Viini- ja virsiseurassa korostuu veisuu

Viini_ja_virsi205

Virsi- ja viini-illan isännöivät kirjailija-pappi Jaakko Heinimäki ja toimittaja-kirjailija Kaisa Raittila, jotka kumpikin asuvat Tapanilassa.

Viini ja virsi-illat ovat lähtöisin Kaisa Raittilan ja hänen miehensä Mikko Malkavaaran olohuoneesta vuonna 2007. Silloin sinne kokoontui yli 20 ihmistä veisaamaan ja maistelemaan mukanaan tuomiaan viinejä ja juustoja. Isäntäväki tarjosi leivät. Moni paikalla ollut innostui tilaisuudesta ja vei idean omaan seurakuntaansa.

Viini- ja virsiseura on sittemmin kokoontunut tiettävästi ainakin Helsingin Kaartinkaupungissa, Järvenpäässä, Raumalla ja Tuusulan Kellokoskella.

– Kyseessä on viini- ja virsiseura, ei seurat, Kaisa Raittila painottaa, sillä tarkoitus ei ole pitää puheita vaan veisata.

– Joukossa on aina ollut kirkosta vieraantuneita, sieluunsa vamman saaneita ja kirkon kynnystä liian korkeana pitäviä, joille tuttujen virsien veisaaminen on tuntunut tärkeältä.

Joulun alla pidetyssä illassa Tapanilassa veisattiin 45 virttä, joissa oli yhteensä 219 säkeistöä, selviää Viini- ja virsiseuran Facebook-sivulta. Raittilan mukaan tilaisuuksissa on vain kerran jätetty yksi säkeistö laulamatta. Mukana ollut, sittemmin arkkipiispaksi valittu Kari Mäkinen oli sitä mieltä, että erään virren yksi säkeistö oli muutoin vakavan virren muita säkeistöjä köykäisempi, joten se jätettiin pois.

Porin Suomi-Areenassa on mukana myös Jaakko Heinimäen viiniesittelyt, joita Raittilan mukaan ei koskaan hänen kotonaan pidetyissä illoissa ole ollut.

– Virsi on siellä pääasia.

Viini- ja virsiseuran julkisessa Facebook-ryhmässä on vajaat 300 jäsentä.

Lue Kirkko isännöi viini-iltaa kesällä Porissa

(Kuva: Minerva Seppälä)

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKirkko isännöi viini-iltaa kesällä Porissa
Seuraava artikkeliKirkko haluaa Pietarin homolain valtakunnalliseksi

Ei näytettäviä viestejä