Yle: Peppi Pitkätossu ei kelvannut – kanttori hyllytetty jälleen

Sodankylän seurakunnan kanttori on pidätetty virastaan, koska hän ei suostunut soittamaan Peppi Pitkätossun lähtölaulua muistotilaisuudessa. Asiasta uutisoi Yle.

Omaiset halusivat muistotilaisuuteen On laiva valmiina lähtöön -laulun, joka tunnetaan myös Peppi Pitkätossun lähtölauluna. Kanttori ei kuitenkaan hyväksynyt kappaleen esittämistä muistotilaisuudessa, joten hänet vaihdettiin ongelmien välttämiseksi toiseen kanttoriin jo ennen tilaisuutta.

Kanttori saapui myöhemmin kirkkoneuvoston kuulemiseen Peppi Pitkätossuksi pukeutuneena.

Sama kanttori hyllytettiin myös kaksi vuotta sitten, kun hän yritti estää Veteraanin iltahuudon soittamisen hautajaisissa. Tilanteen rauhoittaminen vaati tuolloin poliisin kutsumista paikalle.

Sodankylän vs. kirkkoherrana toimii tällä hetkellä kappalainen Markku Kanniainen, jonka mukaan odotettavissa on joko jälleen uusi huomautus tai kanttorin vapauttaminen virastaan.

Kanniaisen mukaan kärsijöitä ovat olleet sekä työyhteisö että seurakuntalaiset.

– Seurakuntalaisilta alkoi tulla jatkuvaa palautetta epäsopivasta käytöksestä, Kanniainen kertoo Ylelle.

Kanniaisen mukaan moni seurakuntalainen hankki omatoimisesti toisen kanttorin tilaisuuteensa jo ennen seurakunnan oman kanttorin hyllyttämistä.

Kanttori on ollut poissa töistä pian kolme kuukautta. Huhtikuun alun jälkeen kanttori on ollut vuosilomilla ja pidätettynä virastaan. Asian ratkaisevat aikanaan Sodankylän kirkkoneuvosto ja kirkkovaltuusto.

Lue myös:

AL: Juicen musiikki sai kanttorin eroamaan Tampereella

Lehti: Kulkusia ei saa laulaa kirkossa

Edellinen artikkeliKovanaamat todistavat Narinkkatorilla
Seuraava artikkeliSuurmoskeijahanke epäilyttää Suomen muslimeja

Ei näytettäviä viestejä