OAJ:n yhteiskuntavaikuttamisen erityisasiantuntija Katri Korolainen on ollut kirkolliskokousedustaja kolme vaalikautta. Hänet valittiin ensimmäisen kerran edustajaksi vuonna 2012. Seuraaviin kirkolliskokousvaaleihin hän ei aio enää osallistua.
1 Mitä koet saaneesi aikaan kirkolliskokousedustajana?
– Minulla on ollut kolme pääteema: nuorten osallisuuden vahvistaminen, yhdenvertaisuuden lisääminen ja kirkon hallinnon sopeuttaminen nykyisiin resursseihin. Olemme kirkkona edistyneet näissä kaikissa.
– Itse pidän tärkeimpänä, että olemme vahvistaneet kirkon työtä ja ymmärrystä toimia nuorten ja nuorten aikuisten parissa. Kirkon tulevaisuus on kiinni siitä, pystymmekö puhuttelemaan nuorempia sukupolvia.
2 Onko jotain mikä jää sinusta kesken?
– Itselleni vaikeinta on, ettei kirkolliskokous ole tehnyt päätöstä kirkon avioliittoon vihkimisen käytäntöjen laajentamisesta. Tässä elämä on ajanut kirkolliskokouksen ohi, koska samaa sukupuolta olevien parien vihkimiset ovat jo normaaliarkea ainakin pääkaupunkiseutulaisesta näkökulmasta.
3 Kirkolliskokouksessa on monenlaisia edustajia ja eri kantoja. Millaista yhteistyö mielestäsi on ollut?
– Erilaiset näkökulmat ja tavat katsoa kirkkoa ovat kirkolliskokouksessa kiehtovinta. Kysehän on suuresta päätöksentekoelimestä, jossa pyritään sovittamaan eri näkökulmia yhteen. Jotta päätöksenteko onnistuu, tarvitaan keskinäistä luottamusta ja kunnioitusta. Erityisen hyvin olemme saaneet tämän toimimaan tulevaisuusvaliokunnassa, mikä on vaatinut paljon työtä ja aikaa keskustella.
4 Miten evästäisit tulevia uusia kirkolliskokousedustajia?
– Ole utelias ja tee taustatyösi hyvin. Tutustu kanssaedustajiin ja ole avoin erilaisille näkökulmille ja lähestymistavoille. Valitse aihepiirit, joissa haluat saada muutosta aikaan tai joihin haluat syventyä erityisesti. Usko hyvää myös niistä, jotka ajattelevat asioista toisin.
Kirkolliskokousvaalit käydään 13.2.2024. Ehdokasasettelu päättyy 15.11.
Korjattu juttuun 31.10.2023 klo 9.28 titteli.
Lue myös:
Nyt haetaan ehdokkaita uusiksi edustajiksi kirkolliskokoukseen ja jäseniksi hiippakuntavaltuustoihin
***
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!
”Usko hyvää myös niistä, jotka ajattelevat asioista toisin”, evästää väistyvä kirkolliskokousedustaja Katri Korolainen tulevia uusia edustajia
Ilmoita asiavirheestä

