Vaaliennätykset paukkuivat jo ensimmäisenä päivänä

Helsingissä seurakuntavaalien äänestysprosentti on ennakkoäänestyksen ja ensimmäisen vaalipäivän jälkeen 11,5. Se on nyt jo peräti 3,3 prosenttiyksikköä korkeampi kuin neljä vuotta sitten.

Espoossa äänestysprosentti sunnuntain jälkeen oli 12,2, kun edellisten vaalien lopullinen äänestysprosentti oli 10,2. Kauniaisissa annettiin sunnuntaina yhteensä 399 ääntä, jolloin äänestysprosentti sunnuntain jälkeen on 23. Vantaan seitsemästä seurakunnasta kuusi on ylittänyt viime vaalien tuloksen jo ensimmäisen äänestyspäivän jälkeen.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä äänesti sunnuntain aikana reilut 4000 seurakuntalaista. Kun sunnuntaina ja ennakkoon annetut äänet lasketaan yhteen, äänestysprosentti nousi seurakuntayhtymässä jo 12,2 prosenttiin. Neljä vuotta sitten koko vaalin äänestysprosentti oli 11,2. Ensimmäistä kertaa äänestämään päässeet 16- ja 17-vuotiaat nuoret ovat olleet hiukan vanhempia aktiivisempia. Nuorista 14,7 % on käyttänyt äänioikeuttaan ensimmäiseen vaalipäivään mennessä.

Tampereella sunnuntai-iltaan mennessä on äänestänyt jo 14 248 henkilöä. Viime vaaleihin verrattuna sunnuntai on reilusti aktiivisempi äänestyspäivä, sillä äänestäjiä oli 50 prosenttia enemmän kuin vuonna 2006.

Jyväskylässä seurakuntavaaleissa on annettu tähän mennessä kaikkiaan 9992 ääntä, ja äänestysprosentti ylittää jo edellisen vaalin lukeman. Uurnilla on käynyt 12,53 % äänioikeutetuista, edellisvaalien prosentti oli 11,09. Oulussa ja Yli-Iissä on äänestänyt yhteensä 11041 henkilöä ensimmäisen äänestyspäivän jälkeen. Äänestysprosentiksi muutettuna se olisi 12,0. Viime vaaleissa Oulun lopullinen äänestysprosentti oli 12,1.

Rovaniemellä seurakuntavaalien ensimmäisenä varsinaisena äänestyspäivänä kävi äänensä antamassa 1099 seurakuntalaista. Ennakkoäänet mukaan laskien, tähän mennessä äänestäneitä on 5475, joka on noin 400 äänestäjää enemmän kuin viime vaaleissa yhteensä (5067). Sunnuntai-iltaan mennessä on ääntään käyttänyt noin 13,6 prosenttia kaikista äänioikeutetuista.

Seurakuntavaalit ovat Joensuun seurakunnissa sujuneet vilkkaammin kuin edellisissä vaaleissa neljä vuotta sitten. Sunnuntai-iltaan mennessä oli käynyt äänestämässä 9,4 % äänioikeutetuista eli lähes yhtä paljon kuin viime vaaleissa 2006, jolloin äänestysprosentti oli 9.7.

Salossa äänestettiin sunnuntaina viime vuoden vaalien tahtiin.

Vaalien tuloslaskenta

Edellinen artikkeliTänään on seurakuntavaalipäivä
Seuraava artikkeliSaksalaisten luottamus kirkkoon laskussa

Ei näytettäviä viestejä