Asuin lapsuuteni Kuressaaren kaupungissa Saarenmaalla. Kahdeksanvuotiaana aloin käydä salaista pyhäkoulua. Se kulki nimellä Tiistain syntymäpäivät. Olin ihmetellyt miksi minä en päässyt syntymäpäiville, kunnes minutkin otettiin mukaan.

1980-luvulla neuvostoaikana lasten ja nuorten kristillinen kasvatus oli kiellettyä, siksi salanimi. Vuonna 1989 minut kastettiin 13-vuotiaana pimeässä Kuresssaren kirkossa. Kirkko oli pimeä, koska kastaminen ei ollut vielä avoimesti sallittua.

Lukion päätyttyä hain Virossa poliisikouluun ja Suomessa Raudaskylän kristilliseen herännäishenkiseen opistoon opiskelemaan nuorisotyönohjaajaksi. Pääsin molempiin.

Perheeni oli sitä mieltä, että minun kannattaa lähteä Suomeen, koska se oli nyt mahdollista rautaesiripun kaaduttua. Valmistuin nuorisotyönohjaajaksi Raudaskylästä ja jatkoin opintoja Humakissa Haapavedellä.

ALOITIN VIROSSA teologian opinnot ja vähän myöhemmin aloin opiskella teologiaa myös Helsingin yliopistossa. Minut on vihitty papiksi sekä Virossa että Suomessa. Toimin toistakymmentä vuotta vironkielisen seurakuntatyön hengellistä työtä tekevänä diakonina ja myöhemmin pappina Alppilassa. Se oli ennen kaikkea tapaamispaikka ja virolaisten kristillinen koti Suomessa.

Vuonna 2014 muutin Kanadaan palvelemaan pappina siellä asuvia virolaisia. Parin vuoden päästä muutin takaisin Viroon, koska isäni oli sairastunut ja tahdoin olla häntä lähellä.

Minulla ei ollut silloin mitään tietoa työpaikasta. Ajattelin antaa työtilanteeni kokonaan Jumalan käsiin. Hän ohjaili minua niin, että huomasin verkossa poliisipapin tehtävän olevan haettavana.

Hain tehtävää ja saman vuoden joulukuussa aloitin Viron läntisen alueen poliisipappina. Minun piti sitä varten suorittaa poliisin tutkinto. Koska minulla oli korkeakoulututkinto, poliisiopinnot kestivät vain puoli vuotta.

Minulla on Virossa kaksi poliisipappikollegaa. Olemme valtion palkkaamia, työskentelemme kokonaistyöajalla poliisi- ja rajavartiohlaitoksella Viron Kirkkojen neuvoston lähettäminä.

Kun istun partiovuorolla 12 tuntia autossa työtoverini kanssa, ratsaamisen ohella ehtii keskustella kaikenlaista.

OLEN ERIKOISTUNUT meripelastukseen koska Viron läntisellä alueella on niin paljon rantaviivaa. Teen myös tavallisia poliisin partiovuoroja. Kun istun 12 tuntia autossa työtoverini kanssa, ratsaamisen ohella ehtii keskustella kaikenlaista, myös murheista.

Alussa osa poliiseista pelkäsi puhua poliisipapille, osa oli epäileväisiä ja osa poliiseista ylipäätään kyseenalaisti poliisipapin tarpeen. Nyt vuosia myöhemmin olen raivannut tieni niin, että poliisityötoverini ymmärtävät minulla olevan vaitiolovelvollisuuden, joka pitää.

Poliisi- ja rajavartiolaitoksen Länsi-Viron aluejohtaja on joskus sanonut erikoisjoukkojen miehille puheenvuorossaan asian, mikä kosketti olennaisesti minua ja työtäni. Hän puhui elämän yllätyksellisyydestä. Siitä, että tänään voi naurattaa, mutta jo huomenna voitte olla tilanteessa, jossa ei osaisi olla ilman poliisipappia ja hänen tukeaan.

Jokaisella poliisipapilla on omat apuvälineensä selviytymiseen ja jaksamiseen. Poliisivoimat tarjoaa mahdollisuuden käyttää säännöllisesti psykologia, mutta meillä, ainakin minulla, on myös oma mentoripappi, oma sielunhoitaja.

JOKA VUOSI poliisipappien työhön kuuluu muistohetken pitäminen työtehtävissä kuolleiden poliisien haudoilla. Kutsumme omaisia mukaan näihin muistohetkiin, usein he tulevatkin.

