Uudessa-Seelannissa romahtaneesta katedraalista ei löytynytkään uhreja

Uusi-Seelanti raportoi viime kuussa tapahtuneen tuhoisan maanjäristyksen jälkeen, että 20 – 22 ihmistä olisi ollut loukussa järistysalueella olleessa Anglikaanisessa  Christchurchin katedraalissa. Viranomaiset ovat nyt tutkineet katedraalin ja todenneet, että kirkon sisään ei ollut jäänyt ihmisiä loukkuun, uutisoi ENI.

Katedraalin torni romahti 22. helmikuuta, kun 6,3-richterin maanjäristys iski Uuden-Seelannin toiseksi suurimman kaupungin alueelle ja aiheutti laajaa tuhoa.

Tähän mennessä on löydetty 166 kuolonuhria ja uhrien määrä voi vielä nousta yli 200:n, kun etsintätyöt jatkuvat alueella.

Anglikaanisen katedraalin dekaani Peter Beck kertoo, että hän itki, kun hän sai tiedon, että kukaan ei ollut kuollut katedraaliin.

– Purskahdin itkuun, oli se niin hämmästyttävää. Olin täysin sanaton. Kiitämme Luojaa tästä ilouutisesta, Beck kertoi Radio Uusi-Seelannille
ENIn mukaan.

Katedraali on toiminut kaupungin maamerkkinä ja se on ollut yksi suosituimmista turistikohteista. Maanjäristyksen sattuessa eräs turistinainen oli rynnännyt ulos kirkontornin romahtaessa ja kertonut tämän jälkeen, että kirkkoon oli jäänyt vielä ihmisiä. Siitä, mistä puhe 20-22 uhrista oli syntynyt, ei ole tietoa.

Edellinen artikkeliKotimaa24 tarjoaa päivittäin paastovinkkejä
Seuraava artikkeliPaastovinkki 3/40: Jörn Donner: ”Runsas kiroilu liittyy matalaan sivistystasoon”

Ei näytettäviä viestejä