
Iisalmen maamerkki, Pyhän Ristin kirkko sijaitsee Kirkkopuistikon korkeimmalla kohdalla. Valmistellessaan messuja seurakuntamestari Ari Roiha joutuu kuitenkin laskeutumaan jyrkkiä portaita, sillä ehtoollisvälineet sijaitsevat kirkon kellarissa.
Lumisella säällä Roihan tehtäviin kuuluu lapioida kirkon viiden eri uloskäynnin portaat puhtaaksi ja hiekoittaa ne.
– Viime talvi oli tässä suhteessa erityisen työläs.
Pyhän Ristin kirkon yksi erityispiirre on alttaritaulu Jeesus ristillä. Se on tehty Italiasta tuoduista mosaiikkipaloista. Tarinan mukaan mosaiikkipaloja on yhtä paljon kuin silloin oli ihmisiä yhteensä Iisalmen kaupunki- ja maalaisseurakunnissa.
– Alttaritaulu kiinnittää eniten kirkossa kävijöiden huomiota.

ARI ROIHA on tehnyt pitkän uran nuorisotyöntekijänä. Kun kuusikymmentä ikävuotta alkoi lähestyä, leireiltä toipuminen alkoi kestää leirivapaita pidempään. Se oli yksi syy alan vaihtamiseen.
– Hain opiskelemaan Järvenpäähän STEP-opistoon. Valmistuttuani pääsin Iisalmeen töihin. Jos terveys sallii, jatkan työntekoa vielä eläkeiän täytyttyä, sillä kirkon palkoilla eläkettä ei juuri kerry.
Ari Roihan mukaan antoisinta seurakuntamestarin työssä on ihmisten kohtaaminen.
– Koen että siihen minulla on lahjoja. Osaan lähestyä surevia, keskittyä kuutelemaan ja kysymään toiveita. Olen saanut hyvää palautetta ihmisten kohtaamisesta.
Arkunkantajat huomasivat, että yli kaksi metriä syvässä haudassa oli orava.
SEURAKUNTAMESTARIN TYÖSSÄ tapahtuu kaikenlaista. Ari Roiha kertoo, että kun joku aika sitten paikallisella hautausmaalla oltiin laskemassa saattojoukon läsnä ollessa arkkua, hän ja arkunkantajat huomasivat, että yli kaksi metriä syvässä haudassa oli orava. Silloin satoi rankasti ja suntion päätöksellä arkku laskettiin alas oravasta huolimatta.
Kun arkku oli haudan pohjalla, Ari Roiha totesi kantajille, että ei hätää, hän on elossa. Roiha oli tarkoittanut oravaa.
Kyseessä oli ortodoksikirkkoon kuuluneen ihmisen hautaan laskeminen. Paikalla ollut ortodoksi-isä sanoi ihmetelleensä, että kylläpä luterilaisella puolella ylösnouseminen tapahtuu nopeasti.
Orava saatiin takaisin maan pinnalle lankun avulla.
Seurakuntamestarin työssä raskainta ovat olleet pienten lasten siunaustilaisuudet.
– Tähän työhön kuuluu kuitenkin myös paljon iloisia kohtaamisia kasteissa ja avioliittoon vihkimisissä.
Kun Ari Roihalla on Pyhän Ristin kirkossa hetki aikaa, hän saattaa istua etupenkkiin katsomaan alttaritaulua, Jeesusta ristillä. Miettimään sitä mistä on tullut, missä on nyt ja mihin on menossa.
Iisalmen Pyhän ristin kirkko
- Valmistumisvuosi 1934
- Arkkitehti Eino Pitkänen, päätytornillinen basilika, tyyli klassismia, jossa viitteitä funktionalismiin
- Uuno Eskolan suunnittelema alttaritaulu Jeesus Ristillä on valmistettu mosaiikkipaloista.
Ari Roiha
- Seurakuntamestari Pyhän ristin kirkossa ja Kangaslammin hautausmaalla
- Ollut alalla 2,5 vuotta
- Parasta työssä on erilaisten ihmisten kohtaaminen
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä
