Vähävaraisille perheille kerätään luistimia

UFF ja Tukikummit-säätiö aloittavat syyskuussa yhteisen pilottihankkeen luistinten toimittamiseksi vähävaraisille perheille. UFF lahjoittaa keräyksissään saamia luistimia evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntiin Tukikummit-säätiön ja sen verkostojen kautta.

Yhteistyöhankkeessa ovat mukana Pudasjärven, Oulun, Turun, Porin ja Tampereen seurakunnat. UFF:n lahjoittamat luistimet toimitetaan eteenpäin seurakuntien diakonia- ja perhetyön välityksellä.

Yhteistyöhanke on jo lähtenyt liikkeelle ensimmäisen luistinerän saavuttua Tampereelle, josta luistimia on tarkoitus alkaa toimittaa edelleen Pohjois-Suomeen.

Tukikummit-säätiö on tunnettu työstään nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi Suomessa. UFF on muun muassa kehitysyhteistyötä tekevä järjestö, jonka toiminta perustuu vaatekeräykseen.

Edellinen artikkeliSuomen Merimieskirkko aloittaa yt-neuvottelut
Seuraava artikkeliJuutalaisten sovituspäivänä määräytyy seuraavan vuoden kohtalo

Ei näytettäviä viestejä