Tuomiokapituli ohitti seurakunnan lausunnon papin viran täyttämisessä

Kuopion tuomiokapituli päätti torstaina pitämässään istunnossa nimittää Siilinjärven lapsi- ja perhetyön seurakuntapastoriksi tehtävää hoitaneen Leena Laurinkarin vastoin kirkkoneuvoston lausuntoa. Neuvosto esitti tehtävään valittavaksi Kiteellä työskentelevää pastori Pauli Sorantaa.

Notaari Marja-Sisko Aallon mukaan on harvinaista, että kapitulin päätös poikkeaa seurakunnan lausunnosta. Päätös kuitenkin tehtiin normaalin ansiovertailun perusteella.

Aalto muistuttaa, että lopullinen päätösvalta rekrytoinneissa on lain mukaan tuomiokapituleilla. Seurakunnan antama lausunto ei ole juridisesti sitova, vaikka kapitulit useimmiten niitä noudattaisivatkin.

Alun perin Siilinjärven kirkkoherra Seppo Laitanen esitti kirkkoneuvostolle Laurinkarin valintaa tehtävään, jota hän hoiti määräaikaisena. Paikka oli tullut avoimeen hakuun edeltäjän siirryttyä lopullisesti toisen seurakunnan palvelukseen.

Kirkkoneuvosto haastatteli viittä hakijaa ja päätti 4–3 päättyneen äänestyksen jälkeen esittää lausunnossaan Sorannan valintaa tehtävään. Kaksi neuvoston jäsentä äänesti tyhjää.

Kapituli pyysi neuvostolta selvityksen neuvoston tekemästä ansiovertailusta ja tasa-arvolain huomioimisesta. Neuvosto päätyi pitämään lausunnon ennallaan. Sen näkemyksen mukaa Sorannan valinta sopi seurakunnan tasa-arvosuunnitelmaan ja ansiovertailu oli asianmukainen.

Sekä kapitulin että seurakunnan päätöksissä Laurinkarin vahvuutena nähtiin vuoden kokemus tehtävän hoitamisesta sekä lapsityön tiimin että esimiehen myönteinen kokemus yhteistyöstä. Sorannan vahvuudeksi neuvosto näki hänen aiemman kokemuksensa toimintaterapeuttina.

Sorannan puoli vuotta lyhyemmän pappiskokemuksen neuvosto arvioi vertailun kannalta merkityksettömäksi. Kapituli puolestaan painotti Laurinkarin kokemusta kyseisen työtehtävän hoitamisesta ja päätyi ansiovertailussaan Laurinkariin.

Marja-Sisko Aalto muistuttaa, että jo seurakunnan oma päätös oli täpärä. Asiasta oli äänestetty tasaisesti niin haastattelevassa työryhmässä kuin neuvostossakin.

Sorannan valinta olisi käynnistänyt sinällään laillisen irtisanomismenettelyn. Se ei Aallon mukaan kuitenkaan vaikuttanut päätökseen. Myöskään tasa-arvokysymykset eivät olleet esillä kapitulin perusteluissa.

Edellinen artikkeliPapit etsivät puolisoa ruotsalaisessa tosi-tv-sarjassa
Seuraava artikkeliEspoon seurakunnat tukevat kirkkomusiikkia 70 000 eurolla

Ei näytettäviä viestejä