”Uskontunnustukset ovat kirkkojen mielipiteitä”

Valtonen Ollix205Olli Valtonen on innostunut Jeesus-liikkeestä eli Jeesuksesta ennen kirkkoa. Kotimaan haastattelussa hän muun sanoo, että ”uskontunnustukset ovat kirkon mielipiteitä siitä, millainen Jumala on”.

Valtonen liittyy haastelussa lempiteologiinsa, yhdysvaltalaiseen Harvey Coxiin. Valtonen puhuu innostuneesti Jeesus-liikkeestä

– Opillisuudella ei ollut merkitystä. Sellaista sanaa kuin harhaoppinen ei Jeesus-liikkeen aikana tunnettu! Liike oli mosaiikkia, kunnes kirkko rupesi tehtailemaan uskontunnustuksia.

– Uskon kohde ei ole uskontunnustus, vaan Jumala. Uskontunnustukset ovat kirkon mielipiteitä siitä, millainen Jumala on, Valtonen sanoo.

Valtonen kokee yhä vahvemmin, että Jumalasta ja hänen valtakunnastaan on paha mennä puhumaan mitään. Sanat ovat aina vajavaisia.

– Me olemme kaikki väärässä, mutta emme tiedä, missä kohdassa. Silloin uskonasioista ei kannata hirveästi riidellä.

Lue Meri Toivasen tekemä Olli Valtosen haastattelu Kotimaan näköislehdestä (sivut 22–25).

Edellinen artikkeliOPM ei aio tehdä selvitystä varastetusta taiteesta
Seuraava artikkeliProfessori: Paavius ei ortodokseille suurin ekumeeninen ongelma

Ei näytettäviä viestejä