Vapaa-ajattelijoilta kannanotto tunnustuksettoman valtion puolesta

Vapaa-ajattelijoiden liitto esittää kannanotossaan, että Suomesta olisi tehtävä tunnustukseton valtion. Liitto tarkoittaa tunnustuksettomuudella sitä, ettei ”valtio eli julkinen valta ei tunnusta tai suosi mitään uskontoa tai maailmankatsomusta vaan on neutraali suhteessa kaikkiin uskontoihin ja maailmankatsomuksiin”.

Kannanotossa todetaan, että uskonnollinen ja maailmankatsomuksellinen monimuotoisuus on viime vuosina lisääntynyt Suomessa merkittävästi.

”Olisi siis aika pohtia, onko nykyinen uskontoja ja varsikin kahta valtionkirkoksi määriteltyä kirkkoa suosiva järjestelmä ajan tasalla. Tämä järjestelmä luotiin aikana, jolloin Suomessa vallitsi lähes täydellinen yhtenäiskulttuuri: evankelis-luterilaisesta kirkosta saattoi erota, mutta uskontokuntien ulkopuolelle jättäytyminen ei ollut mahdollista.”

Vapaa-ajattelijoiden liiton mukaan uskonto ja vakaumus ovat yksityisasioita, eikä henkilöä pidä pakottaa ilmaisemaan uskontoaan tai vakaumustaan tai edes asettaa sellaiseen asemaan, että se paljastuisi.

Lue Vapaa-ajattelijat virittelevät keskustelua kirkon ja valtion suhteista

Edellinen artikkeliBlogisti kysyi piispoilta: Haluatko helvettiin vai palvoa homofobista Jumalaa?
Seuraava artikkeliTestamentit tärkeitä kristillisille järjestöille

Ei näytettäviä viestejä