Legendaarisesta kirkkoherra Nikolaus Rungiuksen muumiosta valmistui keväällä monitieteellinen väitöstutkimus Oulun yliopistossa.
Filosofian maisteri Tiina Väre selvitti tutkimuksessaan noin 1560–1629 eläneen, Kemin seurakunnan kirkkoherrana toimineen Rungiuksen poikkeuksellisen hyvin säilyneen ruumiin kuolemaa edeltänyttä terveydentilaa, ruokavaliota ja myös muumioitumisprosessia.
Rungiuksen muumiolla on ainutlaatuinen historia, sillä se on ollut nähtävillä 1700-luvulta lähtien ja siihen on liitetty monia tarinoita. Kun Rungiuksen muumiota alettiin tutkia tietokonetomografisen kuvantamisen avulla, havaittiin Rungiuksen sairastaneen luuston kalkkeutumismuutoksia aiheuttavaa Forestierin tautia ja todennäköisesti myös tuberkuloosia.
Hän oli mahdollisesti ensimmäinen löydetty esimerkki tuberkuloosin esiintymisestä Pohjois-Suomessa. Kirkkoherra kärsi myös ylipainoon liittyvistä ongelmista. Muumion hampaiden ja kynnen keratiini-proteiinin typen ja hiilen analyysit tukevat aikaisempia tietoja papiston sosiaalisesta asemasta silloisessa yhteiskunnassa. Rungiuskin nautti luultavasti runsasta ja proteiinipitoista ruokaa.
Keskiajalta asti noudatetun kirkkohautaustavan mukaisesti Rungius haudattiin kotikirkkonsa lattian alle. 1800-luvulta peräisin olevan, vahvistamattoman tarinan mukaan väkevänä saarnamiehenä tunnetun Rungiuksen kerrotaan sanoneen, että ”Niin varmasti kuin tämä käsivarsi ja koko ruumiini ei muutu pölyksi ja tuhkaksi kuolemani jälkeen, vaan säilyy kokonaisena Tuomiopäivään, Jumala armahtaa meitä ja kastelee maan ennen auringonlaskua, jos rukouksenne ovat vilpittömiä ja yhdytte minun rukoukseeni.”
Rungiuksen ruumiin muumioitumista ja hyvää säilymistä edistivät Pyhän Mikaelin kirkon lattian alla vallitsevat olosuhteet, hyvä tuuletus, alhainen lämpötila ja alhainen kosteus. Rungius ei kuitenkaan ole ainoa, eikä edes parhaiten säilynyt muumio tässä Keminmaan seurakunnan vanhassa kirkossa. Todennäköisesti se on kuitenkin ensimmäisiä, pitkään säilyneitä muumioita.
Tutkimus vahvisti myös, että kyseessä on todennäköisesti yhdelle henkilölle kuuluvat jäännökset. Kuitenkaan ei voitu todistaa eikä toisaalta myöskään kiistää sitä, että kyseessä olisi juuri Rungius, sillä todisteita ei ole kumpaankaan suuntaan. Täyttä varmuutta ei ole myöskään siitä, miksi juuri Rungiuksen muumio on valikoitunut paikalliseksi monumentiksi, jota yhä joka vuosi tuhannet ihmiset tulevat katsomaan.
Väreen mukaan se on ehkä entisaikojen ihmisille ollut selkeä merkki kristinopin sanomasta ja siitä, miten uskon kautta voi taistella kuoleman valtaa vastaan. Rungius on ainutlaatuinen paitsi Suomen, myös maailman mittakaavassa ja se kiinnostaa myös ulkomaalaisia turisteja.
Muumioituneita ihmisten jäännöksiä on yhä useissa ennen 1700-luvun loppua rakennetuissa suomalaisissa kirkoissa. Kirkkohautaus kiellettiin 1822-luvulla.
Kuva: Tiina Väre
Osteobiography of Vicar Rungius. Analyses of the bones and tissues of the mummy of an early 17th-century Northern Finnish clergyman using radiology and stable isotopes, Tiina Väre, Oulun yliopisto 2017.