”Työkavereiden kanssa olemme jakaneet ilot ja surut”

Kirkonpalvelijan on oltava nöyrä, muttei nöyristelijä, sanoo eläkkeelle jäänyt seurakuntamestari Keijo Suuniittu Jämsästä. Työuran suurimmat muutokset liittyivät konekannan kehittymiseen ja tietokoneisiin.

Kuka olet? Milloin jäät eläkkeelle? Kuinka pitkän työrupeaman teit kirkon palveluksessa?

Olen Keijo Kalevi Suuniittu. Jäin eläkkeelle seurakuntamestarin tehtävistä helmikuun lopussa 2014. Aloitin Jämsän seurakunnassa marraskuussa 1989. Olimme muutaman vuoden siinä välissä Jämsän-Kuoreveden seurakuntayhtymä ja taas loppuvuodet työskentelin Jämsän seurakunnassa. Eli työvuosia seurakunnan palveluksessa kertyi runsaat 24 vuotta. Pääasialisin työtehtäväni oli toimia siunauskappelin vahtimestarina.

Kerro lyhyesti itsestäsi ja työurastasi

Olen syntynyt Varsinais-Suomessa Alastarolla. Jämsään tulin vuonna 1973. Olen työskennellyt eri tehtävissä Jämsässä sekä vieraan palveluksessa että ennen seurakunnan töihin tuloa myös itsenäisenä yrittäjänä 6 vuotta.

Minkälainen koulutus sinulla on tehtävään? Kuinka hyvin se antoi eväitä työelämään?

Olen koulutukseltani kiinteistöpuolen työteknikko sekä puistopuutarhuri. Nämä koulutukset suoritin työn ohessa. Kävin myös työnantajan tarjoamilla erilaisilla pienkursseilla. Kaikista koulutuksista olen saanut hyvät eväät työtehtäviini.

Mikä on ollut työurasi vaikein paikka?

Kyllä työurani vaikein paikka on ollut se, kun saattelin hautaan pitkäaikaisen pidetyn työkaverini. Sitä päivää en unohda.

Mikä oli erityisen mukavaa työssäsi?

Parasta työssä ovat olleet hyvät työkaverit, joiden kanssa olen saanut työskennellä. Olemme jakaneet sekä ilot että surut keskenämme.

Millaiset muistot ovat jääneet vahvimpina mieleen työuran varrelta?

Omassa työssäni vahvimpina mieleeni on jäänyt konekannan kehittyminen sekä tietokoneiden tulo myös hautausmaille. Saamme nykyään kaiken hautaukseen liittyvän tiedon lähinnä Katrina-ohjelman kautta.

Mitkä olivat työsi hyvät ja huonot puolet?

Kyllä työn hyvä puoli oli ehdottomasti hyvät työkaverit. Työn huonoimmat puolet olivat puolestaan talviaikaan kylmyys sekä joskus myös kiire.

Mistä ammensit voimaa työssä jaksamiseen?

Kirkko on aina ollut lähellä sydäntäni. Jokavuotiset kirkonpalvelijoiden koulutus- ja virkistyspäivät olivat kohokohtia, joissa aina mielelläni kävin. Myös jokavuotiset Evankeliumijuhlat kesä-heinäkuun vaihteessa eri paikkakunnilla ovat antaneet minulle voimaa.

Miten kirkko on muuttunut työssäoloaikanasi?

Ei kirkko ole muuttunut minnekään, mutta siellä saarnattava evankeliumi on ohentunut. Enää ei saarnata syntiä synniksi. Lampaat ovat kadonneet jonnekin, varsinkin kun Suomen kirkko hyväksyi naispappeuden.

Mihin suuntaan toivot kirkon ja oman työalasi kehittyvän jatkossa?

Pahoin pelkään, että myös omaa työalaani ulkoistetaan tulevaisuudessa. Tätä en kuitenkaan toivo. Tilastot näyttävät, että jatkossa on pärjättävä pienemmällä väellä.

Minkä elämänohjeen haluaisit jättää kirkossa työskenteleville?

Kirkonpalvelijan on oltava nöyrä mutta ei nöyristelijä.

Onko joku esimies jäänyt mieleesi erityisen hyvänä urasi varrelta? Miksi?

Näitä esimiehiä on oikeastaan kaksikin: lähiesimieheni seurakuntapuutarhuri Tuija Pajunen sekä kirkkoherra Pentti Leppänen. Molemmat ovat asiallisia ja tasapuolisia alaisilleen.

Mitä harrastat? Mitä teet eläkeläisenä?

Harrastan hieman liikuntaa kävelyn muodossa sekä järjestötoimintaa. Pientä liiketoimintaa teen vielä myös. Se on lähellä harrastusta.

Edellinen artikkeliVirolaisten enemmistö pitää muinaisuskontoa maan oikeana uskontona
Seuraava artikkeli”Missä sana ei enää tavoita, musiikki tavoittaa”

Ei näytettäviä viestejä