Yaron Nadbornik: ”Israelin arvostelu on suhteetonta”

Helsingin juutalaisen seurakunnan ja Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtajan Yaron Nadbornikin mielestä kaikkia valtioita on voitava tarvittaessa arvostella. Israel ei ole mikään poikkeus.

Israel-kritiikki menee hänen mielestään kuitenkin usein suhteettomuuksiin. Yksi esimerkki on terrori-iskuista alkunsa saanut suojamuuri, jolla Israel on jo yli vuosikymmenen ajan erottanut palestiinalaisalueita Israelista. Oltiin muurista mitä mieltä tahansa, sen avulla voidaan kontrolloida liikettä rajan yli.

Nadbornikin mielestä EU:ssa toimitaan samalla tavalla.

– Nyt kun Eurooppa on maahanmuuttokriisissä joutunut rajoillaan tavallaan samaan tilanteeseen kuin Israel, rajakontrolli ja -aidat ovat nopeasti pystyssä, Nadbornik toteaa.

Hän muistuttaa, että aidoista huolimatta Israel ei ole mikään apartheid-valtio.

– Sen olemassaolo vain on jatkuvasti uhattuna.

Toinen yleinen ja virheellinen väite hänen mielestään on, että israelilaiset eivät pitäisi palestiinalaisista naapureistaan.

– Se ei pidä paikkaansa. Israelilaisten keskuudessa on asiasta paljon eri mielipiteitä. Varsinkin takavuosina Israelissa kävi päivittäin töissä kymmeniä tuhansia palestiinalaisia, joiden kanssa tultiin kyllä toimeen, Yaron Nadbornik toteaa.

Lue torstaina 5. marraskuuta ilmestyvästä Kotimaasta Yaron Nadbornikin haastattelu antisemitismistä Suomessa.

Kuva: Matti Karppinen

Edellinen artikkeliKirkon apurahoilla tutkitaan joogaa, markkina-ajattelua, muutosta ja kanttoreita
Seuraava artikkeliSuomeen ehdotetaan uskontovaltuutettua

Ei näytettäviä viestejä