Oli kiireetön aamu Esko ja Sirpa Matikaisen kotona. Kielillä puhuminen ei ole helluntailaiselle Matikaisen pariskunnalle tavatonta, mutta tällä kertaa Esko kiinnitti huomiota siihen, että Sirpa ryhtyi rukoilemaan tavallista voimakkaammin kielillä puhuen. Esko ei malttanut olla nauhoittamatta tapahtunutta kännykkäänsä.
Myöhemmin Eskossa heräsi uteliaisuus. Oliko puhe yleisempää glossolaliaa eli tunnistamattoman kielen puhetulvaa vaiko ksenolaliaa, jotain oikeaa vierasta kieltä?
Älypuhelimen tunnistuksen mukaan Sirpan puhe oli oksitaania, ihan oikeaa kieltä. Eikä siinä vielä kaikki – puhe piti sisällään katkelmia Johanneksen evankeliumista.
ÄSKEINEN KERTOMUS ja monta muuta vastaavaa kuultiin Tampereella 2.10. järjestetyssä Karismaattisuuden haaste: terve ja sairas karismaattisuus -seminaarissa. Monipuolisesti ja ekumeenisesti koottu puhujakunta yritti yksin ja yhdessä kartoittaa, missä rajat menevät.
Avauspuheenvuoron pitänyt seurakuntaneuvos Thorleif Johansson jatkaa keskustelua innokkaasti vielä muutama päivä seminaarin jälkeen. Uskontojen uhrit ry:n hallituksen jäsen ja entisten karismaatikkojen vertaistukitoiminnan aktiivi Johansson kertoo avoimesti taustastaan. Johanssonin suhde karismaattisiin ilmiöihin on monimuotoinen ja henkilökohtainen. Muistelu alkaa syvällä huokauksella.
– Olin 7-vuotiaaana eräässä helluntailaisessa tapahtumassa. Koitti loppuhetken aika ja minua painostettiin ryhtymään puhumaan kielillä.
Kun pieni Johansson pääsi alttarille asti, hän jäi yhdeksi, jonka kieltä ei armolahja liikuttanut. Silloin saarnaaja sanoi hänelle, kuinka ”aina te vastustatte Pyhää Henkeä. Minä en enää puolestasi rukoile”. Johansson muistelee tapausta edelleen raskain mielin.
Uskontojen uhrien vertaistukitoimintaan osallistuu vuosittain satoja ihmistä, joista merkittävä osa on Johanssonin mukaan ”karismaattisuuden järkyttämiä”.
– Se synnytti pienen pojan mieleen sellaisen mustan aukon, että kului toistakymmentä vuotta ennen kuin halusin kuulla yhtään saarnaa Pyhästä Hengestä.
Vaikka helluntailaisen liikkeen sisällä on tapahtunut muutoksia ja karismaattisuus muovautuu, kertoo Johansson karismaattisuuden traumatisoivan ihmisiä edelleen. Esimerkiksi Uskontojen uhrien vertaistukitoimintaan osallistuu vuosittain satoja ihmistä, joista merkittävä osa on Johanssonin mukaan ”karismaattisuuden järkyttämiä”.
– Eivätkä uskontojen uhreihin hakeudu kaikki. Se on vain jäävuoren huippu.
Millaista sitten on sairas karismaattisuus? Johanssonin mukaan kolme tyyppitarinaa toistuu. Terveyden lupaaminen on väkivaltaisin.
– Ja sitten sairaalle sanotaan, että ”kyllä Jeesus sinut haluaisi parantaa, mutta sinä poloinen et halua luopua sairaudestasi”.
Toinen on kielillä puhumisen vaatimus, joka Johanssonin mukaan on johtanut kahden kerroksen uskovaisuuteen. On niitä, jotka puhuvat, ja niitä, jotka eivät puhu.
Kolmantena esiin nousevat villit profetiat. Johanssonin mukaan profetioiden sävy vaihtelee lopun aikojen julistamisesta henkilökohtaisiin näkyihin. Erityisen kipeää on se, että näissä kolmessa karismaattisuuden yleisissä ilmentymismuodoissa toimitaan ikään kuin ”Jumalan nimissä”.
SUOMEN HELLUNTAIKIRKON toiminnanjohtaja ja helluntailaiseen perheeseen syntynyt Esko Matikainen ei ole puolestaan koskaan kokenut karismaattisuutta ahdistavaksi.
– Jo lapsuuteni seurakunnassa oli tavallista, että joku profetoi. Kielillä puhuttiin ääneen ja rukoiltiin, että joku täyttyy Pyhällä Hengellä. Sitä myös tapahtui.
