Meidän Herramme kuoli ja haudattiin. Kolmantena päivän hän nousi ylös kuolleista ja haudan ovi aukesi.
Avoimesta ovesta pyrähti sisään parvi pieniä lintuja. Ne asettuivat käärinliinojen päälle laulamaan. Kun ihmiset saapuivat paikalle, he luulivat, että Meidän Herramme on muuttunut lintuparveksi.
– Ihme, huudahti Magdalan Maria.
– Suuri ihme, sanoi Jaakobin äiti Maria
– Valtava ihme, kuiskasi Salome.
Mutta linnut säikähtivät tulijoita ja lennähtivät pakoon. Niiden höyhenpukuun ehti kuitenkin tarttua verta käärinliinasta. Niiden otsassa on punainen täplä ja rinnassa haalean punaista.
Urpiaisparvi muistuttaa tyhjästä haudasta.
Urpiainen (Carduelis flammea) on pienikokoinen siemeniä syövä peippolintu. Sitä tavataan koko Suomessa, mutta kanta painottuu Keski- ja Tunturi-Lappiin. Urpiaisen kannanvaihtelu on suurta. Arvioidaan, että niitä on meillä 200 000 – 800 000 paria.
Urpiainen on havumetsien lintu, mutta viihtyy myös tunturikoivikoissa. Sen pesintä alkaa jo huhtikuussa.
Varsinkin talvisin urpiaiset vaeltavat suurissa parvissa. Viime vuosina urpiaiset ovat alkaneet käydä lintulaudoilla ja -ruokinnoilla.
Joinakin talvina urpiainen puuttuu lajistostamme miltei kokonaan, mutta esimerkiksi tänä talvena niitä on ollut paljon liikkeellä. Parin viikon takaisessa pihabongauksessa joka kuudes havaittu lintu oli urpiainen.
Urpiaisen voi sekoittaa hemppoon tai harvinaisempaan tundraurpiaiseen, joka on urpiaisen näköinen, mutta sen vatsa on valkoisempi ja viiruttomampi.
Urpiainen on etäältä katsottuna mitättömän näköinen, mutta läheltä nähtynä pieni tadeteos, kuin koru.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.