Paidessa on työtehtävissä kuolleiden poliisien muistomerkki. Paiden luterilaisessa Pühan Ristin kirkossa järjestetään vuosittain 15.12. muistojumalanpalvelus ja konsertti. Sinne kutsutaan omaiset ja läheiset. Kirkko on silloin aina täynnä. Kirkossa on myös työtehtävissä kuolleiden poliisien muistolaatat.

Tilaisuus järjestetään Paidessa, koska siellä kuoli 15.12.1994 ryöstön yhteydessä kolme poliisia. Yhteensä yli 20 poliisia on kuollut virkatehtävissä Viron uudestaan itsenäistymisen jälkeen.

Me poliisipapit pidämme paljon yhteyttä heidän omaisiinsa. Iäkkäisiin äiteihin, puolisoihin sekä lapsiin. Osallistumme perheiden nuorten valmistujaisiin, muistamme täysi-ikäiseksi tulemista ja olemme muutenkin läsnä jos perhe niin toivoo.

Joskus olemme ottaneet poliisin haudan hoitoomme, jos omaiset eivät ole jaksaneet huolehtia siitä.

POLIISIPAPPINA OLEN pääasiassa poliiseja varten, mutta tarvittaessa myös muita varten. Olen mukana viemässä kuolinsanomaa, jos kuolema on ollut erityisen traaginen, tai jos pitää ehtiä ennen kuin nimet julkaistaan mediassa.

Sosiaalisessa mediassa onnettomuuksien uhrien nimet leviävät nopeasti. Silloin omaiset saattavat alkaa pelätä, tuleeko poliisi kohta ja kertoo sen olevan totta.

En pidä siitä, että ihmiset ottavat kuvia onnettomuuspaikalla ja jakavat niitä sosiaalisessa mediassa. Kukaan ei varmasti tahtoisi itseään kohdeltavan niin.

Ihmisten elämästä on tullut kuin yhtä suurta Big Brother -ohjelmaa, jossa seurataan kaikkea toisista ihmisistä. Mikään ei ole pyhää. Ihmisten käytös on ylipäätään raaistunut, toisia ei oteta huomioon. Raaistuminen näkyy myös rikoksissa.

JOKA VUOSI meiltä poliiseilta testataan fyysinen kunto ja ampumataito.

Korona-aika muutti paljon työtämme, kun meidän piti valvoa maskien käyttöä sekä rokotevastaisia mielenosoituksia. Koronan myötä tuli talouskriisi ja myös poliisien määrää vähennettiin.

Virolaisista poliiseista 44 prosenttia on naisia. Naisia on myös johtoportaissa.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan meille tuli lisätöitä maahan saapuvien henkilöllisyyden varmistamisesta. Teemme entistä enemmän pistetarkastuksia rajoilla. Virossa poliisi ja rajavartio ovat samaa laitosta.

AJATTELEN JUMALAN olevan humoristi, kun päädyin lopulta poliisipapiksi. Isääni nauratti, sillä hän tiesi lapsena haaveilleeni poliisin työstä. Toiveiden kanssa pitää olla varovainen, sillä ne voivat toteutua.

Sekä pappina että poliisina olen tehnyt 22 vuotta työtä ihmisten puolella. Olen saanut yhdistää kaksi unelma-ammattiani.

Asun mantereella Pärnussa, mutta käyn työasioissa noin kerran kuukaudessa Saarenmaalla. Olen tehnyt paljon töitä sen eteen, että en joka päivä kaipaisi takaisin Saarenmaalle.

Olen lapsuudesta lähtien ollut työorientoitunut. Minun roolini tässä elämässä on auttaa muita.

Eräs paikallinen pappi kertoi minulle, että Saarenmaalla maaseudulla aikoinaan elänyt mummoni oli toivonut minusta kasvavan kunnon kristitty. Mummo ei puhunut tästä toiveestaan minulle mitään.

En osaa sanoa, jäikö Raudaskylässä opiskelusta minuun mitään körttiläistä. Ehkä totisuus. En pidä siitä, että uskon kysymyksillä pilaillaan.

Raudaskylän perua on myös tietynlainen maltillisuus. Jotkut kristityt heiluttavat lippuja ja ovat riemukkaita, mutta minulle se ei tunnu omalta. Usko on vakava asia, mutta sielu lepää siihen kuuluvassa ilossa ja riemussa.

Kuka?

Tuuli Raamat, 47
Ylikonstaapeli, poliisipappi
Juuri nyt olen palannut kotiin keskiyön tuntumassa onnettomuuspaikalta ja alan valmistella työtehtävissä 30-vuotiaana menehtyneen poliisin muistohartauden puhetta.
Haaveilen uimisesta Hiidenmaalta Saarenmaalle.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä