Viiniä ja virsiä – Alppilan kirkolla kokeillaan uutta toimintamuotoa

Alppilan kirkolla järjestetään toisena pääsiäispäivänä viini- ja virsi -ilta, jossa lauletaan iloisia pääsiäisvirsiä ja nautitaan hieman viiniä.

– Seurakunta tarjoaa sen mitä yleensäkin, eli leipää ja tilkan viiniä. Jumalanpalveluksessa se on ehtoollisleipä ja ehtoollisviini. Me tarjoamme pienen lasillisen viiniä ja leipää, Alppilan kirkon toiminnanjohtaja Kari Latvus kertoo.

Lisäksi osallistujat voivat tuoda tarjolle hedelmiä ja juustoja nyyttikestiperiaatteella. Alkoholillisen viinin vaihtoehtona tarjotaan alkoholitonta.

Seurakunnan tilaisuuksissa ei ole ollut tapana tarjoilla alkoholijuomia ehtoollisviiniä lukuun ottamatta. Alppilassa onkin varauduttu siihen, että alkoholin tarjoaminen saattaa herättää myös kritiikkiä.

– Olemme pohtineet asiaa ja todenneet, että näillä rajatuilla kehyksillä asiaa voi kokeilla, Latvus sanoo.

Hän on itse osallistunut Viini- ja virsi -iltoihin Brysselin merimieskirkolla sekä Tapanilan Viini- ja virsiseuran tilaisuuksissa.

– Hyvässä seurassa lauletaan paljon virsiä, Latvus luonnehtii tilaisuuksien kulkua.

Viini- ja virsi-iltoja on järjestetty pitkään yksityistilaisuuksina. Julkisuuteen illat nousivat kesällä 2012, kun viini- ja virsi-ilta järjestettiin osana kirkon ohjelmaa Porin SuomiAreenassa.

Kuva: Matti Karppinen

Lue myös:

Viini- ja virsiseurassa korostuu veisuu

Suvivirteen sopivat viinit tulevat Italiasta ja Libanonista

Edellinen artikkeliYlellä aletaan lukea Koraania
Seuraava artikkeliEsirukouspyynnön voi jättää ruokaostosten yhteydessä

Ei näytettäviä viestejä