Osaan Valamon luostarin tuotteista voidaan nyt liittää Avainlippu osoituksena, että tuotteet valmistetaan Suomessa. Kuluttajien hyvin tuntemaa merkkiä voidaan käyttää luostarissa valmistettavien leipien ja makeiden leivonnaisten yhteydessä sekä partaöljyjen, vaatevahojen ja kynttilöiden myynnissä.
– Avainlippu-tunnuksella teemme näkyväksi, että tuotteet valmistetaan luostarissa täällä Heinävedellä ja että ne ovat suomalaista työtä. Kotimaisuus ja vastuullinen tekeminen ovat meille tärkeitä arvoja, joista Avainlippu auttaa viestimään vieraillemme, kertoo Valamon luostarin matkailupalvelujen johtaja Markku Puustinen.
Puustinen kertoo, että tuotekehittelyn myötä tuotteita pyritään saamaan lisää avainlipun alle.
– Esimeriksi hunaja- ja erilaiset yrttituotteet ovat sellaisia, että ne täyttävät tunnuksen kotimaisuusvaatimukset. Ensin niiden tuotantoa pitää kuitenkin saada kasvatettua nykyisestä.
Myös luostarin verkkokaupalle haetaan jatkossa mahdollisesti kotimaisuusasteen tunnusta.
Puustisen mukaan luostarin matkamuistomyymälässä myydään edelleen paljon ulkomailla valmistettuja tuotteita, koska kaikkia tuotteita ei ole mahdollista saada Suomesta.
– Esimerkiksi ikonit valmistetaan pitkälti ulkomailla. Pyrimme kuitenkin kaikin tavoin lisäämään kotimaisten tuotteiden osuutta myymälässä.
Avainlippu on tunnus, jonka myöntää Suomalainen työ -yhdistys hakemuksesta ja maksua vastaan. Merkki voidaan myöntää Suomessa valmistetulle tuotteelle, Suomessa tuotetulle palvelulle tai suomalaiselle verkkokaupalle, jonka kotimaisuusaste on vähintään yli 50 prosenttia.
Ilmoita asiavirheestä

