Vielä nähtävissä Yle Areenassa – Uskossa olevat

Ruotsinkielisellä Yle Fem- kanavalla on menossa 12-osainen dokumentti sarja ihmistä, joille usko ja uskonto on tärkeää. Sarjan osia on vielä katsottavissa Yle Areenasta.

Uskossa olevat -sarjassa (Troende) tutustutaan muun muassa Marianneen, joka on saanut tietää sairastavansa MS-tautia. Hän on kristinuskon kiihkeä kannattaja ja toivoo ihmettä. Patrick on perustanut Word of Faith -seurakunnan. Lisäksi kerrotaan muslimista, Mazininista, josta pian on tulossa isä. Häntä huolestuttaa poikansa tulevaisuus toisen sukupolven maahanmuuttajana. Carola puolestaan parantaa ihmisiä kvanttifysiikan keinoin. Jannen kirkko on luonto. Linus vihitään pian papiksi. Saran on uskonnoltaan sikhi. Pontus tuli uskoon kuolinvuoteellaan.

Jonas Tuomisen ohjaamassa ja käsikirjoittamassa sarjassa seurataan päähenkilöitä vuoden ajan, niissä elämän käännekohdissa, joissa uskolla on tärkeä rooli.

Sarja alkoi maaliskuuna alussa Yle Fem -kanavalla sunnuntaisin klo 19. Sen jälkeen jaksot ovat Yle Areenassa katsottavana 30 päivän ajan. Sarjasta on vielä lähettämättä neljä osaa.

Kuva: Ruutukaappaus Uskossa olevat -sarjan tunnusfilmistä.

Edellinen artikkeli#KylläKirkoille -konsertti täytti Jokioisten kirkon
Seuraava artikkeliAlkoholin kielteiset työllistämisvaikutukset halutaan keskusteluun

Ei näytettäviä viestejä