Matikainen kuitenkin painottaa, että lapsia ei kaikkein karismaattisimmalle karismaattisuudelle altistettu.
– Helluntailiikkeessä kasvaneena voin sanoa, että ainakin minä sain osakseni tervettä suojelemista.
Kuitenkin jo 12-vuotiaana Matikainen toivoi kokevansa henkikasteen. Hän pyysi äitiään rukoilemaan kanssaan. Kevään rukoiltuaan Matikainen lähti juhannuskonferenssiin varmoin mielin. Hän koki saaneensa lupauksen.

– Lopulta rukouskammiossa luulin rukoilevani suomeksi, mutta puhuin kielillä. Siitä eteenpäin minulla on ollut tämä lahja olemassa.
Matikainen on tietoinen, että monella on kielillä puhumisesta myös ulossulkevia tai ahdistavia kokemuksia. Jotkut ovat huolissaan siitä, ovatko karismaattiset ilmiöt lapsille järkyttäviä.
– Minä en lapsena pelännyt karismaattisuutta. Ratkaisevaa oli, että aikuiset olivat tavallisia turvallisia ihmisiä. Vaikka he profetoisivat tai puhuisivat kielillä, Matikainen sanoo.
Hänen mielestään uskossa kasvamiseen liittyy vääjäämättä myös ahdistavia puolia.
– Minulla ne eivät ole kuitenkaan liittyneet karismaattisuuteen.
KIRKON TUTKIMUS JA KOULUTUS -yksikön tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlberg muistuttaa karismaattisuuden olevan ilmiönä erittäin moninainen. Selkeitä erityispiirteitä Sohlbergin mukaan on, että karismaattiseen kristillisyyteen liittyy usein varsin konservatiivinen uskonnollinen tulkinta ja raamattuteologia. Myös yliluonnollisuuden aspekti koetaan hyvin vahvasti.
– Siihen liittyy usein vallankäytön ongelmia ja manipulaatiota. Siinä liikutaan vahvojen emootioiden alueella, puhumattakaan kun kysymys on sairauteen ja terveyteen liittyvistä asioista.
Kaiken hengellistämisestä ja jatkuvasta kokemuksellisuudesta saattaa helposti syntyä ympäristö, joka ei ole ”kovin rakentava ihmisen kannalta”. Myös voimakas apokalyptiikka on tyypillistä. Sohlberg muistuttaa, että pahimmillaan karismaattista maailmankuvaa sävyttää todella kärjistynyt dualismi.
Sudenkuopista huolimatta Sohlberg painottaa karismaattisuuden olevan olennainen osa kristinuskon historiaa.
– Joka paikka on täynnä henkivaltojen kamppailua.
Vaikka amerikkalaiseen karismaattisuuteen liittyvä menestysteologia on melko harvinaista Suomessa, tunnistaa Sohlberg sen piirteitä täältäkin.
Sudenkuopista huolimatta Sohlberg painottaa karismaattisuuden olevan olennainen osa kristinuskon historiaa. Jo toiselta vuosisadalta tunnetaan montanolaisuus, jossa painotettiin Pyhän Hengen yliluonnollista vaikutusta, ekstaattisia kokemuksia ja profetoimista.
– Kolme nykyistä karismaattista virtausta ovat 1960-luvulta asti vanhojen kirkkojen sisällä vaikuttava karismaattisuus, uuskarismaattinen kenttä 1970-luvulta lähtien sekä perinteinen helluntailaisuus.
Sohlbergin mielestä ei saa unohtaa, että voi olla myös maltillista karismaattisuutta.
– Se sisältää ilmiönä kuitenkin monia riskialttiita elementtejä.
Esko Matikainen ei puolestaan koe karismaattisuuteen sisältyvän sen enempää riskialttiita elementtejä kuin muihinkaan hengellisyyden muotoihin.
– On olemassa manipuloivia ihmisiä ja vallankäyttöä. Karismaattisuus on vain mahdollinen väline. Karismaattisuus ei ketään sairastuta.
Matikainen tunnistaa, että yhteisöihin on saattanut syntyä arvottamista siitä, kuka saa armolahjoja ja kuka ei.
– Nyt on jouduttu jo toiseen ojaan. Nykyään ollaan niin korrekteja, että pian ei muisteta puhua siitä, että Pyhällä Hengellä täyttyminen on ok.
Matikaisen mielestä ihan yhtä lailla kuin profetian kautta, voi ihmistä manipuloida vaikkapa sielunhoidon välityksellä. Karismaattisuus ei ole ongelma, vaan sitä väärinkäyttävät ihmiset, hän alleviivaa.
