Vähänkään pidempään Lapualla oleileva ei voi olla kohtaamatta saattoperinnettä. Kun näkee keskustan muutamien liikennevaloristeysten vilkuttavan keltaista arki-iltana kuuden maissa, voi suurella todennäköisyydellä varautua kohtaamaan vainajan saaton talvihautaan.

Se tarkoittaa autoletkaa, pituudeltaan muutamasta ajoneuvosta jopa viiteenkymmeneen, kärjessä vainajaa kuljettava ruumisauto. Tavallinen reitti kulkee terveyskeskuksen kappelista Simpsiönvuoren juurella sijaitsevan hautausmaan ruumishuoneelle. Matkan molemmissa päissä veisataan.

Monille maaseutupaikkakunnille tuttu ja ominainen tapa on säilynyt täällä Lapualla poikkeuksellisen vahvana paitsi osanottajamääriltään, myös laajemmin kulttuurisesti. Toistuvasti täällä muistetaan mainita, kuinka joitakin vuosia sitten valtakunnallisen median toimittaja raportoi vaikuttuneena lapualaisesta saattotilanteesta.

Saattoletkaa vastaan ajaneet mopopojat olivat pysähtyneet tien sivuun ja riisuneet kypärät päästään. Erään kerran reitin varrelle osuvalla pesäpallokentällä harjoittelemassa olevat juniorit keskeyttivät treeninsä ja seisoivat paikoillaan kuin taideteoksessa, kunnes saatto oli mennyt ohitse.

SAATTOPERINNE MAHDOLLISTAA osallistumisen ja käytännön myötäelämisen myös niille yhteisön jäsenille, joita ei kutsuta hautajaisiin, tai jotka eivät koe olevansa niin läheisiä tuttuja vainajan kanssa, että osallistuisivat avoimen kutsun siunaustilaisuuteen.

Mielestäni lapualainen talvihautaan saatto pitää kiireesti saada osaksi kaikkia elävän kulttuuriperinnön listauksia, niin suomalaisia kuin kansainvälisiä. Me tarvitsemme elävää kuoleman kulttuuria.

Elinvoima, kasvu ja kukoistaminen on välttämätöntä elämälle, mutta jos tarraudumme yksin niihin, elämään yhtä vääjäämättä kuuluva pienentyminen, väheneminen ja häviäminen tuntuu vetävän maton keinotekoisten jalkojemme alta.

Ehkä tässäkin meidät suomalaiset kristityt on kutsuttu edelläkävijän tehtävään. Meillä luterilaisessa kirkossa on paitsi kuolemisen kulttuurin syvät rivit ja pitkät linjat, myös jo pidempään työstyneenä kokemus sitä, miltä tuntuu kuulua vääjäämättä pienenevään yhteisöön. Tietyillä mittareilla pienenevään yhteisöön, joka kuitenkin samalla niin monin tavoin uudistuu ja todistaa kasvun ihmettä itsessään ja ympärillään, mutta joka ei käännä kasvojaan pois vanhenemisen, sairauden, unohduksen ja kuoleman äärellä.

Nyt kun koko suomalainen yhteiskunta kipuilee väestön uudistumisen ongelmien edessä, me voisimme kirkossa näyttää mallia siitä, kuinka otetaan vastaan myös laskevat trendit luopumatta toivosta, että arvonsa ja merkityksensä on niin sisään- kuin uloshengityksellä, elämällä sen alusta loppuun.

Kirjoittaja on Lapualle kotiutuva savolainen, perheenisä ja nuorisopappi.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!