, jossa perheen tyttö ja poika kertovat, että heitä uhkaa pakkoavioliitto. Kuulusteluista ei tahdo tulla mitään, sillä asia on kiusallinen myös perheelle.

Kunnia on kiinnostava, joskin hieman sekava sarja, sillä siinä seurataan Holtenin tutkiman tapauksen lisäksi pätkittäin kolmea muutakin juttua: ”Nora” on paennut kotoaan vanhempiaan, mies on tappanut vaimonsa, joka halusi erota, ja veli on kuristanut siskoaan, joka liikkui miehen seurassa.

Sarjan aluksi Jasmin Holten puhuu poliitikoille ja korostaa että kunniaväkivalta ei liity uskontoon, mutta on kulttuurinen ilmiö.

Kunnia katsottavissa Yle Areenassa.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKolumni: Onko vaarallista, jos joku pyhäinpäivän seutuvilla sytyttää hautakynttilän lisäksi tulen kurpitsaan?
Seuraava artikkeliKoulussa järjestetty tilaisuus piti sisällään uskonnollisen laulun – Kaupunki maksoi 1500 euron korvaukset

Ei näytettäviä viestejä