Voimaa huumorista ja anteeksiannosta

Luottamus, sanovat Tornion seurakunnan siivooja Arja Kuure ja diakonissa Aila Ylinärä. Se tuli kummankin mieleen ensimmäisenä, kun he miettivät, mikä heidän yhteistyössään on ollut parasta.

– Ystävyys syntyy vähitellen. Ystävyys ja hyvä työtoveri on juttu, josta kannattaa kirjoittaa, jatkaa Arja.

Aila nyökkää.

– Arja on hyvä kuuntelemaan. Eikä aina tarvitse puhua, vaan voi olla hiljaakin yhdessä.

– Ailalla on lämmin sydän. Aila ottaa todella ihmiset huomioon, muistaa kiitoksin, kortein ja muilla pienillä huomionosoituksilla.

Siivoja löytää muiden työntekijöiden kadonneet tavarat

Arja Kuure on keittänyt kahvit ja kattanut tarjolle Aila Ylinärän lempikeksejä.

Kun naiset tulivat töihin Tornion seurakuntaan kolmisenkymmentä vuotta sitten, työntekijöitä oli parikymmentä ja heidät oppi tuntemaan hyvin. Kummankin työpiste oli Thurevikin seurakuntakoti, joka on jo siirtynyt talojen taivaaseen.

– Arja on auttavainen persoona. Thurevikissa hän hoiti mummujen kahvit ja oli miltei piirin toinen ohjaaja, Aila sanoo.

Nyt seurakuntien yhdistymisen jälkeen työntekijöitä on yli viisikymmentä, eikä kaikkia heitä tule tuntemaan kuten ennen.

Siivottavia tiloja on niin paljon, ettei Arja enää ehtisi olla mummupiirissä mukana. Hän pyörii päivät ympäriinsä seurakuntatalossa ja tietää, missä kenenkin tavarat ovat, jos ne tuntuvat kadonneen.

– Kun tultiin, oltiin kaikkein nuorimpia, ja kohta ollaan eläkkeellä, Arja toteaa.

– Kun työntekijöitä vaihtuu paljon, alkaa arvostaa pitkäaikaisia tovereita, tunnustaa Aila.

Työtoveri tutustutti kansainväliseen diakoniaan

Diakonissa Aila Ylinärä on tehnyt pitkän linjan avustustyötä Äiti Teresan perustaman Rakkauden lähetyssisaret –sääntökunnan kanssa muun muassa Riikassa, Vilnassa ja Tallinnassa.

– Ystävyys Ailan kanssa on rikastuttanut minua. Käynti sisarten talossa Tallinnassa alkoholistien ja kodittomien hoitokodissa oli merkityksellinen. Olen kokenut asioita, tavannut ihmisiä ja käynyt paikoissa, joihin en koskaan olisi mennyt, ellen tuntisi Ailaa, siivooja Arja Kuure kiittelee.

Aila sanoo tekevänsä laaja-alaista diakoniatyötä.

– Diakoniatyö on minulle elämäntapa. Olen kiitollinen siitä, että saan tehdä työtä ihmisten parissa.

– Olen muistuttanut, että vapaiden pitäminenkin on tärkeää, huolehtii Arja.

Sisustusneuvontaa ja arjen huumoria

Ailalla on pian edessä muutto toiseen työpisteeseen.

– Arjalla on taiteellista lahjaa, ja haluaisin hänet mukaan suunnittelemaan sisustukseen liittyviä juttuja, Aila sanoo.

Aila kehuu, että Arja on huumori-ihminen, joka osaa nauraa itselleen. Huumorintajumme natsaavat, myöntää Arja.

– Mokia tulee. Niitä on naurettu vuosikausia jälkeenpäin. Itselleen täytyy nauraa, se on vapauttavaa.

Aina ei huumori silti riitä.

– Meillä on omat vahvat mielipiteemme. Pari kolme kertaa on pyydetty toisiltamme anteeksi, kun on jotain nakkastu toiselle.

Entä jos juuri tätä työtoveria ei olisi, miltä työ maistuisi? Se jatkuisi entiseen malliin. Ystävyys kuitenkin säilyisi varmasti, vaikka työtoveruutta ei olisikaan, molemmat toteavat toisiaan katsoen.

Edellinen artikkeliSuomalainen pappi lähtee mukaan paavin Kuuban vierailulle
Seuraava artikkeli”Sipilä välitti itsestään kuvaa omatuntonsa kanssa painiskelevana ihmisenä”

Ei näytettäviä viestejä