TV-vinkki: Promised Hearts on rakkaustarina, jossa uskonto erottaa

Beby Tsabina on Niyala ja Deva Mahenra on Faiq elokuvassa, jossa Koraanin sääntö uhkaa erottaa rakastavaiset. Kuva: Netflix 2025

Länsimaissa helposti tulee ajatelleeksi, että uskonnollinen elokuva tarkoittaa eri tavoin kristinuskon perinnettä ja vaikutusta ilmentäviä filmejä. Toki näin onkin historiallisista syistä ollut, mutta kiitos erityisesti Netflixin, tarjolla on nykyisin myös elokuvia, joiden lähtökohta on erityisesti hindulaisuus tai islam.

Islamilaisten ihanteiden mukainen elokuva on indonesialainen rakkaustarina, jota esitetään Netflixissä englanninkielisellä nimellä Promised Hearts (2025), ”Luvatut sydämet”. Elokuvan alkuperäinen nimi Setetes Embun Cinta Niyala tarkoittaa suomennettuna suunnilleen ”Pisara rakkauden kastetta, Niyala”.

Indonesia on väkiluvultaan maailman suuriin muslimimaa. Sen 270 miljoonasta asukkaasta noin 80 prosenttia tunnustaa islamin uskoa. Joten ei siis ihme, jos maassa tehdään elokuva, joka ilmentää enemmistön uskonnollisia vaikutteita.

Aggy Umbran ohjaama Promised Herts kertoo Niyalasta (Beby Tsabina) ja Fariqista (Deva Mahenra). He ovat lapsuuden ystäviä ja kasvaneet kuin pikkusisko ja isoveli. Opinnot vievät heidät erilleen, mutta kiinteä yhteydenpito jatkuu.

Lääkäriksi valmistunut Niyala on rakastunut Fariqiin, joka näkee Niyalan pikkusiskona. Kaikki lähipiirissä kuitenkin aistivat heidän välillään syvän yhteyden ja rakkauden.

Fariq on menossa naimisiin tapaamansa hurskaan islamtutkijan, Diahin, kanssa. Samaan aikaan Niyala joutuu olosuhteiden eli perheiden velkasuhteen vuoksi kihloihin lapsuudestaan tuntemansa Rogerin kanssa. Tämä on kelmi, joka esittää elämänmuutoksen tehnyttä hurskasta.

Sekä Niyala ja Fariq rukoilevat, että Jumalan (Allah) näyttäisi heille mikä on oikea ratkaisu puolison valinnassa. Joviaalilta imaamiltakin kysytään neuvoa.

Miksi Promised Hearts on uskonnollinen elokuva? Koska uskonto vaikuttaa kaikkeen mitä päähenkilöt tekevät, ajattelevat tai suunnittelevat. Vaikutus ei ole vain ulkoista vaan myös syvästi heidän sisäisen vakaumuksensa mukaista. Koraanin kirjaimellisella tulkintatavalla on myös vaikutus juoneen.

Ja nyt seuraa juonipaljastus. Juuri kun Farig ja Diah ovat sinetöimässä liittonsa, esiin astuu nainen heiluttaen paperiarkkia, joka palstaa, että Diahin äiti oli aikoinaan joutunut turvautumaan lahjoittajan äidinmaitoon. Ja paperista käy ilmi, että maito on peräisin Fariqin äidiltä. Koraani sanoo, että poika ja tyttö, jotka ovat juoneet saman äidin aitoa, eivät voi mennä naimisiin.

Katsoja arvaa, että lopulta Niyala ja Fariq löytävät toisensa myös puolisoina. Kyseessä on siis romanttinen elokuva, tosin erilaisessa kulttuuriympäristössä, mihin länsimainen katsoja on tottunut. Elokuvassa naiset käyttävät (tyylikkäitä) huiveja, mutta eivät kaapuja.

Promised Herths on kuviltaan kaunis ja sisällöltään ihanteellinen, mutta draamana se jää valitettavan ohueksi. Varsinkin päähenkilöt ovat kovin yksiulotteisia. Rosoa löytyy sivuhenkilöistä. Raiskaustapauskin nousee esille.

Kritiikistä huolimatta Niyalan ja Fariqin rakkautarina on kulttuurisesti ja uskonnollisesti erittäin kiinnostava elokuva.

On lohdullista huomata, että puhe rakkaudesta on paljolti samanlaista, oli kyse sitten länsimaisesta viihde-elokuvasta tai Promised Heartsin kaltaisesta pohjavireeltään vakavasta islamin arvoja heijastavasta love storysta.

Promised Hearts katsottavissa Netflixillä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliPirkkalan kirkkoherra penää avointa keskustelua vanhoillislestadiolaisuuden ja kirkon suhteesta
Seuraava artikkeliSuomen katolisen kirkon jäsenmäärä kasvaa, mikä lisää talouspaineita

Ei näytettäviä viestejä