Vihkipappi jännitti ministerin puhetta

Opetus- ja kulttuuriministerin Sanni Grahn-Laasosen (kok) vihkipappi on kirkolliskokousedustaja Heikki Toivio. Toivio jännitti tänään Turun kristillisellä opistolla ministerin ensimmäistä kirkolliskokouspuhetta.

– Sitä jännitin, kuinka tiukkaa tekstiä sieltä tulee, kun hän on liberaali kokoomuslainen, Toivio kertoo.

Grahn-Laasosen esittämä valtioneuvoston tervehdys oli varsin maltillinen ja kirkon toimintaa laajasti kiittelevä.

Toivio itse sanoo puheen olleen ilmastoa tunnusteleva ja varovainenkin aloitus. Hän on selvästi tyytyväinen kuulemaansa.

– Näyttää tämän puheen pohjalta tulevan hyvä yhteydenpito, hänellä on pelisilmää jo kehittynyt, Toivio sanoo.

Tampereen hiippakunnan kirkolliskokousedustaja Toivio on Forssasta kuten Grahn-Laasonenkin. Aivan viime vuodet kappalainen Toivio on käynyt töissä Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa. Tätä ennen hän työskenteli Forssan seurakunnassa. Toivio on vihkinyt Grahn-Laasosen avioliittoon ja kastanut avioparin tyttären, minkä Grahn-Laasonen mainitsi puheensa aluksi. Miltä maininta tuntui?

– Ihan kivalta tietysti. Aika usein Sannia kuitenkin näkee, Talvio sanoo.

Toivion oma tytär on nykyisen ministerin luokkakaveri ja hyvä ystävä.

– Kun tytöt olivat samalla luokalla, sitä kautta olen aikanani tutustunut myös Sannin vanhempiin. Sanni on tosi pätevä tyyppi ja monipuolinen. Hän on musikaalisesti erittäin lahjakas, Toivio kehuu.

Hän kertoo, miten Sanni ja hänen oma tyttärensä käynnistivät aikanaan Forssassa JouluShow’n, jossa he lauloivat joululauluja. Tilaisuudesta on kehittynyt nyttemmin iso tapahtuma, jossa myös esimerkiksi musiikkiopisto ja kaupunki ovat mukana.

Sanni Grahn-Laasonen kertoi kirkolliskokouspuheenvuoronsa aluksi myös, miten seurakunta on hänelle monin tavoin tuttu. Hän on muun muassa käynyt Forssan seurakunnassa isoskoulutuksen ja on tällä hetkellä toisen kauden kirkkovaltuutettu. Hän mainitsi myös tuntevansa entuudestaan monia kirkolliskokousedustajia.

Kuva: Olli Seppälä

Edellinen artikkeliMinisteri haastoi kirkon norminpurkutalkoisiin
Seuraava artikkeliMitä ihmettä!? Piispa tienasi vain 132 euroa

Ei näytettäviä viestejä