Vainojen uhrien muistopäivää vietetään sunnuntaina – 74 vuotta Auschwitzin vankien vapauttamisesta

Tänään sunnuntaina 27. tammikuuta vietetään kansainvälistä holokaustin muistopäivää. Suomessa päivä on nimetty vainojen uhrien muistopäiväksi.

Muistopäiväksi on vakiintunut 27.1. eli päivä, jolloin keskitys- ja tuhoamisleireistä suurimman, Auschwitzin, vangit vapautuivat vuonna 1945.

Suomessa vainojen uhrien muistopäivän valtakunnallinen muistotilaisuus järjestettiin etukäteen torstaina 24.1. Säätytalolla Helsingissä. Holokaustin uhrien muisto ry:n yhteistyössä valtioneuvoston kanslian kanssa järjestämässä tilaisuudessa muistutettiin vihan tuhoavasta vaikutuksesta, ihmisoikeuksista ja suvaitsevaisuuden merkityksestä ihmiskunnalle. Samalla nostettiin esiin myös omassa ajassamme lisääntynyt vihapuhe.

Suomen ortodoksisen kirkon verkkosivuilla kehotetaan vainojen uhrien muistopäivänä muistamaan myös niitä, jotka ovat auttaneet vainottuja.

Kuva: Olli Seppälä. Holokaustin uhrien muistomerkki Berliinissä Saksassa.

Lue myös:

Kompastuskivi Helsingissä muistuttaa juutalaisperheen luovutuksesta natsi-Saksaan

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliMysteerikuva: Mitä porukka katsoo piirissä? – Katso myös edellisen mysteerin ratkaisu
Seuraava artikkeliHelsinkiin viisi uutta muistokiveä natsi-Saksaan luovutetuille juutalaisille – ennestään kiviä on kolme

Ei näytettäviä viestejä