Urpilainen avioliittolaista: Saa eduskunnassa vakavan käsittelyn

Sdp:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ei lähde arvuuttelemaan, missä aikataulussa tasa-arvoisen avioliittolain käsittely etenee eduskunnassa tai mikä käsittelyn lopputulos on.

Lakivaliokunnan on määrä valmistella asiasta mietintö. Asia tuli eduskuntaan kansalaisaloitteen kautta.

– Uskon, että poikkeuksellisen laajan kansalaistuen saanut aloite saa eduskunnassa vakavan käsittelyn, Urpilainen sanoo Kotimaa24:lle.

Urpilainen toivoo, että aiheesta löydettäisiin toisia kunnioittava tapa keskustella.

– On tunnustettava, että Euroopan ihmisoikeussopimus ei velvoita valtioita samaa sukupuolta olevien avioliiton myöntämiseen. On kuitenkin samalla nähtävä, että sateenkaariperheet ovat todellisuutta ja näiden perheiden jäsenillä on oikeus perhe-elämään.

Urpilaisen mukaan hänen oma arvomaailmansa perustuu heikommassa asemassa olevien ihmisten ja syrjittyjen vähemmistöjen puolustamiseen.

– Lainsäätäjänä kannatan sellaista lakimuutosta, joka turvaa ihmisten yhdenvertaisuuden lain edessä. Uskonnonvapauden mukaisesti kristillisen avioliittokäsityksen määrittely kuuluu kirkolle, mutta kirkon jäsenenä toivoisin, että sen pohdinnassa korostuisi ihmisyyden puolustaminen ja lasten oikeudet.

Urpilainen on allekirjoittanut kansalaisaloitteen tasa-arvoisen avioliittolain puolesta.

Lue kiirastorstain Kotimaasta Urpilaisen kannat kirkon ja valtion suhteisiin, kirkollisveroon ja yhteisöveroon sekä koulujen uskonnonopetukseen.

Edellinen artikkeliTuonelaan loistaa valo
Seuraava artikkeli”Konfliktissa me kaikki syyrialaiset olemme syyllisiä”

Ei näytettäviä viestejä