Tuomasyhteisö lopettaa oman lehden ja ryhtyy yhteistyöhön Askelen kanssa

Helsingissä viikoittaisen Tuomasmessun järjestävä Tuomasyhteisö ry on luopunut omasta lehdestään ja ryhtynyt yhteistyöhön Askel-lehden kanssa. Jatkossa Tuomasyhteisön jäsenlehti on neljä kertaa vuodessa osa Askelen sisältöä.

– Näinä aikoina voimia kannattaa yhdistää, perustelee tuomaspappi Pirjo Kantala.

Ensimmäinen yhteistyölehti ilmestyy torstaina 7.2. Siinä on artikkeli Tuomasmessun vaiheista ja tietoa muun muassa tuoreimmasta messu-uudistuksesta, joka vähentää liturgin roolia. Yksi Tuomasmessuun perustajista Miikka Ruokanen esittää lehdessä myös kritiikkiä nykyistä messua kohtaan:

– Kaipaan Tuomasmessun alkuvuosien herätyskristillisempää lähestymistapaa ja klassisen kristinuskon teologiaa. Suomen luterilaisessa kirkossa ja Tuomasmessussa olen ollut aistivinani 2000-luvulla aiempaa liberaalimpaa ja psykoteologisempaa henkeä, Ruokanen sanoo.

Tuomasyhteisö ja Askel ovat tehneet eriasteista yhteistyötä jo pitkään. 1990-luvun loppupuolella Tuomasyhteisön lehti ilmestyi hetken Askelen välissä.

***

Katso alta Jukka Granströmin kuvaama ja editoima 360-video tämän vuoden ensimmäisestä Tuomasmessusta sunnuntaina 13.1. Kuvaa voi liikutella tietokoneen hiirellä tai sormella tabletin tai älykännykän ruudulla.

360-videon näkyminen ja toiminnallisuus riippuu käytettävissä olevasta selaimesta ja sen päivitysversiosta. Myös käytössä olevan nettiyhteyden nopeus vaikuttaa 360-videon näkyvyyteen ja kuvan tarkkuuteen. Parhaan katsomiskokemuksen saa virtuaalilaseilla.

Askel on Kotimaa Oy:n kustantama lehti.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliPaavin matkaa Arabian niemimaalla seurannut: Vierailu tukee alueella työskenteleviä kristittyjä
Seuraava artikkeliSairaanhoitopiiri ja kirkko tukevat dialyysipotilaita pilottihankkeessa Helsingissä

Ei näytettäviä viestejä