Thorleif Johansson on samaa mieltä. Esimerkiksi profetioiden kertojista ei hänen mukaansa suurin osa itsekään usko kertomaansa.
– Niitä käytetään työkaluina ja vallankäytön välineinä.

SUOMESSA ON TÄLLÄ HETKELLÄ toistasataa pientä uuskarismaattista yhteisöä. Useimmat ovat pieniä, jäsenmäärältään muutamasta kymmenestä muutamaan sataan. Näihin kuuluvat muun muassa afrikkalaistaustaiset helluntailaiskarismaattiset seurakunnat, joita on syntynyt jonkin verran.
Myös evankelis-luterilaisen kirkon piirissä toimii monia karismaattisiksi laskettavia yhteisöjä. Hengen uudistus kirkossamme ry:n ohella sellaisia ovat esimerkiksi New Wine ja erilaiset pienemmät messuyhteisöt. Jussi Sohlbergin mukaan karismaattiseen hengellisyyteen suuntautuminen ei kuitenkaan ole evankelis-luterilaisessa kirkossa mikään laaja ilmiö, vaikka karismaattisuus vaikuttaakin uusissa messuyhteisöissä.
– Hengen uudistus kirkossamme ry:llä on pitkät perinteet, mutta kirkon sisäisenä liikkeenä se on melko pieni.
Sohlbergin mukaan karismaattinen kristillisyys vaikuttaa ennen muuta evankelis-luterilaisen kirkon ulkopuolella.
– Se ei ole nouseva trendi. Vaikka Hengen uudistuksen tapahtumat saattavat kerätä väkeä, tekee seurakunnista sen kanssa säännöllistä yhteistyötä vain 6 prosenttia.
HENGEN UUDISTUS KIRKOSSAMME RY:N toiminnanjohtaja Johanna Sandberg kertoo heidän olevan tietoisia karismaattisen hengellisyyden mahdollisista kääntöpuolista.
– Suurimmat riskit ovat kokemukseen luottaminen yli Raamatun, epäterve johtajuus, josta puuttuu vastuullisuus muille sekä karismaattisten julistajien korottaminen arvostelun yläpuolelle.
Sandberg luottaa siihen, että paikallisseurakuntien yhteydessä toimiminen on vahva vääristymisiltä varjeleva tekijä. Sandberg kertoo myös menestysteologian olevan liikkeen piirissä harvinaista.
Sandberg ei kuitenkaan näe karismaattisuutta sen suurempana hengellisenä riskinä.
Menestysteologisen katsannon mukaan jokaista tarpeeksi uskovaa odottaa jossain täydellinen yritys, omaisuus ja mersu.
– Vastaavasti hengellisyys, joka ei johda ihmistä Kristuksen armon kokemiseen ja varusta häntä Pyhän Hengen voimalla, on myös riski. Se voi johtaa joko omavoimaiseen uskonelämään tai kuivaan uskoon, joka ei vastaa sisimmän tarpeita.

Uusia karismaattisia, afrikkalais-korealais-angloamerikkalaishenkisiä yhteisöjä on kuitenkin syntynyt seurakuntien sisälle ympäri Suomen ja nettiin. Thorleif Johansson ei juurikaan jaksa niistä innostua. Hänen mielestään niiden teologiasta olisi paikoin syytä olla jopa huolissaan.
– Sellainen ylistysvetoisuus on esimerkiksi hyvin yksiulotteista. Jos niitä lauluja vertaa vuosisatojen aikana koeteltuihin virsiin, ei joku ylistyssäe anna samanlaista elämän evästä.
Myös karismaattisiin yhteisöihin usein kytköksissä oleva menestysteologia saa Johanssonilta tiukkaa kritiikkiä. Menestysteologisen katsannon mukaan jokaista tarpeeksi uskovaa odottaa jossain täydellinen yritys, omaisuus ja mersu, kunhan sen käy noutamassa pois, Johansson kärjistää.
Vaikka karismaattisuuteen liittyy Johanssonin mukaan monia riskaabeleja sivupolkuja ja mahdollisia ongelmakohtia, on silti olemassa myös tervettä karismaattisuutta.
– Hedelmistään puu tunnetaan. Terve karismaattisuus rakentaa yhteyttä ja tuo iloa. Kyllä minä uskon hengen kosketukseen.
Niin tekee Esko Matikainenkin. Vaikka hän näkee karismaattisuuden kielteiset puolet yksinomaan ihmisistä johtuvina, hän tulee sen verran vastaan, että ymmärtää ”outouden” pelottavan joitakin.
– Jokaisella täytyy olla turvallinen olo.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä

