Viidesläinen tapahtuma aiheuttaa kitkaa Kallion seurakunnassa

Viidesläisten järjestöjen yhteinen Kirkkokansan raamattupäivä pidetään Kallion kirkossa lauantaina 1.3. Osaa Kallion seurakuntalaisista konservatiivisten järjestöjen tapahtuma ärsyttää.

Kirkkoherra Teemu Laajasalo kertoo, että aloite Kirkkokansan raamattupäivään tuli järjestäjätaholta, ja hän vastasi myöntävästi omiin aikaisempiin kokemuksiinsa vedoten. Laajasalo osallistui vastaavaan tapahtumaan kaksi vuotta sitten, kun se pidettiin Agricolan kirkossa. Silloin kokemus oli hänen mielestään hyvä ja keskustelu ”kiinnostavaa ja kirkkoa rakentavaa.”

Kaikki Kallion seurakuntalaiset eivät kuitenkaan ole olleet mielissään viidesläisten järjestöjen tapahtumasta kotikirkoissaan. Raamattupäivän järjestävät Lähetysyhdistys Kylväjä, Medialähetysjärjestö Sanansaattajat, Suomen Ev.lut. Kansanlähetys, Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys, Suomen Raamattuopiston Säätiö sekä Kallion seurakunta.

– Osa seurakunnan ydinväestä on vapaaehtoisena rakentamassa Kirkkokansan raamattupäivää hyvinkin aktiivisesti. Vastaavasti osa kokee hyvin hankalana kaikenlaisen yhteistyön konservatiivisempien järjestöjen kanssa, Laajasalo kertoo.

– Kirkkoherrana on tärkeää olla koko seurakunnan paimen ja näin olen tässäkin asiassa pyrkinyt olemaan.

Olennaiseksi kysymykseksi seurakuntalaisten keskuudessa on Laajasalon mukaan noussut se, kuka tilaisuuden järjestää.

– Ymmärrän ihan hyvin, että joitain saattaa harmittaa se, että seurakunta on listattu yhdeksi järjestäjäksi. Ehkä olisi helpompi ajatella, että annamme tilat jollekin toiminnalle, mutta emme itse ole toimintaa järjestämässä, näinhän tapahtuu esimerkiksi lestadiolaisten kirkkopyhien kohdalla.

– Uskoisin kuitenkin, että raamattuopetus on hyväksi ja toisaalta että kenellekään ei ole jäänyt epäselväksi Kallion seurakunnan kovin liberaali linja, Laajasalo sanoo.

Laajasalo kertoo, että raamattuopetus on tänä vuonna erityisenä painopistealueena seurakunnassa. Emerituspiispa Wille Riekkinen aloitti luennolla viime joulukuun lopulla, tällä hetkellä on meneillään pastori Kai Sadinmaan tunnit ja maaliskuussa on tulossa emerituspiispa Eero Huovisen kolme raamattuiltaa. Viimeistään ensi syksynä on tarkoitus järjestää myös koko Kallion papiston yhteinen raamattuopetussarja.

– Ajattelen, että tähän kokonaisuuteen sopii erinomaisesti myös erillinen raamattuopetuspäivä, Laajasalo sanoo.

Edellinen artikkeliOrtodoksi.net: Kiovan opposition joukot suojelevat luostarialuetta
Seuraava artikkeliDesmond Tutu vertaa Ugandan homolakia Natsi-Saksaan

Ei näytettäviä viestejä