Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan uusi vastaava päätoimittaja Panu Pokkinen: ”Kirkko tarjoaa jotain sellaista, mihin voi nojata”

Ihmiset kaipaavat sellaisia uutisia, jotka parantavat heidän uskoaan tulevaisuuteen, Panu Pokkinen sanoo. Kuva: Seppo Samuli / Lehtikuva

Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajaksi ja vastaavaksi päätoimittajaksi nimetyn Panu Pokkisen mielestä kirkon haasteena on uudistua menettämättä rooliaan perinteitä kantavana organisaationa.

1 Millainen on taustasi journalismin parissa?

– Viimeiset 10 vuotta olen työskennellyt Ylellä. Aloitin urheilupäällikkönä ja siihen tehtävään yhdisteltiin sittemmin tuotantojohtajan roolia. Ennen pestiäni Ylellä työskentelin kuusi vuotta Iltalehden uutispäätoimittajana ja toimituspäällikkönä. Sinä aikana sain seurata läheltä, miten digitaalinen murros kiihtyi, kun rakensimme Iltalehden digitaalista toimintatapaa. Urheilujournalismin pariin minut vei aikanaan koripallointoni. Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni koripallon parissa. Kun taidot eivät riittäneet huippu-urheiluun, päädyin tuomariksi ja järjestö-aktiiviksi.

2 Mitä kuuluu suomalaisten medianlukutaidolle?

– Reuters-instituutin tuore kansainvälinen tutkimus osoitti, että Suomessa on erittäin hyvä tilanne. Ihmiset luottavat hyvään kansalliseen journalismiin, ja Yle on vertailussa kärkipaikalla. Haasteita tarjoaa kuitenkin yhteiskunnan pirstaloituminen ja tekoäly, joka kasvattaa tarkoituksellisestikin virheellisen tiedon määrää.

3 Millaisia haasteita niihin liittyy?

– Yhteiskunnan pirstaloituminen johtaa siihen, että ihmiset ovat enemmän omissa kuplissaan ja yhteisten asioiden löytäminen on yhä vaikeampaa. Tekoäly kykenee luomaan uskottavalta tuntuvaa valheellista tietoa. Totuuteen sekoittuu näin ollen paljon informaatiota, joka näyttää todelta mutta ei ole.

4 Millaisena kirkko näyttäytyy tämän päivän uutisten perusteella?

– Kirkko on keskeinen osa suomalaista yhteiskuntaa ja traditiota. Nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa ihmiset kaipaavat pysyvyyttä. Yhdelle sitä tarjoaa Stockman Helsingin keskustassa, toiselle Puoli yhdeksän uutiset, kolmannelle kirkko.

– Kirkko tarjoaa muuttuvassa maailmassa jotain sellaista, mihin pystyy nojaamaan. Kirkon haasteena on uudistua yhteiskunnan mukana ilman, että se menettää ihmisten mielissä roolinsa perinnettä mukanaan kantavana organisaationa.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTuhat merkkiä taivaasta: Anna minulle puhdas ja siveä sydän, mutta älä aivan vielä
Seuraava artikkeli”Tyypillinen iltahässäkkä” – nuorisotyön johtaja kommentoi Kankaanpään rippikoulutapausta

Ei näytettäviä viestejä