
Värikkääseen metsästysasuun pukeutunut Mika Katajamäki nauttii metsässä olosta silmin nähden. Kuvauksen aikana hän poimii meheviä mustikoita ja pirteitä puolukoita suoraan suuhun. Syksyinen metsä on antelias. Ihastelemme ympäröivää hiljaisuutta.
Turusta kotoisin oleva Katajamäki ei tutustunut vielä lapsena metsästykseen. Hän ehti aikamieheksi ennen kuin aloitti satunnaisen lintumetsällä käynnin lankomiehensä kanssa. Metsästäjätutkinnon hän suoritti vuonna 1995.
Hirvenmetsästys löytyi nykyisellä asuinseudulla vuonna 2010. Katajamäki oli pitkään miettinyt hirvenpyyntiä, mutta oli hylännyt ajatuksen todettuaan, että hänen työssään on mahdotonta olla viikonloppuisin kiinni metsästyksessä.
Lopulta oman kylän hirviporukka rohkaisi hänet mukaan. Arkenakin voi metsästää ja työnantaja on suhtautunut alaisensa harrastukseen myötämielisesti myöntämällä lomaa metsästysaikaan.
– Varovasti lähdin mukaan, mutta nopeasti tajusin, että kyllä tämä on niin mun juttu. Aika lailla oman tarpeen mukaan aloin metsästämään, mutta olen huomannut, että omasta hirviporukasta on tullut tosi tärkeä.
Porukan ilmapiiri yllätti Katajahmäen, joka pääsi heti mukaan porukkaan.
MIKA KATAJAMÄKI viihtyy metsässä, paitsi muiden kanssa, myös itsekseen.
– Metsässä on tosiaan hyvä olla. Siinä kun istun passipaikalla, metsä elää ympärillä omaa elämäänsä. Tikka ilmoittaa reviirinsä, kuukkeli istuskelee puun oksalla ja pyy käy tervehtimässä.
Katajamäki kertoo, että passikaverin kanssa tulee juteltua monenlaista.
– Kuunnellaan mitä toisella on sanottavana ja itsekin voi puhua omista mietteistään. Harrastuksen myötä on tullut uusia ihmisiä elämään.
Katajamäen mukaan joskus ihmiset pohtivat sitä, että kuinka voit tappaa luontokappaleita kun olet pappi?
– Toki olen miettinyt asiaa monelta kantilta. Saalis tulee hyötykäyttöön. Se syödään. Olen lihansyöjä, itse asiassa syön kaikkea. Niin kauan kuin aion lihaa syödä, metsästän ja syön lähiluomuruokaa. Ja onhan tässä kannanhhoidollinen näkökulma.
Ennen metsästysharrastusta kesän kääntyessä syyspuolelle Katajamäelle iski loman loppumishahdistus, mutta nykyään siihen on lääkettä. Hän varaa lomaa syksyksi, jotta pääsee metsälle. Nyt on menossa 15. syksy hirviporukassa. Pienriistan metsästys on jäänyt, ja Katajamäki keskittyy hirvenmetsästykseen.
Hän kertoo pitäneensä aina syksystä. Ilma on raikas, syksyn värit puissa ja maassa. On se aika kun kesä luovuttaa ja antaa syksyn tulla.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä
