Takavuosina kuulin usein, kuinka eläkkeelle jäävilhtä kysyttiin leikillisesti, aikooko tämä kirjoittaa muistelmat. Ylensä vastus oli naurunhelähdys ja tiukka ei. Silti muistelmia on kirjoitettu ja julkaistu.
Varsinkin papit ovat parin viime vuoden aikana kunnostautuneet elämänsä ja työuransa muisteluilla, tuoreimpana yliopisto- ja kisapappi Leena Huovisen kirja Suorituksesta vapaa alue (Bazar 2025). Alaotsikko on Elämän ymmärtäjä.
Kaksiosaiset muistelmat (Tien vaikean minulle valmistit, Väyläkirjat 2024 ja Piispana Tampereella, 2025) on kirjoittanut Tampereen emerituspiispa Juha Pihkala. Kirjat käyvät perinteiseen tapaan yksityiskohtaisesti läpi Pihkalan elämää ja työuraa, mutta Pihkalan mukaan kirjaa tehdessään hän on selvittänyt itselleen myös hengellistä elämäkertaansa.
Pihkalan muistelmat on toisentyyppinen kuin pari vuotta aiemmin ilmestynyt Eero Huovisen Sielujen puolustaja (WSOY 2022), jossa hän keskittyy muistelemaan piispanvuosiaan Helsingissä ja kommentoi monia nimeltä mainittuja henkilöitä pisteliäästikin.
Espoon hiippakunnan ensimmäisen piispan Mikko Heikan muistelmateos Toivon piispa (Väyläkirjat 2024) kertoo aluksi perinteiseen tyyliin hänen varhaisvaiheistaan, mutta muuttuu loppua kohden teologisten näkemysten ja kirkon tulevaisuuden yleiseksi pohdinnaksi.
MIKKO HEIKKA sanoo, ettei aikonut kirjoittaa varsinaisia muistelmia.
– Aluksi ajattelin kertoa suvustani ja vaiheistani lapsilleni, mutta kun aloin kirjoittaa, teksti hakeutui kuin itsestään erilaiseen suuntaan.
Heikka kertoo käyttäneensä hyödyksi yhdysvaltaisen uskontodialogin asiantuntijan Edward Kesslerin kehittämää memoria futuri -menetelmää, jossa menneisyydestä etsitään tulevaisuutta muovaavia asioita.
– Niin näkökulmakseni tuli toivo. Kirjoitin asioista, jotka työurani aikana sisälsivät toivon näkökulmia nykyhetkeä ja tulevaisuutta ajatellen.
Heikka listaa kolme itselleen teologina jo opintojensa alusta lähtien tärkeää asiaa: rauha, demokratia ja ihmisoikeudet.
– Niistä kirkon sanomassa on paljolti kyse. Ja niistä kirjanikin oikeastaan kertoo.
Heikka sanoo, ettei juuri lue muistelmia, sillä usein häntä häiritsee kirjoittajan tarve olla oikeassa.
– Halusin esimerkiksi, että kirjassani ei ole henkilöluetteloa. Mainitsen nimeltä vain ihmisiä, joista minulla on hyvää sanottavaa, ja joiden toiminta on minulle kertonut toivosta.
Mutta miksi papit ovat ahkeria muistelijoita? Heikan mielestä yhtenä syynä ovat tarinat.
– Papit kohtaavat työssään ihmisiä ja elävät tarinoiden keskellä. Tarinat ikään kuin tarttuvat. Tosin joskus tarinoinnista voi tulla itsetarkoitus.
Kirjansa lopussa Heikka näkee kirkon tulevaisuuden naisissa.
– Kirkon on myös pyydettävä anteeksi sitä, miten se on kohdellut naisia ja monia vähemmistöjä.
VARSINAISTEN MUISTELMIEN lisäksi viime vuonna ilmestyi ainakin kaksi papeista kirjoitettua kirjaa, Kari Kanala – pappi ja pelimies (Tammi 2024) ja Harri Henttinen – Sieluni värit (Docendo 2024). Eräänlaisia muistelmia kumpikin.
Helsingin Paavalin kirkkoherra Kari Kanalasta kirjan kirjoittanut Heli Pruuki on itsekin pappi. Pruuki on kirjoittanut myös Irja Askolan henkilökuva-/muistelmateoksen Sydänten piispa (Tammi 2022). Askolasta on ilmestynyt myös Anne Mattsonin kirjoittama elämäkerta Irja Askola (Kirjapaja 2021).
Vesilahden seurakunnan kirkkoherra Harri Henttisestä kirjan kirjoittanut Mia Siistonen on toimittaja Anna-lehdessä.
Piispa emerita Tuulikki Koivunen Bylundin Elämää isolla lusikalla (Väyläkirjat 2024) on pappismuistelmat, mutta hän teki työuransa Ruotsin kirkon palveluksessa.
Suomalaisia kiinnostanee myös ruotsalaisen uskontopsykologian professorin ja papin Owe Wikströmin muistelmat Muistin käytävillä (Väyläkirjat 2024), sillä Wikströmiltä on suomennettu toistakymmentä kirjaa.
Pappismuistelijoiden joukkoon pitää laskea myös Kotimaan ja Suomen Kuvalehden entinen päätoimittaja Tapani Ruokanen, vaikkakin hänen kirjansa Silminnäkijänä (Docendo 2024) keskittyy ensisijaisesti journalistin roolissa tehtyihin ympäröivän maailman havaintoihin.
KAIKKI EDELLÄ nimeltä mainitut muistelijat ovat tunnettuja henkilöitä, joiden toimintaa ja vaiheita on seurattu vuosien ja vuosikymmenten ajan mediassa.
Lisäksi myös valtakunnallisesti vähemmän tunnetut – mutta paikallisesti hyvinkin tunnetut – pappismiehet ovat kirjoittaneet muistelmiaan, esimerkiksi kirkkoherrat Erkki Piri (Pappi siitä tuli, Wanhat Kirjat Oy 2024) ja Seppo Sattilainen (Tiellä!?, omakustanne 2024).
Tapani Tukiainen puolestaan on ollut 35 vuotta sairaalapappina ja kirjoittanut useita matkakirjoja. Työuraansa hän muistelee kirjassaan Sairaalapappi (Valmiixi 2023).
Hänen tuorein muistelmateoksensa Messikallesta merimiespapiksi (Valmiixi 2024) rajoittuu varsinaisesti yhteen työvuoteen merimieskirkolla Italian Savohnassa 1987–1988. Tosin kirjassa on rönsyjä ja tarinoita muun muassa hänen isänsä kokemuksista Suomen Joutsenen matkassa.
– Nyt jälkikäteen mietittynä joitain rönsyjä olisi voinut ehkä karsia pois, Tukiainen myöntää.
Tukiainen sanoo kirjoittavansa laajemmalle lukijapiirille ja tuovansa muisteluissaan esille arkisia asioita, komiikkaakin. Sen sijaan hengellistä ulottuvuutta hän ei yritä kirjoissaan kuvata.
– Minulla on tunne, että olen kaikessa selvinnyt elämässä ikään kuin rimaa hipoen yli. Kun olen jossain epäonnistunut, niin ovat varmaan muutkin. Tämä voi olla lohdullista lukijalle.
Tukiainen kiittelee, että hänellä oli Savonan vuosilta käytössään runsaasti päiväkirjamerkintöjä. Ilman niitä kirjoittaminen olisi ollut vaikeaa, ellei mahdotonta.
– Muisteluissani on mukana paljon tarinoita ja pikkuisen fiktiivistäkin ainesta. Sen kaiken tarkoitus on välittää asenteita ja asennoitumistani elämään.
Kysymyksiä muistelijalle
Muistelmien kirjoittaminen on aina arvokasta ja tärkeää. Silti kannattaa kysyä itseltään ainakin viisi asiaa:
1. Miksi kirjoitat?
2. Kenelle kirjoitat?
3. Mikä on näkökulmasi?
4. Miten kirjoitat (kerrontatapa)?
5. Miten haluaisit julkaista tekstisi?
Ilmoita asiavirheestä