WikiLeaks: Vatikaanin viestintä on sekasotkua

Tietovuotoihin erikoistunut WikiLeaks-sivusto on paljastanut Yhdysvaltain Vatikaanin suurlähetystön näkemyksiä paavin hallitseman minivaltion viestinnällisestä osaamisesta. Julkisuuteen vuodettujen diplomaattisähkeiden mukaan Vatikaanin viestintä on sotkuista muun muassa sen vuoksi, että kardinaalit kärsivät teknofobiasta ja ovat tietämättömiä 2000-luvun viestintäteknologiasta.

Ainoastaan muutamilla kardinaaleista on sähköpostitili ja vain yhdellä tiettävästi älypuhelin. Yhdysvaltain Vatikaanin lähetystön mukaan puutteet ovat johtaneet viestinnän epäonnistumiseen useissa arkaluonteisissa kysymyksissä.

Yhdysvaltalaisdiplomaatti kuvailee julkisuuteen vuodetussa viestissä paavi Benedictus XVI:n lähimiehiä viestintätaidoiltaan kömpelöiksi, vanhoiksi ja italiakeskeisiksi. Paavin oikeana kätenä pidetty Vatikaanin ulkoministeri, kardinaali Tarcisio Bertoni on dokumentin mukaan myötäilijä, jolla ei ole diplomaattista kokemusta eikä kielitaitoa. Viestissä myös epäillään, että paavia suojellaan huonoilta uutisilta.

Puutteellinen viestintäosaaminen on diplomaattiviestien mukaan aiheuttanut epäonnistumisia muun muassa seuraavissa tapauksissa.

– Paavin Regensburgissa pitämän puheen tulkittiin vuonna 2006 sisältävän rinnastuksen, jossa islam ja väkivalta yhdistettiin toisiinsa.

– Paavi palautti ehtoollisyhteyden SSPX-järjestön kanssa samalla, vaikka järjestön piispa Richard Williams oli vähän aiemmin kiistänyt Ruotsin television SVT:n haastattelussa kaasukammioiden olemassaolon Saksan toisen maailmansodan aikaisilla keskitysleireillä.

Vatikaanin viestintäjohtaja Federico Lombardi sanoi lauantaina, etteivät WikiLeaksin julkaisemat tiedot edusta Vatikaanin näkemyksiä. Lombardi on yhdysvaltalaislähteen mukaan tiettävästi ainoa älypuhelinta käyttävä henkilö paavin lähipiirissä.

Edellinen artikkeliYLE: Konservatiivit haluavat papeille laajempaa omantunnonsuojaa
Seuraava artikkeliKirkkoherra: Olarin seurakunta auttaa tarvittaessa

Ei näytettäviä viestejä