Turkin ja Syyrian kriisi tuskin laajenemassa sodaksi

Turkin ja Syyrian välisessä laukaustenvaihdossa on kyse lähinnä rajavälikohtauksesta, sanoo everstiluutnantti Juha Mäkelä Maanpuolustuskorkeakoulun strategianlaitokselta. Turkki on vastannut sen alueelle Syyrian puolelta kantautuneeseen tykkituleen. Uutistoimistojen mukaan tulitus on jatkunut torstain aikana.

Mäkelän mukaan Turkin arvovalta alueellisen suurvaltana ei anna myöten jättää vastaamatta Syyrian toimiin.

– Myös kansalaismielipide vaatii Turkilta vastatoimia. Eskaloitumisarvio on kuitenkin aivan liian aikainen. Turkin asevoimat on pyytänyt parlamentilta lupaa käyttää maavoimia, mutta ei ole nähtävissä, että armeija lähtisi heti vyörymään Syyrian puolelle, Mäkelä sanoo.

Hänen mukaansa mahdollisuus Turkin armeijan puuttumiseen on ollut olemassa kesästä asti.

– On puhuttu rajan pinnassa olevien pakolaisleirien turvaamisesta ja humanitääristen käytävien luomisesta. Se olisi sotilasoperaationa hankala ja siinä luotaisiin puskurivyöhyke niin, että Syyrian tykistön kantama ei yltäisi ampumaan Turkin puolelle. Niillä joukoilla, joita Turkilla on rajanpinnassa, ei tällaista voi tehdä vaan se vaatisi joukkojen keskittämistä.

Mäkelän mukaan Turkki ei halua, että tilanne mielletään vain Syyrian ja Turkin välisenä konfliktina ja hakee moraalista tukea kansainväliseltä yhteisöltä ja Natolta, jonka jäsen se on. Sotatoimien laajenemisen sijaan hän uskoo retoriikan kovenemiseen.

– Varmasti sanasota kiihtyy ja puolin ja toisin nähdään kovaa retoriikkaa. Turkki pyrkii varoittamaan presidentti Assadin hallintoa. 

– Varmasti kaikki Syyrian naapurivaltiot seuraavat tilannetta tarkasti. Kaikkien intresseissä on, etteivät taistelut leviä, Mäkelä sanoo.

Edellinen artikkeliEinsteinin jumalakirje huutokaupataan
Seuraava artikkeliKantola: Jumalaan viittaaminen politiikassa tuskin edistäisi asiaa

Ei näytettäviä viestejä